Ihan varma kuntoilukirous

Alkaa oleen jo aika olennaista tällä palstalla, ettei asiat mene niinkun Strömsössä. Niin kävi sen urheilunkin kanssa. 

Tammikuu alko ihan kivasti salikortin lataamisella ja ankarilla treenailluilla. Hikoileminen tuntu yllättävän kivalta ja ne vauvavapaat tunnit luksukselta, kun korvat sai hammaskitinöiden sijaan tuttuja biisejä. 

Sitten hajos auto ja sen kunnostamiseen oli varaa vasta helmikuussa. 
Paska. Rahat on muutenkin niin kortilla just nyt, että +50 euron uhraaminen liikuntaan kuukausittain tuntuu aivan liian suolaselta, vaikka kuinka paljon siitä nautintoa saisinkin. Ja sen kiinteen kropan..

Niin joo, unohdin sen kiloklubinkin ihan kokonaan kahden viikon jälkeen. Masensi listailla ruokia, joita tehdessä luuli olevansa oikeilla jäljillä, mutta niitä ylös kirjotellessa tajus taas olevansa ihan väärässä. 

Yritin tsempata tehden vaunulenkkejä useammin. Tunnin reippaan kävelyn jälkeen ne pirun lonkat oli erimieltä ja no, onhan se äää onkohan tolla nyt liikaa/liian vähän vaatetta, tuleekohan sille nälkä, mitä jos sitä ja tätä -säätäminen ihan vähän hermoja raastavaa. 

No mitäs jos vaikka vähän kävisin lenkkeilemässä? Kunnon juoksukengät jalkoihin ja Esterille haalarit päälle. Luistelin etupihalla koiran kanssa varo-varo-vasti ja mietin, ettei tää koko mesta voi näin jäässä olla. 
No kyllähän se vielä maaliskuussa voi. Ei kun takas kotiin kiroillen.

Otti päähän ihan pirusti. Ei nyt pelkästään liukkaiden teiden takia, vaan koska olin henkisesti valmistautunu kidutukseen lenkkipoluilla ja koska noin yleisesti näiden kokemusten jälkeen tuntu, että koko maailmankaikkeus oli mun kanssa urheilusta ja liikkumisesta eri mieltä.

Tän on ihan pakko olla karmaa. Nyt olet läski ja pysyt läskinä. 

Mutta! Tittididii, ei niin paljon kuraa niskaan, ettei jotain hyvääkin. 
Mies meinaan vetäs ässän hihastaan eli toisin sanoen pölyttyneen pelin kaapistaan ja tässä se on!

dscn0755muok.jpg
dscn0758muok.jpg

Ihan oma personal trainer kotisohvalla. Se vaatii vetämään 9 viikon ajan neljä treeniä viikossa ja minähän vedän. 
Motivaattorina toimii niiden kauneusihanteiden lisäks omat kakskymppiset neljän kuukauden päästä. Kun ne 19-vuotis synttäritkin jäi välistä raskauden takia, niin olenhan mä nyt ansainnut isot juhlat, missä juhlin kerrankin kivan näköisenä. 

PT käskee tekemään suurimman osan liikkeistä väärin, eikä paikallaan juokseminen samalla sohvaa varoen mun maalaisjärkeni mukaan saa aikaan muuta kun vitutusta, mutta kai silläkin laihtuu. Meinaan sillä telkkarille huutamisella. 

Ottaa päähän jo valmiiks, mutta yritetään. 
Ja samalla pelätään, mikä hajoo seuraavaks. Konsoli vai oma nilkka?

Kommentit (7)
  1. Tsemppejä kaikille muillekin teistä! 🙂

    Vierailijan linkkiä en nyt aivan ymmärtänyt. Milläköhän tavalla äitiyslomalaisen liikunta on sidoksissa elämäntapatyöttömyyteen?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *