1v 9kk

”Kohta 2-vuotias.”

”Siis vuosi ja 9 kuukautta.”

Näin olemme vastanneet Allun kanssa, kun joku kysyy Fridan ikää. Allu sanoo suurinpiirtein ja minä tarkennan. Onhan se nyt täysin eri asia, olla melkein 2-vuotias, kuin vuosi ja 9 kuukautta. 

Varttia vaille 2-vuotias on jo sellainen tömyli, että meno ansaitsee oman kirjoituksensa. Frida on vilkas touhuaja, mutta malttaa myös keskittyä lempipuuhiensa pariin. Joskus jopa loikoilee sängyn päällä ja lukee totisena kirjaa. Välillä myös tuntuu, että tyttö uppoutuu täysin omaan leikkimaailmaansa, johon ei mahdu ketään muuta. Yleensä hieman arka tarkkailija piileksii uusia ihmisiä (ja välillä myös tuttuja) omien tai vanhempien käsien, tai lähellä olevien esineiden takana. Eilen Frida piiloutui hiekkamuotin taakse leikkipuistossa, ja jähmettyi niin, että minun piti nostaa hänet tilanteesta pois. Välillä plikka taas morottaa kaikki naapurit ja kadun tyypit. Sanoja on tullut ihan hurjalla vauhdilla, ja vaikka niitä ei aina löytyisikään, selostusta ja tarinaa tulee kyllä. Frida pitää sydämensulattavaa naksutusääntä juttelun lomassa aina innostuessaan. Tirehtööriksikin kutsuttu typy on muutenkin melkoinen pelleilijä, jonka kanssa on ihana nauraa. 

Unihommat ovat parantuneet huomattavasti ja tutitkin heitettiin viime viikolla pois. Näistä kerron vielä erikseen, mutta parhaimmat unet tulevat edelleen omassa pinnasängyssä ja nyt jo onneksi itse nukahtaen. Uhma tuntuu nostavan reippaasti jo päätään, ja pieni draamailija osoittaa tahtoaan useita kertoja päivässä. Lapsi kasvattaa myös vanhempaa, ja olenkin huomannut tarvetta työstää omia keinojani kohdata tilanteet oikein. Näistä on myös jo luonnostelut työn alla, eli palataan asiaan myöhemmin. 

 

1v9kk.png

 

Frida tykkää:

musiikista ja tanssimisesta

kirjoista, piirtämisestä ja duploista

peiton alla piileskelystä

silmät kiinni syömisestä

Muumeista ja Lidlistä (voi varmaan laskea fanitukseksi, jos yksikään näihin viittaava asia ei jää huomiotta)

uimisesta, kiipeilystä ja pomppimisesta

numeroista

vetää äidin ja isän päät väkisin suutelu-etäisyydelle

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN

Suhteet Ystävät ja perhe Lapset Vanhemmuus

Esse Body & Skin Detox ja omat hoitotuotteeni nyt (+alekoodi)

Yhteistyössä: Positive Beauty kauneushoitola

 

Kävin ihanassa hemmottelussa rankan kevään jälkeen. Olin puolitoista tuntia puleerattavana Esse Body & Skin Detox -hoidossa Positive Beautyssa! Vartalohoito oli kehoa puhdistava ja lymfa-aineenvaihduntaa tehostava. Siihen kuului kuorinta, naamio ja hieronta, sekä kevyt kasvohoito. Sillä aikaa, kun vartalonaamio vaikutti ja olin lämpimästi paketoituna, tehtiin parinkymmenen minuutin mittainen, puhdistava ja kirkastava kasvohoito. Lopuksi hellivä hieronta vartalolle ja olin ihan unen rajamailla. Olo oli ihanan rento ja jännittävällä tavalla hengittävä. Ihan kuin kaikki ihosoluni olisivat avautuneet. Kevyenä ja kuulaana kävelin Allua vastaan aurinkoisen illan kotimatkalle, jolla varastimme kiertoreitin verran aikaa ihan kahdestaan. Erittäin kaivattuja tunteita.

Esse on luomusertifioitu hoitolatuotesarja, jonka tuotteissa käytetään prebiootteja. Tarkoituksena on auttaa ihoa toimimaan parhaimmalla mahdollisella tavalla mikrobipopulaation avulla, ja esimerkiksi ylläpitämällä oikeaa pH-tasapainoa. Tuotteilla on EcoCert-luomusertifiointi ja ne ovat vegaanisia sekä eläinkokeettomia. 

Ihanan olon lisäksi parasta hoitolakäynneissä on se, että ammattilainen perehtyy juuri minun ihoni tarpeisiin ja osaa siten ehdottaa sopivia tuotteita. Essen sarja on todella monipuolinen, ja oikein valitut tuotteet ovat avainasemassa. Hoitolakäynnin yhteydessä ei tietysti haittaa kuulla myös vinkkejä ja positiivisia kommentteja omista hoitorutiineista tai ihosta. Ostin kotiin muutaman tuotteen testiin, ja olen ollut niihin todella tyytyväinen. Ihon kunto on parantunut huomattavasti jo kahdessa viikossa, ja se hengittävä fiilis iholla on jatkunut. 

 

esse.png

 

Esse Gel Cleanser: Ihastuin tuoksuun jo hoidon aikana. Piparmintun ja spearmintun öljyt parantavat ihon mikroverenkiertoa. Käytän meikinpuhdistuksen jälkeen.

Esse Repair Oil: Ravitseva ihoöljy sisältää omega-rasvahappoja. Parantaa ihon kuntoa ja hoitaa arpikudosta. Käytän kasvojen ihon tehohoitona yöllä, tai paikallisesti hoitamaan otsan ja hiusrajan epätasaisen näppyläistä ihoa. Otsan iho on tasoittunut kahdessa viikossa täysin.

Esse Deep moisturizer: Kosteuttaa ja auttaa säilyttämään sekaihon tasapainoisena. Alkuun tuntui aika tuhdilta päiväkäyttöön, mutta olen tykästynyt käyttämään BB-voiteen alla. Kesällä käytän todella vähän meikkiä, ja suojakertoimen ja tasoittavan sävyn lisääminen päivävoiteen päälle usein riittää.

Esse Cocoa Exfoliator: Poistaa tehokkaasti epäpuhtauksia ja kuolleita ihosoluja parantaen ihon pintaverenkiertoa ja kuntoa. Kasvohoito-osuuteen kuului kuorinta, ja pääsin vasta nyt kokeilemaan kuorintaa itse. Käyttö on simppeliä, pitää hieroa niin pitkään, että rakeet sulavat. Uskomattoman herkullinen kaakaon tuoksu ja ihana koostumus. Tunne kuin levittäisi samalla päivetystä kasvoille, joka muuttuu kuorinnan aiheuttamaksi kirkkaudeksi. 

 

Aion todellakin kokeilla vielä kokonaisvaltaista kasvohoitoa ja muita Essen tuotteita, sillä tähän oloon ja tuloksiin jää koukkuun!

 

esse2.png

 

Positive Beauty kauneushoitola tarjoaa lukijoilleni -20% alennuksen Esse-tuotteista Esse-hoidon yhteydessä koodilla R&M. Alekoodi on voimassa juhannukseen, 22.6. asti. 

Positive Beauty / Vironkatu 5, Helsinki

 

PS. Instagramissa kuva kasvojen ihon kunnosta tällä hetkellä ilman meikkiä. Uskoisitko, että otsan iho oli täynnä pientä, outoa rypylää vielä kaksi viikkoa sitten?

 

*Esse Body & Skin Detox -hoito on saatu blogin kautta.

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN

Kauneus Iho Testit Vastuullisuus