Yksinäinen mutsi

Mietin kauan kirjotanko näistä fiiliksistä. Päätin että kirjotan, koska sivupalkissa lupaan kirjottaa kaikesta rehellisesti, mitään kaunistelematta. Siispä tässä, tämän päivän ajatuksia, jotka ei niitä kaikista kivoimpia ajatuksia ole, mutta joissain määrin kuuluu tähän mun äitiyteen.

Seinät kaatuu päälle, ahdistaa, masentaa ja tekee mieli itkeä. 

En muista millon viimeks olisin viettäny edes tunnin näiden seinien ulkopuolella ilman vauvaa. Kävin ennen monesti viikossa. 
Arvostelen mielessäni facebookin etusivulla baarireissujaan jatkuvasti mainostavat äidit. Vaikka järjissään ne vaan yrittää pysyä. Mikä mä olen arvostelemaan, olenhan mä itekin baarissa käyny.

Tuntuu, että kaikki oikeet kaverit on kadonnu. Ne harvat kaverit, mitkä pystyn tänä päivänä luetteleen kavereiks, asuu liian kaukana tai niiden kanssa on jotain kränää. 
En mä jaksa soittaa kenellekkään, pettyisin vaan, kun ei kenelläkään oo aikaa. Sanotaan, että koita pärjätä ja soitellaan joskus. Mietitään omia murheita.

Lapsettomat kaverit ei ymmärrä miltä tuntuu, kun ei saa aikaseks avata ulko-ovea, vaikka se on muka niin lähellä. No onhan se, näen sen tästäkin. Siitä lähteminen vaan on ihan eri juttu. 
Lapselliset kaverit ei ymmärrä näitä joskus iskeviä fiiliksiä, koska on maailman helpoimman lapsen äiti. Vaan koliikkivauvan äiti saa sanoa olevansa vähän väsynyt. Vauva nukku 12 tunnin yöunet viime yönä. Mä heräsin kahdelta päivällä, en mä sais tuntea näin.

Joku toteaa, että olis pitäny varautua tähän raskausaikana. Joku kertoo diagnoosinsa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Ei tähän voi millään varautua. Jokainen sisäistää olevansa kiinni lapsessa, kotona suurimman osan ajasta, mutta todellisuus iskee silti vasten kasvoja tietyin väliajoin. 

Mies käskee lähtemään edes jonnekin. Pieni kävely tekis hyvää, tiedänhän mä sen. Oon vaan ihan liian väsyny kaikkeen just nyt. Oli se sitten juoksukenkien sitominen tai auton starttaaminen. 

Tupakat on loppu, rahat on loppu. Kitkuttelen viimestä viittä euroo tilillä laittamatta sitä tupakkaan, jos vaikka korvike sattuis loppumaan ennen Kelan rahojen tuloa.

Hyvin lähti tämäkin vuosi käyntiin. 

Huomenna tai jo tunninkin päästä olo on parempi. Käyn kuumassa suihkussa, keitän teetä ja hymyilen vauvalle. Saatan vetästä tämänkin tekstin vitsin muotoon ja totean, että onhan mulla kavereita – meinaan kaikki te, jotka luette näitä älyttömän masentavia synninpäästöjä.
Varmaan pussaan miestä ja kiroan, kun nyt näin tyhmän ja alastoman tekstin menin julkasemaan. 

Toivotaan että en.

Kommentit (34)
  1. Tiedätkö minusta oli jotenkin puhdistavaa lukea näin rehellistä tekstiä. Välillä vaan oikeesti äitiys ei ole ihan helppoa, tai elämä ylipäätään, ihanaa että joku sanoo sen ääneen. 

    Joskus on vaan pakko suorastaan potkia itsensä ulos, pienen reissun jälkeen kämpän seinien ulkopuolelle olo on kuin uudella ihmisellä. Vaikka se uloslähtemisen prosessi varsinkin näin talvella ei ole kyllä tippaakaan houkutteleva, tiedän. Äläkä vaan tunne huonoa omatuntoa siitä että tuntuu rankalta toisinaan vaikka teidän tyttö onkin ”helppo vauva”! Äitinä saa muutenkin tuntea huonoa omatuntoa milloin mistäkin, tämä on sieltä turhimmasta päästä. 😉

    Tämä teksti rohkaisi minuakin sanomaan kerrankin suoraan, että nyt harmittaa, tuonne oman blogini puolelle. Kiitos.

  2. Itseasiassa kyllä se vähän lohdutti 🙂 Hihi, no teidän lapsimäärällä en ihmettele, jos ei saa aikaseks 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *