Jaaahas. Se on taas kulunut tarpeeksi monta kuukautta, että maailman paskin bloggari suvaitsee saapua näpyttelemään jonkinlaisia ajatuksia elämästään.

Istun edelleenkin samassa työpaikassa. Tälläkin kertaa yövuorossa haukotellen. Olen täysin puhki ja onneton töissä. Asiakkaat hajottavat ongelmillaan, joille eivät itse mitään voi, mutta en valitettavasti minäkään, koska en osaa enkä jaksa tai kykene auttamaan. Haluaisin kyllä. Ainakin useimmiten.

Olen edelleen lihava, jollen lihavampi. Haaveilen kyllä siitä liikunnan aloittamisesta ja saatan aina välillä syödä jo vähän terveellisemmin. Kyllä se siitä suttaantuu ja jos ei, niin itseänihän siitä voin vaan syyttää. Miksi se vaan on niin hankalaa? Kaikki muut tuntuvat olevan muuttumassa fitness guruiksi ja minä täällä vaan läskeineni istun saamatta mitään aikaiseksi. Epäreilua!

Aika surullinenkin taidan olla. En vaan enää oikein tiedä miksi. Talvi on ollut kyllä kamalan synkkää ja stressaavaa, joten ehkä siksi. Mutta eikö se kevät sieltä hiljalleen jo ole tulossa….?

Hulluinta tässä kaikessa synkkyydessä kuitenkin on se, että sain aikaiseksi hakupaperit yliopistoon Englantiin ja PÄÄSIN SISÄÄN. Koko elämä kerralla päälaelleen ja se jos mikä on ihanaa ja aivan järkyttävän pelottavaa. Jos kaikki siis menee hyvin, niin syyskuussa on muutto edessä. Sitä ennen pitäisi tehdä noin miljoona asiaa ja päästä ainakin yhtä monesta eroon. Tähän koko prosessiin on jo mahtunut ja tulee vielä seuraavien kuukausien aikana mahtumaan niin käsittämätön määrä iloa ja surua ja ennen kaikkea jännitystä. Koska tottakai minua jännittää aivan joka ikinen asia, joka tähän liittyy. Rahoitus ja asuminen stressaavat ehkä enemmän, kuin jännittävät, mutta esim. se, että onko ala lopultakin se oikea jännittää todella paljon. Yritän myös vakuutella itselleni, että tässä hetkessä tämä on parasta mitä voi tapahtua ja yritän valaa luottamusta tulevaan.

Jänniä hetkiä, mutta myös vielä monta päivää ja yötä tätä ”vanhaa” elämää elettävänä. En vielä uskalla olla iloinen tulevasta, vaikka mieleni tekisi asiaa kuuluttaa kaikille, mutta eiköhän sekin hetki tule vielä. Mutta nyt täytyy palata tähän hetkeen ja yrittää pitää itsensä hereillä.

p.s. Muista, että sinulla on oikeus olla onnellinen.