Vauvavuosi tuhosi jännityksen sietokyvyn

Elokuvien ja sarjojen katsominen on vähentynyt huomattavasti Fridan myötä. Ruutuajan rajoittamisen jälkeen meillä avaa television lähinnä vain Ylen Aamu-TV, Satuhäät (sekin Areenasta), Avara luonto ja epäsäännöllisesti Pikku Kakkonen. Netflix on avattu harvemmin kuin sen maksamiseen käytetyn luottokortin lasku.

Loma-iltoina kuitenkin reipastuimme ja katsoimme Netflixistä Marcellan kaikki 8 jaksoa parissa päivässä. Nappasin vinkin tästä Silta -sarjan luojan jännityspoliisidraamasta Variety Show blogista. Ja jestas sentään ei ole tällä äidillä enää jännityksen sietokyky entisellään! Katsoin kaikki jännittävät kohdat sormien välistä tihrustaen, ja valitin nukkumaan käydessä kuinka varmasti näkisin pahaa unta mielipuolista. Näin ajatuksissani pussitettuja päitä ja ties mitä. Silti sarja koukutti niin, että vain tieto Fridan rajoittamista yöunista sai meidät keskeyttämään katsomisen viimeistään yhdeltä yöllä. 

 

Screen Shot 2016-07-27 at 00.51.16.png

 

Tästäkään ei mainittu synnytysvalmennuksessa. Eikö draaman katsominen käykään kuin pyörällä ajaminen? Joudunko nyt erikseen jumppaamaan jännityksen sietokykyni synnytystä edeltäviin mittoihin? 

Toki Aamu TV, Pikku Kakkonen ja Satuhäät ovat nekin aiheuttaneet suuria tunteita ja ihmetystä. Jotain on pohdittava, jos ei murhamysteeriä. Miksi Pikku Kakkosen naiset puetaan aina liivimekkoihin ja miehet rajuihin väriyhdistelmiin? Miksi Aamu TV:ssä pukeutumisneuvoja rohkaisi suomalaisia käyttämään enemmän asusteita juhlapukeutumisessa? Eikö hän ole nähnyt suomalaisia juhlapukeutujia esimerkiksi Satuhäissä? Mitä ihmettä Aamu TV:n lavasteissa ja stailauksissa välillä tapahtuu? 

 

Entä mitä jännittävää sietokykyjumppaa katsoisi (Netflixistä) seuraavaksi?

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Höpsöä

Skidit Festarit 2016

Skidit Festarit hurmasivat Sörnäisten Kaikupihalla lauantaina. Meiningeissä oli kaikenlaista hilpakkaa ihmeteltäväksi Fridallekin. Ihasteltiin jättimäisiä saippuakuplia, tanssittiin ja taiteiltiin ilmapallopajassa. Väisteltiin prinsessojen kohtaamista (prinsessojen aika varmasti tulee tyrkyttämättäkin) ja ihmeteltiin suurta hiekkakasaa Plastexin pisteellä (Frida ei ole käynyt vielä hiekkalaatikolla). Festarit liikutti äitiäkin muutenkin, kuin tanssiin. Esimerkiksi Filosofiaa Lapsille -työpaja ihastutti ja inspiroi. Lisäksi Samuel Shipwayn välispiikki ihastumisesta ja biisin tekoon innoittaneesta erosta aiheutti myötätuntoisia huokauksia. On tietysti sanomattakin selvää, että Fridan innostunut heiluminen kantorepussa ja käsivarsieni läpsytys, olivat myös äärimmäisen liikkistä.

 

Screen Shot 2016-07-30 at 22.29.57.png

Screen Shot 2016-07-30 at 22.20.07.png

Screen Shot 2016-07-30 at 22.24.46.png

Screen Shot 2016-07-30 at 22.16.01.png

Päästiin kokeilemaan Ruffle Armyn jättimäisten saippuakuplien tekoa. Hauskaa puuhaa!

 

Screen Shot 2016-07-30 at 22.07.51.png

Screen Shot 2016-07-30 at 22.17.57.png

Screen Shot 2016-07-30 at 22.18.07.png

Nerokas Filosofiaa Lapsille -työpaja (ihan hyvä aikuisillekin).

 

Screen Shot 2016-07-30 at 22.26.43.png

Screen Shot 2016-07-30 at 22.17.34.png

Screen Shot 2016-07-30 at 22.18.40.png

Screen Shot 2016-07-30 at 22.28.43.png

Taukoja, eväitä ja jäätelöä.

 

Screen Shot 2016-07-30 at 22.25.31.png

Screen Shot 2016-07-30 at 22.29.33.png

Screen Shot 2016-07-30 at 22.19.20.png

Screen Shot 2016-07-30 at 22.29.19.png

Heipat festareille lähtiessä. Ensi vuonna ei missata aamudiskoa ja otetaan myös uikkarit mukaan (vaikka toisaalta ensi vuonna Frida osaa jo kahlata hallitummin).

 

Ensi lauantaina vuorossa on Hämeenlinna ja Lasten Taidefestivaali Hippalot!

 

Suhteet Oma elämä Lapset Suosittelen