Mikromiehen kanssa rodopuistossa

Mikromiehen matkassa 🙂

Mikromiehen seurue rantautui lähijunalla huopalahteen katselemaan kauniita kukkasia ja ahdistelemaan ihmiskunnan muita jäseniä maailman ihanimmalla vauvalla. Kävelin vauva kädessä ympäri puistoa ja tungin vieraisiin pöytiin esittelemään universumin ihmettä. Tuo yksittäisten solujen villi yhdistymä ansaitsee paikan kaikkien ihmisten mielissä ja kukaan hänet kohdannut ei voi häntä koskaan unohtaa ,”siis aivan karsee lemu”. Hänen täydelliset pienet varpaansa ovat kuin Michelangelon taltan jäljiltä ja hänen tulevaisuuden piirteensä saavat David patsaan hahmon näyttämään riuhtuneelta Klingonilta. Jos selviät ensimmäisistä silmiisi tulevista valonsäteistä, joiden lähteenä ovat Mikromiehen kasvot, ei rakkauttasi häntä kohtaan voi mitata maallisissa mineraaleissa, eikä tavaallisissa  mittayksiköissä. Tulevat yöt itket omaa mitättömyyttäsi ja rakkautesi riittämättömyyttä tuota luomakunnan ihmettä kohtaan.

Evoluution huippunakin tunnettun olion jäljiltä ihmiskunta hiipuu unohdukseen, eivätkä galaksimme kaukaisimmista quadranteista kulmillemme eksyneet monisoluiset/tai muunkaltaiset voi koskaan arvostaa kauneutta, jota he eivät päässeet kokemaan. Multiversumin Xenobiologit pitävät yhteisen konferrenssin elämän mielettömyydesti vuonna 2243 Mikromiehen patsaalla, joka koverrettiin miljoonasta valkoisesta kääpiöstä. Tähdet rahdattiin paikalle Linnunradan ja Pegasus galaksien väliin kunnioittamaan tuota pienistä pienintä, ihmistä, vailla vertaa. Xenobiologit päätyvät yksimieliseen julkilausumaan, jonka kaikki multiversumin asukkaat ovat tunteneet jo vuosien ajan. ”Elämä ilman häntä ei ole elämää laisinkaan”. Yhteiskunnat romahtavat ja hiilipohjaisten olioiden renesanssi on tullut päätökseen. Jäljelle jääneet oliot unohtavat valoanopeamman matkustuksen salat, muiden maailmojen olemassaolon ja lukemisen hienon taidon. Kaikkien maailmojen kaukosiirtimet, nuo teknologian ihmeet, joiden tehtävä oli siirtää laivueita toiselle puolelle galaksia välittömästi,  jäävät pölyttymään aurinkokuntien rajoille unohdettuina. Sadantuhannen vuoden synkkyys seuraa, eikä sen hirveyksiltä välty yksikään eliö ei edes ihmiskunnan jäänteet, jotka ovat muodostaneet sotaisia klaaneja, joiden elämäntehtävänä on palvoa pieniä kiviä.

Yksi heistä katsoo taivaalle, kiinnostuu, teorisoi, tutkii ja rakentaa älykkyyden riemuvoittona gravitometrin ja löytää massiivisen painovoimakeskittymän tuntemattoman galaksin vierestä. Tästä kiinnostuneena ihmiskunta nousee uuteen kukoistukseensa, pakkaa laukkunsa ja tuhannessa vuodessa on saavuttanut aikaisemman teknologisen tasonsa ja mennyt sen ohi. Ihmiskunnan laivueet käynnistävät kaukosiirtimet ja täyttävät universumin taas monimuotoisella elämällä. Ja kukaan ei koskaan saa tietää mikromiehen oikeaa nimeä, joka on shitpants.

Rodopuisto oli kaunis, mutta sieltä puuttui Tähtiportti, sillä mikä olisi kauniimpi paikka ottaa vastaan vieraat tähdistä, kuin Helsinkiläisen lähiön kaunis puisto.

Jos ihmettelet miksi mikromiehen kokonaisuus on pikselöity voin vain sanoa että hänelläkin on oikeus yksityisyyteen.

Kommentit (2)
  1. Oli sen verran vivahteikas prologi, että piti lukea se R:lle ääneen äänikirjan kertojaäänellä.

    Käytiin myös Rodopuistossa viime kesänä. Siellä oli kukkia.

  2. Me käytiin täällä siskoni kanssa sunnuntaina, oli kyllä niin kaunista. Ihanaa, kuinka värikkäät ruusut kukkivat korkeiden mäntyjen juurella <3 Kauniita kuvia olet ottanut!:)
    Kiitos postauksesta ja mukavaa viikkoa teidän perheelle!:)
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *