3-vuotias

4CACDFE3-480E-4523-99A5-EDA1544D3566.jpeg

 

Olet 3-vuotias.

Uskomattoman suurella sitkeydellä ja päättäväisyydellä varustettu pieni ihminen, joka tulee varmasti pärjäämään tässä maailmassa. Olet herkkä aistimaan asioita ja reagoit myös herkästi muutoksiin. Sinulla on upea huumorintaju ja kerrot huikeita tarinoita, sellaisia joita on vaikea kuunnella nauramatta. Olet todella tomera ja omatoiminen, ja siksi voisin kuvailla sinua helpoksi tapaukseksi. Kerrot usein rakastavasi ja rutistat kovaa, viimeksi eilen kun sanoit rakastavasi niin paljon että pussaat minua koko päivän. Nautit eniten kaikesta musiikkiin liittyvästä, vaihdat lauluja sujuvasti Iisasta Muuan Mieheen ja Pikku Kakkosen Nallesta Bussilauluun. Olet ollut ihan pienestä asti taitava hyppimään ja kiipeilemään, ja olet kuin ihmeen kaupalla välttynyt haavereilta. Tykkäät rakennella legoja, piirtää ja leikkiä ruokaleikkejä. Sinua ei haittaa leikkiä yksin, usein jopa haet rauhallista paikkaa sieltä missä on muita lapsia. Usein sinut löytää myös lukemassa kirjoja joko itsellesi tai pehmoleluille, ja osaat pitkiäkin kirjoja ulkoa. Yksi suosikeistasi on Avain hukassa -kirja, jonka muistat täysin kannesta kanteen.

Olen varma, että sinusta tulee todella hyvä isosisko.

 

0E488CF1-A3B2-4DFB-967A-1F7E87A56D05.jpeg

645A2838-F560-44E0-95B0-A7FFE71DB132.jpeg

7B6195AF-CCB5-46BB-9C1F-9B7BFF2E0DD4.jpeg

B97716AA-5C28-41A1-B034-56F8799F6E83.jpeg

 

Fridan 3-vuotissynttäreitä juhlittiin elokuussa ystävien kesken. Olin reilua viikkoa aiemmin tehnyt positiivisen raskaustestin ja raskauspahoinvointi oli hyökynyt päälle. Onneksi olin suunnitellut yksinkertaisia tarjoiluja ja aiempaa pienemmät kutsut. Dippinäkkäreitä Hermannin herkkunäkkäristä kasvisten, juuston ja hummuksen kanssa. Vohveleita, marjoja, banaanipalleroita, itse tehtyjä mehujäitä ja 3 kaverin jäätelöä. Kaikkia 3-vuotiaan herkkuja.

Frida kiitteli myöhemmin, kuinka ihanaa oli kun kaikki ystävät olivat yhdessä. Ja parastahan juhlissa on silloin, kun järjestäjätkin pääsevät nauttimaan niistä. Puhelin oli juhlien ajan hyllyn päällä, enkä ottanut edes valokuvia juhlista tai sankarista. Onneksi olin varautunut tähänkin ja pyysin ystävää ottamaan kuvia. Mirkosta onkin tullut kolmessa vuodessa jo Fridan juhlien vakikuvaaja. 

 

FD94684D-02F2-4CB6-B892-A0B07E25286C.jpeg

53598F5E-22EF-46B6-AFC6-A2576B018BD9.jpeg

36267804-0674-4A72-9421-E4AB736A48FC.jpeg

9971DEEF-E5FD-498D-9A9A-F531C44887AA.jpeg

 

Ihanat kuvamuistot: Mirko Leskinen

 

Lue myös: 

1-vuotissynttärit

2-vuotissynttärit

Olet 2-vuotias

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe Lasten tyyli

Blogi kärsii raskauspahoinvoinnista

Miten ihmeessä pitää blogia yllä, kun ei kykene pitämään silmäluomiakaan ylhäällä? Blogi on siis kärsinyt koko syksyn kestäneestä raskauspahoivoinnista. Sijaiskärsijöitä ovat lukijoiden lisäksi ystävät, joihin en ole pitänyt yhteyttä, sekä aviomies, joka on hoitanut käytännössä kaikki kotityöt saamatta hädintuskin keskusteluyhteyttä vaimoonsa. Eniten hävettää se, kuinka huonotuulinen olen pahoivoivana ollut. Yritän hyvitellä aikaa jatkossa. Aviomiehen kiittämiseen kovasta työstä ja ymmärryksestä voisi toimia illallinen hyvässä ravintolassa. Se pitää varmaan toteuttaa pian, ennen kuin muutokset ja rajoitukset omassa kehossa alkaa tuntua riittävän kovilta tasapainottamaan tilannetta.

Tämä luova tauko blogin puolella tietää varmaan ihan hyvääkin. Juttuaiheita ainakin riittää luonnoksissa, jotka tosin tällä hetkellä on lähinnä käytettyyn kirjekuoreen raapusteltuja muistiinpanoja.Pitkän tauon jälkeen on vaan yllättävän vaikea aloittaa. Yhtäkkiä kynnykseksi nousee miten edetä luonnoksista, mitä kirjoittaa ensin ja mitä seuraavaksi. Mielessä tauko pullistuu liian isoihin mittasuhteisiin. Jään miettimään, epäilemään itseäni tai selaamaan kuvia, ja seuraavassa hetkessä olenkin jo nukahtanut. Kiitos jatkuvan, jättimäisen väsymyksen. 

 

92ADD4C1-1B23-42E7-91F9-E5E559C26BC2.jpeg

 

Rankka alkuraskaus huonontaa yhteyksiä kaikkialle. Olen siis pahoillani, jos et ole kuullut minusta hetkeen. Raskauden puoliväliä ja energiapiikkiä (tai ihan vaan olon tasaantumista) odotellen. 

 

PS. Olisi kiva kuulla, mistä haluaisit lukea seuraavissa postauksissa. Vauva- ja raskausjuttuja, vai jotain ihan muuta?

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Raskaus ja synnytys