Leikkimään!
Olen aikaisemminkin tunnustanut, että osa lapsille suunnitelluista paikoista ja asioista ovat piinallisia. Oletus on syntynyt yleensä lapsettoman perspektiivistä. Oma lapsi muuttaa varomattomasti juoksevia ja huutavia riiviöitä kuhisevat paikat aika hauskoiksi paikoiksi, joissa voi muistuttaa itseään siitä, miltä aito ilo näyttää. Vähän niin kuin olen tunnustanut laulavani Fridalle joskus pahimpia lastenlaulusuosikkejani. Vain siksi, että jostain käsittämättömästä syystä ne ovat toimineet heti.
Arvaat jo. Ultimaattinen lapsikohde, Hoplop on nyt koettu koko perheen voimin! Ruoholahteen viikko sitten avattu liikuntaseikkailupuisto oli mielikuvaani verrattuna paljon hienompi ja monipuolisempi. Parasta oli, että suurimpaan osaan leikeistä pääsi mukaan. Visuaalinen silmä tykkäsi värivaloista, mutta ihmetteli taas räjäytettyä väripalettia muualla. Innostuin myös kehittävistä leikeistä sekä tietysti haltioissaan olevan mukulan seuraamisesta. Frida käveli päättäväisesti ympäriinsä ja kikatteli kiipeillessämme liukumäkeen. Suosikkeja olivat valopallomeri, liukumäet ja pallokoneet.
Tällaisissa aktiviteeteissa voi myös myhäillä sille faktalle, että tunnin jälkeen lapsi on hyvin liikutettu ja ihanan väsytetty. Ja koska annan itselleni edelleen luvan (edes hieman) ahdistua isoista, osittain valvomattomista lapsimääristä, painan mieleeni, että arki-illat ovat mahdollisesti rauhallisimpia vierailuajankohtia.
Aiheesta aiemmin:
