Inhottava aamu

Vauva herättää viideltä. Tapellaan miehen kanssa kumman vuoro nousta. Mun vuoro oikeesti, mutta mies menee ja lupaan nousta seuraavaan huutoon. 

Tulee seuraava itku, revin itteni väkisin sängystä ylös. Tuntuu, että kävelisin unissani ja hoipertelen vauva sylissä olohuoneeseen. Ruokin ja yritän nukuttaa, mut oonkin meistä ainoa, joka meinaa nukahtaa. Istualtaan. 

Ärsyttää ihan kaikki. Väsymys, tiskit ja sotkunen kämppä. En halua nähdä tiskejä, niin jätän kahvit keittämättä. Revin miestä sängystä ylös puolen tunnin välein, että pääsisin suihkuun heräileen.

Suihkun jälkeen edes vauvan jokeltelut ei saa mua hymyilemään. Miten mä voin olla näin loppu? Tapellaan miehen kanssa kaikesta pienestä. Sohvaa ja sänkyä pitäis siirtää, että patterit lämpiäis, mutta miehen mielestä ei. Tapellaanko me oikeesti tämmösestä asiasta?

Vauva nukahtaa, juon kaks kuppia kahvia, kuuntelen pari kertaa hyvän biisin ja alkaa tuntuun, että eiköhän tästäkin päivästä jotenkin selvitä.