Blogipaussi (taas, sori) ohi
En rehellisesti oikein tiedä mitä tapahtu. Pää on ollu aivan täynnä otsikoita ja muka-hauskoja lauseita blogia varten, mutta sinne päähän ne sitten jäikin. Kahden viikon paussin jälkeen varovasti kurkkailin Lilyn sivustolle, kunnes etusivulla komeili vajaat kaks sataa ilmotusta (voi paska, se siitä nopeesta päivittämisestä) ja läppäri sujahti takas jemmaansa.
Uus yritys taas vähän myöhemmin, mutta kummasti tekstieditori (mikälie kirjota teksti tähän -luukku) vaan komeili kaikessa tyhjyydessään. Äh.
Pikku hiljaa kaikki rästissä olevat tekstit tai ainakin ne ideat ja luonnokset niistä alko kerääntyä. Mm. Nean 6kk ja -7kk postaukset, arpirasvakokeilut ja vuoteni bloggaajana nyt sitten puuttuu. Ja harmittaa ihan sikana.
Yritän kuitenkin saada niitä päiviteltyä lähipäivinä. Paitsi sitä ”Vuoteni bloggaajana” -juttua, koska viime kuukausien tekstisaldot hävettää niin pirusti.
Jos nyt kuitenkin vähän niitä kuulumisiakin tähän ”sori, sori” -tekstiin mukaan.
Tyyppi on vieläkin sama ilonen (ehkä vaan vähän äänekkäämpi ja tempperamenttisempi) kaveri. Ja vieläkin hampaaton.
Tosin vauvasta kasvo taapero, joka roikkuu mutsin housuissa tiskatessa, halii ja antaa pusuja sängyssä ja no, repii alas tai suuhunsa kaiken mihin vaan yltää.
Kotona näyttää tietokone- ja telkkaripäivinä tältä;
Mutsi stressaa autosta, juo vieläkin paljon kahvia, korjailee lähes päivittäin vuoden vanhoja äitiystrikoitaan, muistaa ruokkia lastaan aika usein päivässä ja on vieläkin se itseironinen oma itsensä. Kyllä se usein siivoaakin, vaikka tänään siltä ei näytä. 
Ja näyttää muuten tolta edes joskus.
Päivät menee tasaseen tahtiin lattialla leikkien ja kaikkia arvotavaroita tyypin käsistä haalien. Eli same old, same old – ehkä vaan vähän vilkkaampaa meininkiä.
Niiden ekojen kuukausien epävarmasta mutsista on ihan oikeasti jo kasvanut äiti, joka kutsuu itseään äidiksi, osaa suodattaa vauvapsykologian turhat ohjeet ja vaan relata.
Ruoka-aikoja ja päivän rutiineja noudatetaan jo suhteellisen automaattisesti, mutta ei vedetä niitäkään överiksi. Jos tyyppi nukkuu ruoka-aikaan, niin sitten nukkuu ja jos halutaan koko perhe mennä illalla kaheksalta ajelemaan, niin sitten mennään. No okei, kerran mentiin.
Oikeastaan kaikki vanhemmuuden paineet on hävinny ja pystyn jo haistattelemaan sille äitiyden mustalle aukolle, minne hävisin synnytyksen jälkeen.
