Ostaminen alkaa – mitä pyöräretkelle tarvitsee mukaan?

Erittäin yksinkertaistetusti ajateltuna pyöräretki koostuu kahdesta asiasta: pyörästä ja retkestä. Pitää siis olla menopeli, millä mennä ja jotain, mikä tekee reissusta retken. Useamman päivän tai viikon matkan tapauksessa luonnossa majoittuminen täyttänee tuon määreen vähintäänkin hyvin. Näistä onkin hyvä lähteä liikkeelle ja kasata kaikki monimutkaisempi siihen päälle.

Aloitetaan siitä pyörästä.

Se löytyy onneksi valmiina. Tarkalleen ottaen alle valikoituu lähes kaikkialla kulkeva ”tiepyörä”, myös gravel-pyöränä tunnettu. Oma rakkaani on todella vähän käytettynä vuosi sitten löytämäni Specialized Diverge, jolle on hankinnan jälkeen ehtinyt kertyä kilometrejä jo enemmän kuin millekään vanhemmalle menopelille. Mutta kun sillä tosiaan pääsee ketterästi melkein kaikkialle!

Koska pyörä on enemmän sportti-, kuin varsinaista retkeilymallia, en lähde virittelemään siihen mitään massiivisia tarakkalaukkuja tai muita kookkaita kiinnityksiä – vaikka joitain tällaisia tuohonkin pyörään kyllä saisi kiinni. Matkalla säilytystila tulee siis rajoittumaan pääasiassa isoon satulalaukkuun,vaakaputkeen kiinnitettävään runkolaukkuun ja ohjaustankoon tuleviin valjaisiin. Laukut on pitkän speksaamisen jälkeen juuri laitettu tilaukseen ja niistä lisää myöhemmin, kunhan pääsen tutkailemaan saapuneita paketteja.

Tähän väliin kuitenkin siitä majoittautumisesta.

Tässä kategoriassa mitään ei löytynyt valmiina. Okei, makuupussi löytyy, mutta ei sellaista, minkä kanssa haluaisin lähteä nukkumaan kaverin mökkiä haastavampiin olosuhteisiin. Teltalle ja makuualustalle ei ole ollut edes sen mökkitarpeen verran käyttöä vuosiin, joten ostoslistalle nekin.

Pienellä laukkutilalla ja mahdollisimman kevyisiin kantamuksiin (polkemuksiin?) pyrkiessä majoitusvarusteet olivat ehdottomasti haastavimpia hankittavia. Pääkriteereinä kaikille olivat 1) pieni pakkauskoko, 2) kohtuullinen hinta ja c) soveltuvuus Suomen kesäoloihin. Tässä kohtaa todellakin olen tehnyt vertailua, lukenut käyttäjäkokemuksia, laskenut järkevää budjettia, kytännyt tarjouksia sekä sopivia käytettyjä malleja ja mittaillut niin pyörää kuin itseäni. Nyt olennaisimmat kamppeet on hankittu ja ainakin paperilla tulos on onnistunut – käyttökokemuksia seuraa, kunhan koittaa ensimmäisten testiretkien aika.

Vaikka riippumatto olisi se kevein ja trendikkäin vaihtoehto, halusin itse kuitenkin mukaani ehdottomasti teltan, joka tarjoaa vähän mukavammat oltavat surkeammissakin olosuhteissa ja tuo jotenkin kotoisampaa meininkiä. Teltaksi valikoitui monien kehuvien kommenttien jälkeen Terra Novan Zephyros Compact 2. 30 cm x 19 cm -koossa se mahtuu pakattuna erinomaisen hyvin droppitankoon tuleviin valjaisiin. Onnistuin löytämään teltan hyvästä tarjouksesta brittiläisestä verkkokaupasta, josta sen Suomeen saaminen vaati hieman kikkailua, mutta säästi silti pitkän pennin. Päädyin uhraamaan painoa 300 gramman verran ja ostamaan kahden hengen teltan, vaikka olenkin nukkumassa siinä yksin. Oikeastihan tuon kokoisessa teltassa ei mitenkään mukavasti nuku kenenkään kanssa, mutta nyt sisällä on mukavammin tilaa itseni lisäksi myös varusteille.

Teltan säilytyspussiin mahtuu mukavasti kääriytymään myös makuualusta, joka tässä tapauksessa on Klymit V Ultralite SL – pitkän kyttäilyn jälkeen viimeisenä kappaleena hyvästä alennuksesta poimittuna, tottakai. Myönnän olleeni (ja ehkä yhä olevani) hieman skeptinen näinkin kevyttä, monta vertailukappaletta ohuempaa ja kapeaa makuualustaa kohtaan. Heti alustan saavuttua onnistuin kuitenkin ottamaan sen päällä vahingossa reilut tunnin testipäikkärit asunnon laminaattilattialla, joten toivoa on! Lämpöeristävyyttähän tällä ei ole nimeksikään, mutta tarkoituksena on reissata niin selvästi kesäaikaan, että sille ei pitäisi olla tarvetta.

Makuupussiksi mukaan päätyi – alennuksesta, luonnollisesti – Carinthia G 145. Tämä ei tokikaan enää mahdu ollenkaan ketterästi tankovaljaisiin, mutta pakkautuu sen verran pieneen tilaan, että pyllynaluslaukkuun jää tilaa vielä muullekin mukavalle, eikä alle kilon paino rasita reisiä liikaa.

Voisi melkein sanoa, että ne olennaisimmat onkin tässä. Pyörä ja yöpymispaikka – kaikki muu on plussaa. Niistä plussista eniten miettimistä niin hyvässä kuin pahassa ovat tähän mennessä varmaankin aiheuttaneet ruoka ja vaatteet, joten ainakin niiden pariin palaan lähitulevaisuudessa.

Hyvinvointi Liikunta Matkat Ostokset

Mihin olen ryhtymässä?

Olen harrastanut pyöräilyä jo useampia vuosia, useamman pyörän kanssa, mutta en silti missään vaiheessa erityisen tosissaan. En kisaile, enkä tavoittele ultrapitkiä matkoja tai muuten superhaastavia saavutuksia. Oma tavoitteeni pyöräilyn suhteen on aina ollut se, että pyörän päällä on hauskaa, tekeminen on leppoisaa ja siinä samalla tulee löydettyä hienoja maisemia, uusia paikkoja, erilaisia tapoja ajaa ja rauhalliseen tahtiin kehittyä pyöräilijänä.

Ei siis koskaan suoraan syvään päähän. Paitsi toki satunnaisesti, niinkuin niinä hetkinä, kun mieleen tuli hyvä idea lähteä kesällä pyöräretkeilemään – ja luonnollisesti kertaheitolla parin viikon reissulle! Tosiasiassa toki tässäkin mennään leppoistelu ja nössöily edellä: Tarkoituksena on kiertää pikkuteitä ja luontokohteita ja pääosin leiriytyä missä milloinkin. Samalla reitti kuitenkin kulkee pitkälti sivistyksen parissa ja voin täydentää eväsvarastoja taajamissa, poiketa pullalla kesäkahviloissa ja käydä moikkaamassa kaukana asuvia kavereitakin yhden yöpymisen verran. Tavoitteena sellainen sopiva sekoitus ns. luottokorttireissaamista ja vanhaa kunnon retkeilyä.

Näin huhtikuun lopulla suunnittelu on jo hetken käynyt kuumana ja väline- sekä hintavertailu ja tarjousten bongailu on lähes päivittäistä hupia. Samaan aikaan kaikkea suunnittelua ympäröi tällä hetkellä tietynlainen epävarmuuden sumu, nykyisen maailmantilan iskettyä kertaheitolla kaikki pitkäaikaistavoitteet ja aikataulut jäihin toistaiseksi. Alkuperäinen ajatus oli lähteä tien päälle kesäkuun lopulla, mutta tämänhetkisenä tavoitteena on päästä reissuun ”ennen hirvikärpässesonkia”.

Toivoa on ja ideointi jatkuu poikkeustilassakin yhä hyvillä mielin.

Hyvinvointi Liikunta Matkat