Töissä. Tänään 14h. Yksin. Huomenna 13h. Melkein yksin.
Ainoa ajatus tällä hetkellä on juuri niin raju ja yksinkertainen, kuin tuo otsikko; voi jumalauta. Yritän muistella miksi halusinkaan tälle alalle, en keksi enää mitään. Kai minulla oli joku hieno maailman pelastus -fantasia mielessäni.
Enää en halua pelastaa, kuin itseni.
p.s. Muista ammatillisuus.
Eilen sinä, maailman kaunein ja ihanin 5 -vuotias kummityttöni, muistutit minua taas siitä rakkauden määrästä, joka minulla elämässäni on.
”Kuka sun äiti on?”
”No, tuo sun mummos tuossa.”
”Kuka sun lapsi on?”
”Ei mulla oo lapsia…”
”Mutta minä olen sinun lapsi!”
Voi kuinka tietäisitkään miten paljon nuo sanat minulle merkitsevät!
Jonain päivänä kerron sinulle tarinan siitä, kuinka pelastit minut. Kuinka sinä päivänä, kun sinä synnyit, minä pääsin sairaalasta. Leikkauksesta, jossa menetin 21 -vuotiaana molemmat munasarjani. Sinä tulit tähän maailmaan muistuttamaan minua joka päivä siitä, kuinka paljon maailmassa on kauneutta, kuinka paljon aihetta hymyyn ja onneen.
p.s. Muista onni.