Kuka, mitä, missä?
Moikka mä oon Tiia, 24-vuotias lähihoitaja ja miltein valmis sairaanhoitaja. Hoitaja jolla löydettiin vastikään todella harvinainen hermostosairaus. Sehän tarkoitti sitten sitä, että koko elämä piti pistää uusiksi. Työhaaveet vammaistyön osalta piti jättää taakse, kuin myös kaikki muut työt joissa tarvitsee fyysisesti olla vahva tai jaksava. Piti totutella ajatukseen, ettei jatkossa tule oma elämä olemaan enää yhtään samanlaista, että tulevaisuus tulee koostumaan apuvälineistä, asioihin uudestaan asennoitumisesta ja asioiden uudelleen priorisoinnista. Yhtäkkiä mun ”tulevaisuudessa teen näin ja noin” ajattelu muuttui ”silloin aiemmin tein tälläistä ja tollaista” -ajatteluksi. Mutta koska 24 vuotiaana en ole vielä kokenut kaikkea mistä oon haaveillut, niin yhä edelleen pidän kiinni haaveista. Nyt pitää vaan keksiä joku muu tapa toteuttaa niitä.
Päätin perustaa blogin näin uudenlaisen elämän myötä. Tarkoituksena kertoa arjesta parantumattoman sairauden värittämänä, elämän iloista, suruista ja kaikista asioista joita elämä tuo eteen. Tulee löytymään niin reissuvinkkejä, kirja-arvosteluita, ruoka ohjeita, treenamiseen, oman itsensä tuntemiseen/tutustumiseen liittyviä asioita ja muita juttuja mitä mieleen tulee. Tavoitteena näytää ja osoittaa muille yhtäkkiä sairastuneille ja myös itselleni, että elämä jatkuu myös ikävien uutisten jälkeen. Vähän erilaisena, mutta kauniina ja mielekkäänä silti 🙂
-Tiia