Turhautumista

Mä suutuin tyypille tänään.
Tolle kolme päivää vajaalle neljä kuukautiselle, joka ei tajua vielä mistään mitään, eikä ainakaan tahallaan ketään suututa. 

Heräsin kymmeneltä ähkimiseen, kun se taas kieri sängyssään. Hymyilin, otin syliin ja mentiin vessaan. 
Tehtiin aamutoimet. 
Vaipan kiinnilaitto osottautu ihan mahdottomaks vauvan ollessa selkä kaarella, pää hipoen peppua.

Siinä sitten ääneen höpsöttelin, että ei lähetä ennenku ollaan nätisti paikoillaan. Mutta eihän se mistään mitään tajua. Siitä hölmö ikäluokka tässä nyt menossa, että tehdään kaikkea, mutta ei oikeesti sanaakaan ymmärretä mutsin sanoista. Ja super ärsyttävää.

Se sit alko jo repiin hyllyiltä tavaroita, kuten niitä märkärättejä ja peppupyyhkeitä. Ja mää aloin hermostuun, koska kahvin keittäminen odottelee, en jaksais millään seistä ja loppua vengertämiselle ei näytä tulevan.

Korjailen asentoa, pidän reisistä kiinni ja työntelen mahasta vauvaa takas sopivaan asentoon, mutta ei. 
Lopulta jo huutelin että nyt saatana paikoillaan siinä ja riuhdoin käsistä (en ny ravistellu kuitenkaan) takas siihen lähtökuoppaan.

Tuli itku, minkä veikkaan johtuvan nälästä ja mietin, että jes – sillon se ainakin on sen kaks sekunttia paikallaan. Ja niin se olikin. 

Vitsi mikä ihmishirviö. 

 

Kommentit (32)
  1. Moikka! Sun fiilikset on inhimillisiä. Lapsen käsistä riuhtominen on kuitenkin ehdottoman väärin. On paljon pienempi paha vielä lapsi hetkeksi olohuoneeseen ilman vaippaa ja keskeyttää homma hetkeksi. Jaksamista kovasti sulle!!

  2. Ahahaha mä en kestä näitä mun kännykkäkommentteja 😀 Siis tietenkään ihan pienelle ei vaan pitäis huutais. Pitäis. Ei pitäis paljoa muutakaan ja toisaalta on paljon mitä pitäis tehä jotenki jonkun mukaan (koska suositukset!!). Sitä yritin sanoa, ettei kenenkään pitäis ottaa jotain älyttömiä paskamutsifiiliksiä siitä, että sillon tällön läikkyy vähän yli ja ärähtää. Kirjotin tästä aikanani hiivatin pitkän tekstin entiseen blogiini, siis siitä ettei kukaan jostain huutava äiti (tai isä) ole mikään huono vanhempi. Huonoa vanhemmuutta mitataan siinä vaiheessa, kun pitää tehdä valinta josko huutaa ja saa sillä huonoa fiilistä purettua, vai viskooko ehkä sen lapsen seinään. Ja sitte toki se, että se lapsi (vanhempi, tietty.) tarvii ne rajat ja sen lapsenkin pitää oppia, et vaikka vanhemmat tai kuka vaan joskus raivostuu ja huutaa, ei se maailma siihen kaadu. Että sitte pyydetään anteeks ja halaillaan. Mä vähän nään, että missä tahansa normaalissa perheessä se asioista huutaminen ja turhautuminen alkaa jo sillon kun se penska on nuori, ja se on ihan ok. Vähän niinku harjottelua (eikä nyt puhuta mistään edes joka viikko raivostumisesta).  Järkytyshän se oliskin, kun ei koskaan olis huudettu ja yhtäkkiä mammalla menis 3-vuotiaan kanssa hermo. Siinä vois pienen lapsen maailma tosissaan hajota. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *