Entinen elämä

En tykkää puhua menneisyydestäni. Jokaisella sellainen on, jokaisella erilainen ja jokainen on aivan varmasti tehnyt huonoja valintoja elämässään. Rakastan tätä hetkeä ja tätä minääni, joka nyt olen.
Neuvolassa tietenkään tätä käsitettä ei ymmärretä. Ensimmäisellä käyntikerralla kysyttiin alkoholin käytöstä ja kohteliaasti sanoin, ettei se ole osa elämääni enää.

Oli virhe sanoa enää.

Neuvolantäti kiinnostui aiheesta ja kaiveli jokaisen yksityiskohdan. Kyseltiin määristä, mitä on juonut ja kuinka useasti on juonut.
Joskus ärsyttää, etten osaa valehdella. 
Kerroin rehellisesti, että elämässäni on ollut puolen vuoden sumea pätkä, jolloin ajauduin pohjalle ja join joka päivä. Tästä on aikaa kohta 2 vuotta ja olen sujut asian kanssa. Alkoholista tuli paras ystäväni, sen jälkeen viholliseni. Nykyään olemme hyvissä väleissä.
Pystyn käymään ystävän kanssa oikeasti parilla. En enää koskaan herää vieraasta asunnosta tai ole hukannut jotain erittäin tärkeää, kuten käsilaukkuani. 

Olen edelleen joillekkin se sama bilettäjä ja puhelimeni pirisee perjantai-iltaisin, mutta en vastaa. Ne ihmiset, jotka soittelevat siihen kellon aikaan, eivät enää tunne minua, enkä halua heitä nykyiseen elämääni. He eivät usko, että ”minunlaiseni” olisi voinut muuttua. Se oli suurin syy, miksi aikoinaan lopetin juomisen. Tässä minä nyt olen. Vahvempana, kuin silloin ja paljon onnellisempana. Tämä on minun elämäni ja nautin siitä. 

muokattu.jpg

(Pahoittelen samsung-kamerani laatua.. En ole koskaan nähnyt tarvetta hienompaa kameraa kohtaan, nyt minusta tuntuu, että se on seuraava haaveeni.)

Kommentit (7)
  1. Kiva kuulla, että luet! 🙂 Niinpä, ihan totta! Ja tsemppiä odotusaikaan 🙂

  2. Aloitin lukemaan blogiasi tänään ja siksi kai kahlasinkin näin alkuun. Odotan itse nyt ensimmäistä lasta nuori äitee minustakin tulossa. Mulla on samantyylinen menneisyys ja se tulee vastaan nyt. Ajattelen asian myös niin, että ei ne ihmiset, jotka leimaa menneisyyden takia, ne ei tunne mua. Jokainen saa ja jokaisella on oikeus muuttua ihmisenä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *