Itkua, parkua, univajetta

Vauva itkee nykyään paljon vatsaansa.

Teen kaikkeni, että saisin pienen rauhoitettua. Hytkytän, kannan ja pomputtelen käsivarsilla, pidän ihoani vasten vuorokauden ympäri. Valvon, elän kahvilla, yritän muistaa oman jaksamiseni, omat syömisrytmini ja olla kiukuttelematta miehelle.
Univaje tuntuu lihaksissa, varsinkin niissä käsivarsissa. Viiden minuutin suihku on luksusta ja muiden ihmisten näkeminen taivaallista. 

Silti en vaihtaisi päivääkään. Toi pieni tarttee mua nyt.

Saatiin lauantaina pinnasänky, mutta kaks yötä se oli tyhjillään. Niinä kahtena yönä pelkästään mahallaan olo helpotti vauvaa loppujen lopuks. Otin vauvan sänkyyn viereeni ja valvoin vierellä. Kun on se kätkytkuoleman riski..

Eilen ostin pilatespallon, koska muutaman vuorokauden hytkyttelin ja pomputtelin sängyn reunalla vauva sylissä. Sänky alkoi narista. 

. . .

Ja etten nyt antaisi itsestäni turhaan mitään superäiti -kuvaa, mulla on vähän tunnustettavaakin.

Meillä käytetään aika paljon tuttia ja oon lähtenyt pariksi tunniksi lähellä asuvan ystävän luo karkuun vauva-arkea ja mökkihöperyyttä. Ja mitä tekee äiti? Puhuu vauvasta, vauvan itkusta ja vatsavaivoista tottakai.