Vihaisia tekstiviestejä, mykkäkoulua ja yksinäisyyttä. Niistä on tämä aamu tehty. Ollaan yli 6kk oltu miehen kanssa, ku paita ja peppu ja se alkaa nyt näkyä. Ollaan tähän asti oltu sellasia ’helppoja’ persoonia, ettei turhia motkoteta toisillemme, eikä myöskään pienistä suututa. Itseasiassa meillä on ollut vaan yks sellanen riita, minkä molemmat luokittelee kunnon riidaksi ja minkä jälkeen on itkien pyydelty toiselta anteeks ja vannottu, ettei tapella enää ikinä. 

Nyt molemmista tuntuu, ettei toinen ymmärrä. Toinen tekee jotain väärin. Ehkä pienimuotoisia kommunikaatio-ongelmiakin on ilmassa.
Mun tekis mieli kirjottaa sanasta sanaan tähän kaikki, mitä viime viikkojen aikana on tapahtunu, mutta haluan antaa herralle yksityisyyttä.

Oon punninnu jonkun aikaa, olisko helpompaa olla kokonaan yksin ja mikä on vauvalle parasta. Oon itseasiassa miettiny niin paljon ja käyny niin monet kuvitteelliset keskustelut pääni sisällä, että rupeen oleen aika väsynyt. Luulen silti, että aika näyttää ja yritän mennä positiivisesti eteenpäin. Luotan tekeväni ne oikeet ratkasut äitinä, vaikka välillä vähän itkettäisikin. Ja tapahtu mitä tahansa, me pärjätään 🙂