Kerrasta toimiva luonnonkosmetiikan ripsiväri

 

lavera.png

 

Vaihdan meikkejä tuote kerrallaan luonnonkosmetiikkaan. Ripsivärin osto tuli eteen vähän yhtäkkiä, enkä ehtinyt tutkimaan vaihtoehtoja tai etsimään suosituksia. Oli treffit ja oli kuvaukset, eikä hätävara ripsivärit (ilmaiseksi saadut) vakuuttaneet. Olen jo raskausajoista lähtien lomauttanut, ehkä vähän turhankin usein, ripsivärin meikkipussiin. Ollut suorastaan laiska meikkaamaan arkena muulla, kuin meikkivoiteella, kuultovoiteilla, poskipunalla ja kulmavärillä, sekä huulipunalla. 

Kosmetiikkaosaston myyjistäkään ei ollut apuja, sillä heillä ei ollut juurikaan kokemusta luonnonkosmetiikan ripsiväreistä. (Taas muistutus siitä, miksi meikitkin on ihana ostaa asiantuntevista paikoista.) Pyörittelin paria ripsiväriä käsissäni ja päädyin lopulta Laveran vegaaniseen ja Natrue-sertifikoituun Deep Darkness -ripsiväriin.  

Käytän mieluiten vedenkestävää ripsiväriä, sillä sen koostumus pitää alaspäin sojottavissa ripsissäni sen kaarevuuden, jonka olen taivuttimilla tehnyt. Vesiliukoiset ripsivärit ovat liian märkiä ja ne tekevät suorien ripsien lisäksi silmistäni vuotavat. Koostumus on arpapeliä, mutta oikeanlaisen ripsiharjan  valitseminen on tärkeää. Toki se on myös makuasia. Lopulta ratkaisuun vaikutti myös luvattu syvän musta väri. Satunnaiselle käyttäjälle edullinen hinta (noin 15€) ratkaisi peliä myös. 

Valinta oli onnistunut ja ylitti odotukseni vesiliukoisesta ripsiväristä täysin. Harja annostelee väriä tasaisesti ja taivutukset pysyvät ripsissä täydellisesti! Sade tai leffakyyneleet tosin suoristavat piikkisuoria ripsiäni jonkin verran, mutta muuten väri pitää kosteutta yllättävän hyvin. Päivän mittaan väriä saattaa hieman siirtyä silmien alle (ihon rasvoittuessa), mutta räntäsateessa se ei ole karannut. Ripsiväri ei myöskään karise. 

 

ripsiväri.png

ripsiväri2.png

ripsiväri3.png

 

Vinkkejä parhaista luonnonkosmetiikan meikkien löydöistä saa mieluusti laittaa kommentteihin, erityisesti huuli- ja poskipunista, jotka luultavasti ovat seuraavaksi ostoslistalla.

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN

Kommentit (6)
  1. Kiitos vinkistä! Tätä ripsaria voisin hyvinkin testata seuraavaksi 🙂

    Kirjoitin juuri eilen tän hetken lempihuulipunastani, joka on Absolutionin kirkkaanpunainen sävy: http://www.lily.fi/blogit/marenkia-ja-neilikoita/suosikkeja

    Mulla on Absolutionilta myös pari muuta huulipunaa, kirkkas pinkki ja tummanpunainen, ja nekin on aivan ihania 🙂 

    Sitten poskipunista suosittelen Juice Beautyn voidemaista poskipunaa, omani on sävyssä 02 Seashell: http://www.lily.fi/blogit/marenkia-ja-neilikoita/lisaa-kuultoa

    1. Oi, kiitos vinkeistä, tutustun varmasti! 🙂

  2. Hei jes, tää tuli kun tilauksesta! Itselläni kans just etsinnöissä luonnonkosmetiikan ripsari 🙂

    1. Jos menee testiin, niin kerro tykkäsitkö! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *