Valmennustuputus

”Ilmota ajoissa, jos et pääse tulemaan.” – Sanoi neuvolantäti ja lykkäs perhevalmennuksen esitteen kellonaikoineen käteeni. 
”Itseasiassa perun sen jo nyt.”  
”Ai, säkö tiedät jo kaikesta kaiken?” – Mitä seurasi ivallinen hymy.

Ei, en tiedä, enkä haluakkaan tietää vaan edetä tilanteen mukaan, kun se tulee. Tiedän, että synnytys sattuu ja pirusti – mutta samalla en kuitenkaan osaa sanoa, kuinka kovaa kipu on ja hyvä niin. Eipähän ainakaan pelota etukäteen.
Tiedän muutaman keinon, mitkä lievittää supistuskipuja.
Tiedän synnytyksen vaiheet, vaikka oon viimeseen asti yrittäny olla näkemättä sitä tuskaa telkkarista ja neuvolasta saadun dvd:nkin katoin vaan hutasten. 
Tiedän missä vaiheessa lähdetään sairaalaan. Ja tiedän mitä sinne otetaan mukaan. Koiran vien äidille kyllä ensin. 
Tiedän mikä reitti on nopein ja millä reitillä on vähiten hidastetöyssyjä. Tiedän mille ovelle ajetaan ja minne ilmoittaudutaan. Siitä en tiedä, saako autoa jättää siihen paikkaan, tuskin.

Haluan h-hetkellä kuunnella kroppaani ja sen mukaan tehdä päätökseni mahdollisesta kivunlievityksestä. En halua tässä vaiheessa päättää haluavani epiduraalia ja sitten pettyä, jos en sitä kerkeäkkään saamaan. Pyrin saamaan vauvan terveenä ulos ja kätilöt aivan varmasti kertovat sillä hetkellä, mikä on vauvalle paras tapa tulla ulos. 

Jokainen synnytys on erilainen, niin myös minunkin – miksi suunnitella se etukäteen?

Ryhmähössötys ei taida muutenkaan olla se mun juttu. Valmennuksessa käytäisiin asioita ryhmässä läpi ja aina löytyy niitä hysteerisiä ihmisiä, jotka on lukenu kaikki synnytykseen ja vauvanhoitoon liittyvät kirjat ja sitten ryhmässä pääsisivät pätemään asioista tai vaihtoehtoisesti tartuttamaan pelkonsa minuunkin. 

Valmennuksessa käytäisiin läpi myös parisuhteeseen, imetykseen, vauvan hoitoon ja vanhemmuuteen liittyviä asioita. Ei, ei ja ei. Imetys aivan varmasti opetellaan synnärillä ja jos sen kanssa myöhemmin ilmenee ongelmia, äiti ja google auttavat. Vauvanhoidosta tiedän omasta mielestäni perus jutut, millä pärjää pitkälle ja lisävinkkejä saan mm. täältäkin. Olen jo ennemmin maininnut, että uskon tekeväni oikeat ratkasut äitinä, mitä vanhemmuuteen ja lapsen kasvatukseen tulee.
Parisuhde on jatkuvaa työtä, oli vauvaa tai ei – parisuhdetta pyritään miehen kanssa parantamaan aina, kun parantamisen varaa ilmenee ilman valmennuksiakin ja hormoniheittelyt on meille jo arkea, ne vaan otetaan vastaan. 

Satuin katsomaan pari päivää sitten dokumentin, jossa pohdittiin minkä ikäisenä on liian nuori/vanha äidiksi. Dokumentissa törmättiin samassa tilanteessa olevaan 15-vuotiaaseen, joka kieltäytyi valmennuksesta ja haastattelija haukkui tytön lapselliseksi. Olenko nyt lapsellinen? Ja olisiko tilanne eri, jos olisin 10 vuotta vanhempi?

Tarkotukseni ei ole solvata valmennuksen käyneitä/siitä pitäviä ihmisiä, en vain koe sen olevan minulle suunnattu ja ihmetyttää neuvolantädin suhtautuminen kieltäytymiseeni. 
Joten, kysynpä nyt teiltä äiti/isä -henkilöiltä; Kävit(te)kö perhevalmennuksessa? Ja te muut voitte myös kertoa oman kantanne asiaan. 

 

Kommentit (10)
  1. Hah, noniin 😀

    Niinpä, kuulostaa vähän tutulta täälläkin 🙂 Meillä mies menee paniikkiin jo pelkistä harjotussupistuksistakin.. Kiitos paljon ja sitä samaa 🙂

  2. Hauskaa, kun eksyin lukemaan tätäkin blogia. 🙂 Meidän ekalla on päivälleen samana päivänä laskettu aika kuin teillä.

    Me käytiin miehen kanssa kaikki valmennukset läpi. Itselleni se oli lähinnä keino saada miehelle jonkinnäköinen käsitys tulevasta väkisin päähän. Vaikka ukko onkin tulevasta vauvasta ja isyydestä ihan mega-innoissaan, ei nuo oppaat oikeen näytä siltikään uppoavan. Ja Mulle on hirmu tärkeää, että sille tukihenkilölle siellä synnytyksessä ei tule tapahtumat ihan yllärinä.

    Tsemppiä loppuodotukseen! Mä en oikeen jaksas enää odottaa. Haluun vauvan syliin ja nää kolotukset pois. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *