Huomasin yhtäkkiä, etten ole imettänyt Fridaa viikkoon.

En suoraan sanottuna ole muistanut aamupäivän imetyskertaa. Tai imetysjäännettä. Eikä ole muistanut Fridakaan. Viimeksi se tuntuikin jo vähän turhalta. Ehkä Fridakin tajusi, ettei siitä ole enää mitään hyötyä. Olin kyllä aivan varma, että imetyksen lopettamiseen pitäisi tehdä järjestelmällinen suunnitelma, eikä tissityttö luopuisi siitä kovin helposti. 

Yöimetyksen lopettamisen yhteydessä lopetin myös illan viimeisen imetyksen, sillä se tuntui helpottavan yötaisteluita. Jäljellä oli noin neljä imetystä päivässä. Vähitellen, vähän huomaamatta, jäljellä olikin vain enää yksi, korkeintaan kaksi imetyskertaa. Kunnes nekin unohtuivat. Yritin peitellä rintojani, jotta Frida ei oppisi repimään niitä esille ja voisin pitää imetyspäätöksen helpommin itselläni. Viimeisillä imetyskerroilla tyttö keskittyi enemmän nännin näpertelyyn, kuin imemiseen, joten hassuttelimme. Frida osoitti, kokeili, yritti sanoa tissi, ja kikatti. Yhtenä aamuna heräsin siihen, että Frida tökki sormenpäällä nänniäni ja kikatteli. Läheisyyden välineestä olikin tullut huumoria!