Mainokset ujuttautuvat jo pikku tyttöjen ajatuksiin, niin kuin kirjoitin jutussa Pikkutyttöjen meikkileikit. Tanith Carey kertoo, miksi tämä on haitallista kirjassa ”Minne pikkutyttöni katosi?” Mainokset nakertavat tytön ajatuksiin ahdistusta esittelemällä erilaisia heikkouksia, joita tytön pitäisi ryhtyä korjaamaan itsessään. 

Pienet tytöt katselevat mainoksia eri vinkkelistä kuin heidän äitinsä. Kun äidit tavoittelevat nuoruutta, sileyttä ja kiinteyttä, vielä siloiset pikkuneidit vertaavat itseään aikuisiin roolimalleihin, ja imevät siitä naisenmallinsa. Pikkutyttö on vasta muodostamassa kuvaa siitä, millaista on olla nainen. He eivät tiedä, että valtaosa nykyajan mainoskuvista on paranneltu digitaalisesti. Hiljalleen nämä kuvat alkavat rapauttamaan tyttöjen itsetuntoja ja tyytyväisyyttä omaan kehoon. 
 
Teininä keräilin leikekirjaan upeita vaatemallien kuvia.  Vaikka olin melkein tyytyväinen kasvoihini, aiheutti kehittymätön vartaloni pulmia. Asiaa ei auttanut se, että kivannäköinen poika kuudennellaluokallani luokitteli minut ystävällisesti ”laudaksi”. Totesin jo varhain, etten voi kovin paljoa sille, millaiseksi Luoja on minut muovannut. Varhaiskypsästi koetin pohtia muita korvaavia ominaisuuksiani. Pääsin tuon iän yli, melko vähäisin kolhuin, mutta tänään kohtaan samaa arviointia pikkutyttöni katseessa. Hän saattaa mittailla tutkivasti myös minun kasvojani, ja erään kerran hän totesi sitten: -Äiti, sulla on silmissä ryppyjä. Meikillä voi poistaa ne! Niin minun 4-vuotiaani luulee. Ja minä sanoin, että olen ylpeä rypyistäni, sillä ne on ansaittu elämällä. 

Tänään mainokset kuiskivat, että kaikki voivat näyttää julkkiksilta. Vaan pitääkö meidän tehdä niin, rakkaat äidit ja tyttäret? Minkä vuoksi meidän pitää ponnistella niin kovasti häikäistäksemme. Onko se ”itsemme vuoksi” niin kuin vastikään perusteli 18-vuotias malli tyttö, jonka suomalaisäiti osti hänelle silikonit syntymäpäivälahjaksi? 

Tanith Carey antaa vinkkejä äideille, jotka uivat vastavirtaan:

Älä anna tyttäresi lukea liikaa kauneus- ja muotilehtiä. Aikuinen osaa suodattaa suuren osan kosmetiikkamainoksista pois, mutta samaa ei voi odottaa vaikutteille alttiilta nuorilta tytöiltä. Tilaa kotiin mieluummin muunlaisia julkaisuja.

Havainnollista, mikä on muodikasta ja mikä puolestaan liian paljastavaa. Jos tyttäresi palvoo julkkiksia, anna esimerkkejä naisista, jotka pukeutuvat kauniisti mutta eivät liian niukasti.

Lukekaa lehtiä yhdessä. Jos tyttäresi on kiinnostunut muodista ja meikeistä, lukekaa muotilehtiä yhdessä ja keskustelkaa siitä, kuinka kaukana todellisuudesta muotikuvat usein ovat.

Viimeinen neuvo, jonka Carey antaa kuuluu:

Valita. Jos näet arveluttavan kuvan tai luet seksistisen artikkelin tyttöjenlehdestä, valita asiasta Julkisen sanan neuvostoon. Jos kukaan ei reagoi epäsopivaan sisältöön, lehtiteollisuus olettaa, että lukijat ovat tyytyväisiä.

Hmm.. Jäin miettimään. Itse en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että voisin valittaa lehtikuvista tyttöjen lehdessä, enkä tunne ketään toistakaan, joka olisi kertonut tehneensä niin. Tunnetko sinä?

Carey kertoo, miten hän viisivuotiaana arveli, että Miss Maailma tiara olisi korkein saavutus, mihin nainen voi yltää. Varttuneempana tapahtumaa vastaan protestoivat saivat hänet kuitenkin ajattelemaan, ettei naisia pitäisi arvioida kuin karjaa asteikolla yhdestä kymmeneen. Silloin hän teki päätöksen asettaa elämässään tavoitteet korkeammalle. Naisten oikeuksia vaativien protestien ansiosta naisten asema on työelämässä parantunut. Media ja populaarikulttuuri on kuitenkin ryhtynyt uuteen vastaiskuun, näyttänyt uudet kyntensä. Kartioliivinen Madonna teki seksuaalisesta aggressiivisuudesta uuden hyveen. Feminismistä huolimatta ja sen jälkeen elämme laput silmillä yhteiskunnassa, jossa tyttäremme kuvittelevat, että huorahtava tarkoittaa samaa kuin seksikäs, ja itsevarmuus on samaa kuin paljaan pinnan esittely, kirjoittaa Carey.

Voimme yhä kannustaa tyttäriämme pohtimaan, millä tolalla sukupuolten välinen tasa-arvo nykyään on. Työpaikkojen sijaan tulisi tutkia, millaisia odotuksia ihmisten käytökselle ja ulkonäölle asetetaan. Muuten tyttäremme eivät tiedä, miten pitkälle naiset ovat yhteiskunnassa päässeet, ja millainen matka on vielä edessä päin. Näin puhuu Tanith Carey, joka on englantilainen kirjailija ja journalisti mm. The Independent lehdessä.