TOKU -Maailman mukavimmat sandaalit (myös Helsinki Fashion Weekissä)

8AFF5CD0-7EAE-49B0-9537-3C3F4DBC77CC.jpeg

5E2E4AF8-A074-49A1-BC96-1B057FAE868A.jpeg

 

Ostin kesäkuussa maailman mukavimmat sandaalit. Sisäpohja on muotoiltu jalan mukaan ja se on niin pehmeä, ettei työpäivän mittainen seisominen tai kilometritolkulla käveleminen väsyttänyt jalkoja tai selkää lainkaan. Kun kuulin TOKU shoes -merkistä, osasin olettaa, että käsintehdyt kengät, jotka korostavat mukavuutta, tuntuvat hyviltä jaloissa. Silti yllätyin, kun kokeilin niitä ensimmäistä kertaa.

Löysin TOKUn instagramin ja virolaisten bloggareiden avulla. Englanninkieliset nettisivut on vasta nyt avattu, joten tutustuin aluksi tilausehtoihin ja yksityiskohtiin virolaisen kollegani avulla. Tällä viikolla TOKU on ollut esillä Helsinki Fashion Weekissä, joka on tänä vuonna (ensimmäistä kertaa ikinä) keskittynyt vastuullisiin brändeihin. TOKUn kenkiä käytettiin Helsinki Fashion Weekin avajaispäivänä Liisa Sooleppin, eettisen neulemalliston näytöksessä. Lisäksi TOKUn tossuja on esillä KODA elementtitalon Pop Upissa tapahtuma-alueella Öljysäiliö 468:ssa.

 

B1E8AD68-25D5-4529-A0E0-94253ADC9E5A.jpeg

 

TOKU kengät valmistetaan Virossa käsityönä ja nahka kerätään eurooppalaisilta tiloilta. Mukavuuden salaisuus on sisäpohja, joka valmistetaan ortopedisten kenkien innoittamana. Minimalistinen suunnittelu viimeistelee kokonaisuuden ja varmistaa, että kengät sopivat kaikkialle. Kun kävelin määrätietoisissa ostoaikeissa Telliskivessä sijaitsevaan myymälään ja parkkeerasin rattaissa nukkuvan Fridan hyllyjen väliin, myyjä luuli minua virolaiseksi. Muotibloggarien lisäksi virolaiset äidit rakastavat TOKUn kenkiä juuri mukavuuden vuoksi. En ihmettele yhtään.

Tulette näkemään nämä kengät varmaan kaikissa kesäkuvissani.

 

0F81571A-558C-4405-BE42-0B929D59876C.jpeg

F82FE9CA-4C8D-4DBC-AA6B-75BD1ED3CE33.jpeg

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN

Muoti Uutiset ja yhteiskunta Ostokset Trendit

Pitkästä polkka

Jossakin rankan kevättalven tiimellyksissä, ja aivan huomaamatta, hiukseni olivat kasvaneet kainaloita hipoviksi. Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut pitkiä hiuksia, mutta äitiysloman ja hoitovapaan aikana hiukset venähtivät salakavalasti. Tyyli oli aina ponnarilla ja leikkausvälit räjähdyspisteeseen pitkitettyjä. Koska en ole mielestäni koskaan omistanut pitkää tukkaa, olen oikeastaan aina haaveillut siitä. Nyt kun hiukset ovat useasti olleet reippasti yli olkapään, en tykkääkään siitä. Se roikkuu perässä kuin mikäkin piiska. Suorana, liukkaana ja hentona. Pakko pitää kiinni. Klassinen tapaus.

Olin jo päättänyt, että kun otsatukan kasvatus saavuttaa maagisen polkkarajan, pätkäistään loputkin hiukset samaan mittaan. No, en jaksanut ihan odottaa niin pitkään, ja leikkasin hiukset jo kevyeen polkkamittaan.

 

18CEA200-3C31-40CE-929C-9CADBA3D3834.jpeg

 

Ne satunnaiset kampaamokäynnit olen vieraillut missä tahansa kampaamossa, jossa on aikatauluuni sopiva vapaa aika muutaman sentin tasaukseen tai otsatukan tarkistukseen. Yleensä vielä samalle päivälle tai ainakin samalle viikolle. Viimeksi tosin valitsin kampaamon Fridan mukaisesti, eli sieltä jossa lasten hiusten leikkaus on onnistunut aiemminkin hienosti. Nyt halusin mennä hemmottelu edellä ja varata ajan ekokampaamosta. Valitsin Vallilan Heilin puhtaasti siitä syystä, että paikka huokuu Sturenkadun kulmaan asti lämpöä ja hyvää tunnelmaa. Olin painanut asian merkille useasti ohimennessäni. Vähän kuten yksi tilitoimisto Flemarilla, joka vaikutti niin huikeelta paikalta, että lähes hakeuduin valekirjanpitäjäksi, kun ikkunassa ilmoitettiin vapaasta työpaikasta. Varasin ajan energialeikkaukseen, mutta sovimme jo puhelimessa, että jos leikkaustapa ei sopisi hiuksiini homma voidaan hoitaa ihan normaalisti. Tuolissa lopulta selvisi, että polkkamittaisiin hiuksiini enerialeikkaus ei välttämättä olisi se paras mahdollinen. Halusin nimittäin polkasta ennemmin skarpin graafisen ja hieman 90-lukua muistelevan, kuin kerrostetun ja kevyen, joten tämä teknisempi ja hiusten kasvusuuntia mukaileva leikkaustapa olisi toiminut pidemmässä mallissa paremmin. Varatusta energialeikkauksesta halusin silti vartin intialaisen päähieronnan. Se oli aivan ihanaa. Toisin kuin luulin, intialaisessa päähieronnassa käsitellään myös hartiat ja niska, sekä pidemmässä hieronnassa myös kasvojen lihakset. Eli hieronta keskittyy stressijännitystä kerääviin paikkoihin. Se sopi hyvin. Törkeisiin mittasuhteisiin edennyt työstressi vaati hetken taukoa, ja muutama tunti ennen lomaa ja Lontoon lentoa sain hetken hengähtää. Sitten kävin vielä toimistolla viimeistelemässä viimeiset pakolliset työt, tallensin sähköpostiin automaattiset vastaukset ja kohtasin mieheni rautatieasemalla. Aivan hyvä lomalle laskeutuminen.

 

EC640D27-51CA-421E-9EE0-21751D8C299B.jpeg

48FEA4F1-3C0C-423F-8B9B-1E1C37F4328F.jpeg

53664731-8630-4752-B064-B05F98122768.jpeg

 

Sattuneista syistä ja erityisesti siitä, että yritin pitää hermoromahdukset minimissä ja yöunet kuudessa tunnissa, tälle lomalle ei ole tehty ajastettuja postauksia. Kirjoittelen, kun on sopiva väli ja kodin lämpötila hieman alhaisempi.

Terkut pakastetun harson alta, jossa ajatukset pysyi kasassa juuri tämän kirjoituksen verran. Nautinnollista, ihanaa ja kuumaa heinäkuuta! 

 

 

Lue myös:

Perhe-elämää Kalliossa: Kampaajalla

3 x miksi otsatukan kasvattaminen on kamalaa

Tukka ylös!

Tuuheat hiukset ilman fööniä

Otsiksesta verhoiksi

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

 
 

Kauneus Hyvä olo Hiukset Testit