Kotimme ei ole vauvasuojattu. En edes ollut ajatellut eteisen liukuovissa piilevää varaa, ennen kuin huomasin Facebook-kirpputorin keskustelun parhaasta liukuovien lapsilukosta.

Suurin osa astioistamme on avohyllyillä tarjoiluvaunussa, sillä keittiössämme ei ole tarpeeksi kaappitilaa. Olemme vasta suunnitelleet vaunun tilalle seinähyllyjä. Rehellisesti en ole varma, kumpusiko ajatus ensin halustani suojata lasta vai astioita. Olen ollut lapsesta asti sellainen tunnollinen ja kunnollinen, pitänyt huolen siitä, ettei tavarat häviä tai rikkoudu. Oman lapsen suojeleminen onkin jotain aivan uutta. 

Siinä missä minä leikin lapsena hillitysti, kiipesi Allu puihin ja tiputtautui alas 10 oksaa kerrallaan. Minä maalasin vesiväreillä kylpyhuoneessa, etten sotkisi. 

Minusta tulisi helposti sellainen ”älä-äiti”.

Älä ota, älä viitsi, älä.

En halua olla sellainen äiti.

Olen jo nyt yrittänyt rakentaa myönteisempiä tilanteita ja viedä huomiota toisaalle. Pahaa mieltä saa surra ja tapahtumia ei tarvitse rakentaa pelottaviksi. En voi suojella lastani kaikilta kolhuilta ja pettymyksiltä, mutta voin kasvattaa häntä luottamaan itseensä. Lapsi on luonnostaan utelias, elää tuntemalla ja oppii kokeilemalla. Kunpa osaisin ylläpitää sitä. Antaa vapautta. 

Pelkääminen ei lopeta pelkoa toteutumasta. 

Tänään Yle Puheen Marja Hintikka Live:n studiossa oli äänessä joutilaan vanhemmuuden puolestapuhuja Tara Lange. Suosittelen kuuntelemaan! Lähetyksestä inspiroituneena etsin heti käsiini kirjan Joutilaat vanhemmat. 

Eilen huomasin, että Frida liikkui yhtäkkiä ympäri olohuoneen lattiaa.

Niiden seinähyllyjen kanssa tulee vielä kiire!