Voi apua noita viikkoja! Laskettuun aikaan päiviä jäljellä 56. Sellainen pieni ”paniikki” lisääntyy päivä päivältä, kun asiaa sattuu ajattelemaan. Ei siis mikään oikea paniikki, meillä on asiat ihan hyvin hanskassa (ja hanskatkin vielä tallessa, kai) eikä mitään suuria draamoja ole ilmennyt, mitä nyt tytön nimi meneekin varmaan kokonaan uusiksi (T ei sitten olekaan kutsumanimestä ihan varma) eikä oikein tiedetä miten halutaan nimi lapselle antaa, vaikka asia oli olevinaan itsestäänselvä. Pitikin kysyä. Se ”paniikki” on enemmänkin sellaista kummaa kutinaa rinnassa ja suupielissä ja masussa, meitä on ihan pian kolme <3 Ihan ihan pian, ehkä jo alle kahden kuukauden päästä vaatteet pääsevät lipaston laatikosta käyttöön ja alkaa ihan uusi elämänjakso. Minusta tulee äiti. Tai varmaankin olen jo. Niin rakas tämä masussa hurjasti sinkoileva ja melkoisen voimakas ihmisen alku jo on <3 En malttaisi odottaa, että tavataan.

Viime viikolla kirjoitin olevani saikulla. No nyt olen taas. Ja tällä kertaa ”pysyvästi”. Lepäsin viime viikolla kokonaisuudessaan kolme päivää, koska supistusherkkyys ei tiistainakaan vielä vähentynyt. Vaikka kivuttomat harjoitussupistukset eivät ole yleensä vaarallisia tai kohdunsuuta kypsyttäviä, ei jatkuvasti supistelevana oikein pysty toimimaan. Kiristys vetää kaksinkerroin ja henki salpautuu, kun supistelu vain jatkuu ja jatkuu, jos ei istahda.

Torstaina ja perjantaina päätin mennä töihin, vaikka neuvolan terkkari olikin eri mieltä. Halusin nähdä minkä verran pystyn töissä tekemään ja miten paljon supistustelua tulee. Aamupäivät menivät töissä ihan hyvin, mutta puolen päivän jälkeen pidempään seisaallaan olo tai pienikin kumartelu sai taas jatkuvia supistuksia aikaan. Kaikki raskaimmat hommat jätin kyllä muiden tehtäväksi, mutta ihan täysin toimettomana ei kuitenkaan voi istua. Olin kahden työpäivän jälkeen yhtä raihnainen kuin aiemmin kokonaisen työviikon jälkeen. Selkää särki, vatsaa särki, ja supistuksia tuli ja meni. Tiistaille varattu lääkäriaika alkoi tuntua tosi hyvältä idealta, varsinkin kun viikonlopun aikana kun kovimmat supparit tekivät vähän kipeääkin.

Maanantain 8,5tunnin työpäivä sai päänkin (jollain tasolla) vakuuttuneeksi, että työ tosiaan on jo liikaa kropalle. Ensimmäiset supistukset tuntuivat jo aamupäivällä ja sen jälkeen niitä tulikin taas pitkin päivää. Iltapäivällä suorana seisominen koski alavatsaan ja supistelu alkoi miltei heti pystyasennossa. Joo, kyllä tämä nyt riittää.

Vähän silti arvoin vielä tiistaiaamuna terkkarille, että välillä töissä on kyllä ihan hyvä olla ja kun ei ne supistukset satu. Terkkari sanoi jämäkästi, ettei tarkoitus ole vetää itseään ihan piippuun töissä ja sitten vain maata ilta/viikonloput, kun koskee vähän joka paikkaan ja normaalit kotityötkin aiheuttaa jatkuvaa supistelua. Supistuksetkin voivat äkkiä muuttua kipeiksi, mikä ei näillä viikoilla ole ollenkaan tarpeen. Eikä koko ajan lisääntyvä selkäkipukaan kuulemma tarvitse yhtään ylimääräistä rasitusta. Okei. Lähdin lääkärin luota sairauslomatodistus räpylässä. Se siitä sitten. Seuraavan kerran töihin joskus ensi vuonna. Outoa… Todella outoa.

Kävin kolmena viikkona peräkkäin neuvolassa tuon viime viikon ylimääräisen käynnin takia, mutta ei tuosta nyt haittaa ollut. Erkko kasvaa sf-mitan perusteella tasaisesti, mitään painoarvioitahan meidän neuvolassa ei harrasteta, katsotaan sitä sitten rv 36+ synnytystapa-arviossa. Sokereissakaan ei ole ollut häikkää ja mammankin paino lisääntyy inhimillisesti. Syke on hyvä sen mitä sitä ehtii kuulua, Erkko leikkii mielellään hippaa dopplerin kanssa 😀 Ja kupoli alaspäin oli, hyvähyvä, pysy vaan siellä. Laitoin tuohon nyt väliin sulkuihin viimeviikkoisetkin lukemat, vaikka ei niillä kukaan mitään teekään 😀

Neuvola rv 31+5 (30+4) (29+4)
Paino: 68 kg (67,9 kg) (67,1 kg)
Painon muutos: +87g/vko (+800g/vko) (+280g/vko)
Verenpaine: 110/70 (120/76)
B-Hb: ei mitattu (119)
U-Prot: – (-) (-)
U-Gluk: + (-) (+)
SF-mitta: 27 (26) (25)
Tarjonta: rt
Kohdunsuu: kiinteä, kiinni
Ipanan syke: 146-160 (138-148) (136-150)
Liikkeet: ++ (++) (++)

Niin. Nyt sitten lomaillaan. Äitiysloman alkuun on vajaat kolme viikkoa. Nyt on aikaa tehdä koulutöitä, jos vaan kärsisi istua perseellään. No, pienissä pätkissä. Erkon vaatteiden ja muiden tavaroiden järjestelyäkin olisi vielä, mutta vähän kerrassaan.

Ja hah, hyvä suunnitelma blogin kirjoittelusta miehen reissun aikana lensi kyllä ikkunasta ulos aika vauhdilla 😀 Tein yhden kerran itselleni spesiaalia ruokaa, reseptit voisi kyllä laittaa tännekin. Jos ensi viikolla muistaisi 😉 On melkoista haperoa pää nykyään. Viikonloppuna menen käymään Lapsi-messuilla Helsingissä, siitä reissusta pitää kyllä kirjoittaa. Ja vähän muitakin juttua on mielen päällä. Onhan tässä aikaa 😀

Tänään menen ensimmäistä kertaa sokerointiin! Säärikarvat ovat saaneet talven ajan kasvaa rauhassa, mutta tuo auringon paiste on saanut ymmärtämään että hamekelit ILMAN paksuja legginssejä alkavat olla jo lähellä. Eli karvat saavat kyytiä 🙂 Sitä ennen jos katselisi vähän tuota kandintutkielmaa..

pinklady & Erkko 32+0 *POKSISTAPOKS*

Ps. Ihanaa ja vähän hassuakin, kun Lilyyn on tulossa paljon vauvoja ja lähiaikoina syntynytkin muutama pieni tuhisija! Onnea Puutaloon ja me momma who– blogin Niinavalle 🙂 Ja ihan viime viikkoina on ollut ihana kuulla monia positiivisia uutisia bloggaajilta, joilta ehdin itsekin saada raskautta yrittäessa sitä kuuluisaa vertaistukea<3