Oikeasti luonnollinen itseruskettava

Uskomatonta, löysin luonnollisesti päivettävän itseruskettavan! Mádaran Fake It -itseruskettavalla voiteella saa todella maltillisen sävyn, joten uskaltaisin väittää, ettei tällä tuotteella voi epäonnistua.

Levitin voidetta ensin vain toiseen jalkaan, sillä vauva alkoi juuri itkeä, kun luulin saavani rauhallisen aamupäivän hemmottelevilla kuorinnoilla ja voiteilla höystettynä. Sävy tekeytyy muutaman tunnin, mutta senkään jälkeen ei jalkojen sävyero ollut merkittävä. Itseruskettavaa pintaansa saanut reisi näytti tasaisemman väriseltä.

Oikealla Fake It -voiteella sävytetty jalka.

En enää vuosiin ole ottanut aurinkoa, ja suojaan ihoni aina luonnonkosmetiikan fysikaalisilla voiteilla, mutta tuntuuhan se oudolta laittaa kesämekko talven harmaantamia sääriä vasten. Aiemmat kokemukseni itseruskettavista on taas ollut enemmän tai vähemmän läikikkäitä tai tahraisia. Tästä ei tullut kumpaakaan.

Purkki on aika riittoisa, ja sitä voi hyvin lisäillä pitkin kesää, sillä sävy palautuu viikossa solujen uudistuessa. Annoin omastani myös siskolleni kokeiltavaksi, ja hänkin tykästyi voiteeseen. Se antoi myös omaani hieman vaaleammalle ihosävylle upean luonnollisen sävyn vaivatta. Tuoksukin sai häneltä kiitosta.

Fake It on valkoinen voide, ja sen tehoaineina on käytetty kosteuttavaa hyaluronihappoa ja jojobaöljyä. Kevyen sävyn ansiosta voidetta voi kerrostaa iholle useampana päivänä. Ruskettava teho tulee sokerijuurikkaasta, ja voiteen tuoksu on kesäisen raikas. Mádara tekee laadukasta ja sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja tämä itseruskettava on myös vegaaninen.

Vaikka tätä voidetta voi levitellä huoletta, muista kuitenkin ensin kuoria iho. Huomioi kohdat, joihin voide nappaa aina herkimmin, polvet, nilkat ja jalkapöydät. Pese kädet käytön jälkeen. Ja aurinkoon mennessä muista aurinkosuoja. Niistä kirjoitan kokemuksia myöhemmin, joten pysy kuulolla.

PS. Joliella on vielä tänään kaikki tuotteet -20%, myös tämä!

( Fake It -voide saatu)

Kommentit (3)
  1. Mä olen käyttänyt muutaman vuoden Acon päivettävää voidetta. En oo uskaltanut koskea itseruskettaviin, koska pelkään kamalaa väriä ja läikikästä ihoa, mutta toi antaa pienen päivettyneen sävyn mikä sopii mulle paremmin kuin hyvin! Totakin uskaltaisin varmaan kokeilla! 🙂

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/05/30/aiti-on-vahan-vasynyt/

    1. Joo varmasti uskaltaisit! 🙂
      Mulla on kaapissa myös Zuiin itseruskettava vaahto, mut en oikein uskalla kokeilla sitä, kun pelkään läikkiä 😀

      Toivottavasti kesä tuo parempia tuulia ja hyvää oloa! Kokemukset kuulostaa tosi rankoilta.
      <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *