Apua, mikä kookosunelma!

Jos olet allerginen kookokselle tai vihaat sitä, älä edes lue tätä. Skippaa suoraan seuraavaan postaukseen. 

Jos taas olet yhtä kookoshullu kuin minä, eli aivan täysin rakastunut ja jopa pakkomielteen tasolla himoitset sitä koko ajan, on tämä seuraava resepti juuri sinua varten. Tämä on nimittäin varsinainen kookosunelma. 

 

IMG_3543.JPG

 

En oikein tiedä, mistä tämä kookosintouteni on lähtenyt. Olen aina pitänyt sen mausta, muun muassa nuorempana Bounty-patukat olivat suosikkejani ja tuntui että olin ainut kaveripiiristäni, joka niistä tykkäsi. Tämä kunnon pakkomielteisyys varmaankin alkoi vasta noin vuosi sitten Thaimaan reissun jälkeen. Vedettyäni reilun viikon ajan tuoreita kookoksia ja kookospirtelöitä napaan, olin viimeistään silloin myyty. Eikä tämä pakkomielteisyys loppunut vain syötävään muotoon, vaan kaikki ihorasvat, shampoot ja muut kosmetiikkatuotteet, mitkä tuoksuivat kookokselta, löysivät tiensä purnukka-arsenaaliini. Toinen yhtä paha pakkomielteeni, jonka tunnustan, on lakritsi. Siitä riittää myös kirjoitettavaa oman postauksen verran, joten jätetään se tällä kertaa sikseen.

 

FullSizeRender-3.jpg

 

Reseptin bongasin toisesta blogista, Kahvia ja Kasvisruokaa, kun etsin inspiraatiota kakkuhimoissani. Liisan luomus näytti niin houkuttelevalta ja herkulliselta, että halusin tehdä samanlaista, pienillä muutoksilla ja omalla vivahteella. Tässäpä siis oma versioni kookosraakakausta:

Pohja:

2 dl auringonkukansiemeniä

12 taatelia

 1 dl mulperimarjoja

Toinen kerros:

2 rkl mulperimarjoja

1dl jääkaappikylmää kookoskermaa

0,5 dl kookosöljyä

6 taatelia

1 rkl vaahterasiirappia

Päällimmäinen kerros:

2 tl raastettua sitruunankuorta

2 dl jääkaappikylmää kookoskermaa

0,5 dl kookosöljyä

1 dl kookoshiutaleita

2 rkl kookosmannaa

1 rkl vaahterasiirappia

(psylliumia)

Sekoita kaikki pohjan ainekset tehosekoittimessa/blenderissä. Suosittelen jauhamaan siemenet ja mulperit yhdessä ja taatelit erikseen. Tämän jälkeen sekoita nämä keskenään tasaiseksi massaksi. Omat taatelini olivat päässeet hieman kuivahtamaan, joten pidin niitä hetken lämpimässä vedessä. Paina pohjamassa leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halkaisija 18 cm) ja laita jääkaappiin hetkeksi.

Surauta blenderissä kaikki toisen kerroksen ainekset tasaiseksi massaksi, huom. kookoskermasta vain jähmettynyt osa, myös seuraavaan kerrokseen. Levitä täyte pohjan päälle ja laita pakastimeen siksi aikaa, kun teet päällimmäisen täytteen.

Sekoita kaikki kolmannen kerroksen ainekset blenderissä. Tarkista maku ja makeuta tarvittaessa vielä pienellä ripsulla vaahterasiirappia. Itsellä täyte näytti niin valuvalta, että laitoin sekaan vielä noin ruokalusikallisen psylliumia. Se vetää täytettä kasaan. Kaada täyte vuokaan ja tasoita. Siirrä kakku joksikin aikaa pakastimeen, jos sinulla on tarve saada maistaa sitä mahdollisimman pian. Mikäli olet maltillisempi yksilö, jähmettyy kakku jääkaapissakin, mutta hieman pidemmässä ajassa. Arvanette oman valintani. 

 

IMG_3540.JPG

 

Raakakakut ovat kyllä siitäkin ihania, että ne on niin helppo ja nopea tehdä! Kaikki ainekset vaan blenderiin, surrurr ja täyte on valmista.

Tätä kakkua tehdessä, huusin oikeasti kovaan ääneen keittiössä APUA!, kun maistoin keskimmäistä täytettä sormella. Säikähdin siis itsekin täytteen herkullisuutta. Harmittelin heti perään, ettei aineksia ollut tarpeeksi, jotta olisin saanut tehtyä sitä paksumman kerroksen. Koska olen myös totaalisen perso makealle, ajattelin seuraavalla kerralla tehdä saman kakun, mutta jättämällä tuon päällimmäisen kerroksen pois ja tekemällä keskimmäistä kerrosta triplamäärän. Kuola valuu jo pelkästä ajatuksesta. Saatan liikkua liiankin vaarallisilla vesillä.

Eikun suut makeaksi ja nauttikaahan viikonlopusta!

 

– R –

hyvinvointi hyva-olo ruoka-ja-juoma
Kommentit (6)
  1. Luin otsikon, että ”apua, mikä koostumusunelma!”, hih, mutta tuo kakku on kyllä varmasti sitäkin!;) täytyy ehkä itsekin testata! terveisin toinen bounty-lover <3

    1. Haha! No on se sitäkin.. 😀 

  2. Kiitos tästä ohjeesta! Vähän niinkun lupauduin tekemään yksiin bileisiin ensi viikolla raakakakkua, enkä ole tehnyt ikinä ennen (syönyt kahdesti!). 😀 Onko jotain täsmävinkkejä ummikolle? 

    1. Hei mahtavaa, siitä se lähtee! 🙂 Kakusta tulee varmasti bileiden hitti!

      No ensinnäkin, kakku kannattaa tehdä ainakin päivää ennen tarjoilua. Maut tiivistyy ja täyte tarvitsee aikaa jähmettymiseen. Toiseksi, tehokas blenderi/tehosekoitin on aika must. 

      Muistan liiankin hyvin ensimmäisen kerran kun itse tein vanhalla ja tehottomalta blenderillä raakakakkua ja kirosanoja lenteli. Taatelien tai pähkinöiden jauhamisesta ja sekoittamisesta ei tullut mitään. Aikaa kului hurjasti enemmän, mutta taistelu kuitenkin palkittiin. Mikäli kakkuja tekee usein, kannattaa panostaa tehokkaaseen blenderiin.

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *