Projekti pikkuvessa sekä DIY ammetaso
Pitkään työn alla ollut ja jopa mieltä painanut projekti on saatu päätökseen. Nimittäin pikkuvessa on nyt valmis. Ainakin käyttövalmis.
Nyt uskaltaa avata oven vieraillle, enää ei tarvitse hävetä kotimme mustaa lammasta. Oikeastaan näin jälkikäteen huonetta voisi korostusvärinsä puolesta jopa kutsua yhä mustaksi lampaaksi. Ennen tosin huone ei oikein sopinut vain joukkoon. Se oli kuin osa jotakin toista asuntoa. Mutta eipä enää.
Paljon on hikeä ja melkein vertakin vuodatettu tälle projektille, ihan jo suunnitteluun ja pähkäilyyn, mitä huoneelle tehdään. Kämppää ostaessa ja jo ensimmäistä kertaa nähdessä olimme molemmat sitä mieltä, että tuo ei muuten jää tuollaiseksi. Olimme jo salaa räjäyttämässä koko huonetta tai telkeämässä oven kiinni, kuin ei sitä edes olisi. Huone ei siis vain ollut lähelläkään tyyliämme. Pian näette miksi. Vessassa on tosiaan myös amme, josta ensin ajattelimme, että haluamme myös eroon, mutta tulimmekin toisiin aatoksiin, kun kuulimme kaakelimaalista. Pääsimme myös vähemmällä työllä, kun ei tarvinut koko huonetta purkaa.
Hauskinta on myös ollut huomata, miten erilaiset maut ihmisillä on. Muutamat ystävät/tuttavat ovat vessan nähdessään ihmetelleet, miksi me siitä haluamme eroon. ”Siis mitä, tämähän on aivan ihana!” Öööö, no onhan se tietysti jonkun mielestä varmaan ihan ok.
Kauniit värit, haaleaa vaaleanpunaista ja vihreää, ai että. Rusettikuvioita, pystyraitaa ja tähtikuvioitakin vielä. Sentään pohjaväri oli vaalea..
Tykkäsitte tai ette, me hankkiuduimme tästä värimaailmasta ja kuoseista eroon. Tosin edelleen nuo rusettikuviot koristavat ammeen reunaa, mutteivät enää niin silmiinpistävästi. Samoin lattian jätimme ennalleen, sillä emme halunneet ottaa riskiä, että yksi pieni kiven murunen naarmuttaisi uuden maalin pois ja vihreää pilkottaisi heti alta. Uusien maalipintojen kanssa lattiakaan ei näytä enää niin kamalalta. Tykkään siitä nyt jopa aika paljon.
Ensimmäisenä siis pesin kaakelit kauttaaltaan maalarin liuttomella, eli kamalalla myrkyllä, jotta uusi maalipinta tarttuisi puhtaaseen pintaan ja pysyisi hyvin paikoillaan. Kun kaakelit olivat kuivanneet pesusta, oli pohjamaalin vuoro. Sillä riitti yksi kerros. Tämän jälkeen kaakelimaalilla tuli maalata kaksi kerrosta. Inhottavin ja vaikein osuus oli pienien putkien takaa maalaaminen. Muutama ärräpää ja puuskutus saattoi vessasta kuulua näissä puuhissa. Ihmeen tasaista jälkeä kuitenkin tuli, vaikka epäilys omien taitojen riittämisestä oli suuri.
Itse olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka itse sanonkin. Ylpeilen jopa sillä, että rakas isäni, jolla sentään on maalarin koulutus, kehui työnjälkeäni. Itse voin kyllä myös puolestani kehua häntä, sillä oikeastaan koko muu kämppä onkin sitten hänen kädenjälkeään. Että kiitos vaan vielä tuhannesti, mikäli tätä luet! <3
Before and after -kuvat ovat kyllä loistavia. Mahtavaa, miten pienellä muutoksella saa aivan uuden ilmeen. Ei kyllä uskoisi samaksi vessaksi tätä seuraavaa! Vai mitä mieltä olette?
Teimme tuollaisen ammetason vielä itse viikonloppuna mökillä. Varastosta löytyi juuri sopivaa lautaa, josta sahasimme kolme saman pituista ja ammeen leveyden mukaan mitattua palaa. Tason alla on ruuvattuna poikittain molemmilla puolilla pätkät neliönmallista puuta, jotka estävät tasoa valumasta tai liikkumasta mihinkään suuntaan. Maalasimme tason vielä samalla mustalla, kuin ammeen reuna ja peilitaso. Näin se sopi loistavasti ammeen kaveriksi. Saimme kätevästi lisää tasotilaa pieneen huoneeseen ja mikäli kylpemään innostuu, voi tasolle asettaa vaikkapa viinilasin ja Ipadin, johon voi laittaa pyörimään jonkin lempisarjan. 😉
Tästä taitaa alkaa kotimme oven raotus, katsotaan mikä huone seuraavaksi pääsee esille..
Otan muuten todella mielelläni vastaan vinkkejä luonnonmukaisista kylpyvaahdoista! Onko sellaisia edes olemassa??
– R –
Vaau! Hyvä ettei aina tarvi repiä ja tuhota – pelkkä maalaaminenkin voi riittää 🙂
No niinpä! Miksi tuhota, kun voi peittää. 🙂
Hehei, hieno pikkuvessa! 😉 Ja tsekkaappa täältä kylpytuotteet ja kaikki muu hurmaava http://www.lush.fi/category/1/kylpy Näiden tuotteet on melkein syötävän ihania!!!
Kiitti vinkistä Jossu! 🙂 Ja tuuppas kylään joku päivä!