Kukaan ei ole profeetta kotikonnuillaan

img_2784.jpg

Nasaretissa oleva Marian ilmestyskirkko on paikalla, jossa kristilliseen perinteen mukaan enkeli Gabriel ilmestyi neitsyt Marialle.

Jeesuksen perhe oli paluumuuttajina Egyptistä asettuneet Nasaretiin, Pohjois-Israeliin. Nykyisin se on Israelin suurin arabikaupunki joten huolimatta kristillisestä juuristaan se on muslimikaupunki. Maallisen elämänsä aikana Jeesus kutsui kotikaupunkilaisiaan pelastukseen, mutta he hylkäsivät sen. ”Kukaan ei ole profeetta kotikonnuillaan” joutui Jeesus toteamaan silloin.

Mutta 12-vuotiaana Jerusalemin pääsiäislomallaan Jeesus sai yllättävää huomiota. Oli perheloman aika jota juutalaiset Maria ja Joosef viettivät vuosittain Egyptin Faaraon orjuudesta pääsemisen muistoksi. Pesah-juhlaa kuului pyhiinvaelluksen lisäksi happamattoman leivän ja pääsiäiskaritsan nauttimista.

images.jpg

12-vuotiaana Jeesus oli melkein saavuttanut bar mitzvan eli lain pojan iän, sillä 13-vuotiaana poika katsottiin uskonnollisesti täysi-ikäiseksi. Jeesus osoitti varhaiskypsyyttää keskustelemalla Jerusalemin temppelissä aikuisten lain opettajien – asiantuntijoiden kanssa. Hänen ymmärryksensä herätti ihmetystä. Samalla hän oli vielä alaikäinen lapsi, joka aiheutti huolta ja päänvaivaa vanhemmilleen.

”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?”

Oppimaton oli opiksi lukeneille. Valmistautuminen elämäntehtävään oli jo alkanut. Tämä mies joka sanoi tulleensa Israelin kansan kadonneita lampaita varten asui aikanaan syrjäisessä pitäjässä. Tänään Nasaretin miehen viesti on pelastukseksi yhtä hyvin juutalaisille kuin muslimeille.

 

Kronologinen Raamattu: Luukas 2:39-52: Jeesuksen varttuminen

Kuva: http://israelistasuomeksi.blogspot.com/

sekä http://www.thedailygreen.com/

Suhteet Oma elämä Matkat Syvällistä

Pakolainen ja paluumuuttaja

Moniko on tullut ajatelleeksi, että myös Jumalan Pojan täytyi elää pakolaisena vieraalla maalla?

”Pakolainen on henkilö, joka joutuu pelkäämään joutuvansa kotimaassaan vainotuksi rodun, uskonnon, kansalaisuuden, sosiaalisen aseman tai poliittisen mielipiteen johdosta”, määrittelee YK (Wikipedia).

sotalapset_junassa_436004b.jpg

Miksi Jeesuksen täytyi kokea varhaislapsuudessaan pakolaisuutta?

”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.”  – Hebr. 2:18

Hän ei ollut turistina Egyptissä ihailemassa pyramideja. Ollakseen veli kärsiville täytyi hänen itse kärsiä. Missiona oli  ihmiskunnann vapahtaminen – josta hiukan tilastotietoa:

Tänä päivänä maailman pakolaisista 80 prosenttia asuu kehitysmaissa. UNHCR:n mukaan konfliktien ja vainon vuoksi pakenemaan joutuneita ihmisiä oli maailmassa vuoden 2010 lopulla lähes 44 miljoonaa. Heistä 15 miljoonaa oli kotimaansa ulkopuolelle paenneita, 27,5 miljoonaa maansisäisiä pakolaisia ja 850 000 turvapaikanhakijoita.

Miten rikkain olisi voinut ymmärtää ihmisen osaa, jos hän olisi elänyt vain suojatun lapsuuden. Olisiko hän nähnyt kärsimystämme?

Pakolaisesta paluumuuttajaksi

Meidän suomalaisten on nykyisin ehkä hitusen vaikeata asettua pakolaisen kontekstiin. Täälläkin on oltu evakkoja, siirtolaisia ja sotalapsia, mutta ei YK:n määritelmän mukaisia pakolaisia. Vanhempamme ovat kokeneet kovia aikoja. Minun vanhempani pakenivat suurin piirtein Jeesus-lapsen ikäisenä sotaa Ruotsiin. Monet 2000-luvun maailman pakolaisista ovat vielä lapsia:

Pakolaisista 44 prosenttia ja turvapaikanhakijoista 31 prosenttia olivat alle 18-vuotiaita lapsia.

Toiselta vanhemmistani poltettiin kotitalo ja pihalle jäi vain leikkimökki muistuttamaan menneistä. Toinen sai väliaikaisen hoitajatädin ulkomailla. Mutta molemmit palasivat takaisin Suomeen ja olivat aikanaan mukana rakentamassa uutta yhteiskuntaa.

Vuonna 2010 kotimaansa ulkopuolelle lähteneistä pakolaisista 197 600 palasi kotimaahansa vapaaehtoisesti. Maansisäisistä pakolaisista koteihinsa pystyi palaamaan yli 2,9 miljoonaa, mikä on korkein luku 15 vuoteen.

Ajattelen, että nasaretilainen kärsi meidän kohtalomme -kaikessa. Seimi ja paimenten tavallinen työ oli jotain muuta kuin mitä idäntietäjät odottivat kohtaavansa etsiessään tulevaa Messiasta. Ensimmäisenä he etsivät häntä kuninkaan linnoista. Mutta siellä oli vastassa vallanhimoinen ja juonikas mies. Idän viisailla oli myös nöyryyttä kohdata pieni lapsonen halvassa seimessä. Herodekset tulevat ja menevät, valtiaat vaihtuvat, mutta veli pysyy rinnallamme.

Lähde: http://www.pakolaisapu.fi/tietoa/pakolainen-lehti.html

http://www.youtube.com/watch?v=S8Q6Hm8lzKA

Kuva: http://yle.fi/alueet/etela-savo/2011/09/muistot_elavat_sotalasten_mielissa_2895585.html

Kronologisen Raamatun teksti: Matteus 2 Itämaan tietäjät, Jeesuksen perhe Egyptissä

Puheenaiheet Matkat Ajattelin tänään Syvällistä