Ahdistus

Mulla ei oo mitään vaatteita! Oikeesti mitään.

Pari päivää sitten päätin kiertää muutamat kaupat siinä toivossa, että edes jotkut minishortsit mahtuis päälle. No eipä mahtunu. Tai mahtu, mutta ei näyttäny hyvältä. 
Sovituskopissa teki mieli itkeä aina, kun kaveri kysy verhon takaa ”No, miltä näyttää?” Makkarankuorelta, ei mahu, hirveet, hyi jne. 

Tunnen niin suurta kateutta niitä naisia kohtaan, jotka kävelee mua vastaan reidet paljaina kaduilla. Samaan aikaan hikoilen, ku pieni porsas mun kulahtaneissa mustissa lököhousuissa. Ne plus yhdet löysät farkut on ainoot housut, mitä mulla on. Ja yks ainoo mekko näyttää edes jotenkin hyvältä mun päällä. Kiva mekko, mutta enhän mä voi koko kesää mennä se päälläni vai voinko?

Joka tapauksessa mies päätti piristää mua. Yritti. 

Olisitte nähneet mun ilmeen, kun se esitteli ylpeenä miten nää venyy mahan kohdalta. Hyväähän se tarkotti, ei sillä hetkellä vaan ihan tuntunu siltä.
Anteeks rakas, te miehet ette vaan ymmärrä ihan kaikkea.