Tyypin kiukkukausi

picmonkey_collagemuok.jpg

Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty. 
Paitsi tää meidän tyttö. 
Se on tehty kiukkukohtauksista, ylivilkkaudesta, tukan repimisestä ja kissan kiusaamisesta. 

Tänään mietityttää kersan kotikäyttäytyminen tai enemmänkin pakkomielletouhuamiset.

Ostin tv-tason. Korkeakiiltovalkoinen vähän jännitti, siinä kun näkyy kaikki lommot ja naarmut heti – mutta otin sen kuitenkin. Senhän voi aina pelastaa kiiltovahalla, jos niikseen tulee.
Tyyppi avas laatikot aina, kun silmä vältti ja kiipes ohuempaakin ohuen vaneriläpyskän (= laatikon) päälle/sisälle seisomaan, niin että jokainen laatikko retkahti paikoiltaan rumasti roikkumaan. Mutsi otti tasosta vetimet pois ja päätti korjata laatikot sitten joskus.
Muksu ei luovuttanut. Se avas ja paisko kiinni lasisia keskiovia minkä kerkes.
Faija heitti lasit yhteen jesarilla.
Nyt meillä on tv-taso, missä ei voi säilyttää mitään.
Kaikki paitsi telkkari on kersan mielestä liikaa.  

Tv-tasorumban lisäks meillä on ihan vaan muutama pikku juttu, mitkä on pakko tehdä monesti päivässä;
Ruokaryhmän tuoleille kiipeäminen, kaiken mahdollisen alas repiminen keittiön tasolta ja tuolilta putoaminen. Kymmenen toistoa.
Vessan oven kiinni laittaminen kissan kiusaksi. Niin monta toistoa, että ovi pysyy kiinni.
Rahin päältä hyppääminen melkein sohvalle, tekonauru kivusta ja uudelleen hyppääminen.
Veteläksi meneminen ja huutaminen aina kun poistutaan ruokapöydästä.
Ilmastointiteipin liimapinnan satunnaistarkistus keittiön kaapeista.
Em. Jatkuu – Jos liimapinta on pettänyt, kaapin sisällön levittäminen lattialle.
Kenkien kokeileminen ja niiden laahaaminen valkoisella matolla.
Peilien hakkaaminen ja repiminen.
Edellinen myös kissalle.
Ja mutsille.

Tässä kohtaa me päästään siihen, mikä mua ihmetyttää.
Toi muksu on kotona hereillä normaali arkipäivänä vaan neljä tuntia, jos ei kiire-kiire-tosi kiire -aamuja lasketa. Sen neljän tunnin aikana syödään kahdesti ja yritetään keksiä mahdollisimman paljon kivaa touhuamista, että saatais se tekemään jotain suotavampaa, kuin paikkojen tuhoaminen. Ja silti se tuhoaa kaiken. Ei tarvi edes kääntää selkää, kun siellä se jo menee.

picmonkey_collage.jpg

 Tässä se kiukkutyyppi piti väkisin uusia kenkiään sisällä. Ja veti kilarit, kun mutsi otti ne ennen ruokapöytään siirtymistä pois.

Tästä kotikäyttäytymisestä tekee jännän sekin, että tyyppi viettää hoitopäivänään kuus tuntia hoidossa, mutta käyttäytyy siellä kuin mikäkin päivänsäde. Siellä tunnetaan käsitteet kuten satunnainen kiukkupäivä, totteleminen ja kiva leikkihetki.

Hoitopaikassa pidetään koriste-esineitä ikkunalaudalla, lasista pöytää olohuoneessa, pöytäliinaa keittiössä ja vessan ovia auki.
 Kotona ei vois pitää edes sitä ikkunalautaa. 

Ja meillä tunnetaan nykyään käsitteet kerrankin hyvä päivä, mikä sulla nyt taas on ja ymmärtääköhän toi suomea ollenkaan?  

dscn1425.jpg

Tässä se tyyppi hyppää tapansa mukaan rahin päältä melkein sohvalle.

Kommentit (5)
  1. Ooh, kuulostaa kyllä liian tutulta täälläkin! En tiedä, onko sekään hyvä, että kollaa kaikki paikat lapsi”ystävällisiksi” (ei koriste-esineitä, uunin sulakkeet off-asennossa, ei liinoja pöydällä, kirjahyllyn kirjat ylähyllyllä, kaapit ja laatikot jesarilla teipattuna jne), mutta kun ei jaksa helvetti koko aikaa kieltääkään. Turhauttaa! Ja mä oon vaan antanut niiden kenkienkin olla jalassa, koska en jaksa tapella. Sieltä mistä aita on matalin jne. Kaikista enitenhän tässä naurattaa (ja ei yhtään naurata) se, että ei ole tainnut omena kauas puusta pudota. Mä tosin sanon poikaystävälle noin neljä kertaa päivässä: ”en mä kyl oo ollu tollanen pienenä, ton on pakko olla sulta perittyä”. Joopasenjoo….

    1. No nimenomaan! Joskus kirjotinkin siitä, että missäköhän menis se kultanen keskitie kieltojen ja ”antaa mennä vaan” välillä, kun ei jaksais kokoajan mesota – mut ei kyllä siivotakkaan.
      Ja kun meillä himassa ei anneta minkään olla rauhassa. Oikeesti. 😀

      1. Sama homma.. Eikä oikeasti auta, että yrittää ”sopeuttaa” tyypin vaikka kestämään kukkia maljakossa, vaikka kieltäisi sata kertaa ja selittäisi, että kukat on pöydällä ka maljakossa ja katso miten kauniita ja niitä voi haistella katsos näin, niin ei jumalauta auta. Ja ilmeisesti nää vauhtihirmut on ihan saman ikäisiä. Toivotaan peukut (ja pottuvarpaat) pystyssä, että tää loppus joskus. Esim kuukauden sisällä. Tai edes ennen kahta vuotta.

  2. Kuulosta niiiiiiin tutulta meidän tyttöjen osalta. Nuorimmainen osoittaa mieltään, kiipeää jne koko ajan. Keskimmäisen kohdalla hoidossa ihmeteltiin kun puhuttiin selvästi kahdesta eri henkilöstä. Kyllä se luonto paljastuu hoidossakin sitten joskus. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *