Naapurin hullu?
Naapurin setä katselee omalla pihallaan ikkunaamme häkeltynein ilmein. Johtuuko se siitä että..
olisin unohtanut suihkun jälkeen pyyhkeeni naulakkoon..
vai siitä, ettei talomme seinässä olevaa suurta sameaa ruutua voinut pitkän pesuvälin jälkeen enään kutsua ikkunaksi..
tai ehkä siitä, että seisoessani ikkunamme edessä kasvoilleni ilmaantuu ainakin 100 erilaista ilmettä minuutin sisällä. Seison siinä väännellen ja käännellen naamaani mitä kummallisimpiin asentoihin, mahdollisiin ja mahdottomiin. Huidon vimmatusti käsilläni ja vääntelehdin erilaisiin hullunkurisiin asentoihin. Liikuttelen suutani, auon sitä, laitan kiinni, mutristan, irvistelen. Joskus jopa innostun laukkaamaan ympäri huonetta taputellen samalla tahtia käsilläni. Kaiken tämän tehdessäni tuijottelen ja vilkuilen koko ajan samaa kohtaa lattiassa. Pakkoilmeitä, pakkoliikkeitä ja lisäksi puhun itsekseni. Katoankin ikkunaruudustamme kyykistyessäni pois näköpiiristä. Noustessani seisomaan en olekaan yksinäinen hullu, vaan hullu jonka sylissä on hymyileväinen ja innostunut vauva.
Vastaus on siis se, että olen äiti. Ja mitä ei äiti tekisi saadakseen oman kultansa hymyilemään. Jos ikkunakuvaan olisi liittänyt äänikirjan voisin melkein väittää että äitiys ja hulluus kulkevat edes pikkurillikoukun verran käsikädessä. Itse menen ainakin onnesta sekaisin vauvantuoksusta.
Kiitos pienelle suurelle rakaudelleni, joka on ainoa ihminen ja ihme maailmassa, jonka kanssa voin olla täysin oma höperö itseni!
Äitin hulluttelun jälkeen meillä maistuvat päiväunet, jotka sateisina syyspäivinä nukutaan tässä taloudessa ulkokuistilla vaunuissa unensiepparin hellässä huomassa.
Onko muihin iskenyt äitihulluutta?
Siellä ne vain odottaa, lehdet sekä haravat..