Ihan kiva on kirosana

Olin eilen viihteellä. Tiesin, että se on riski. Humalassa itsekontrolli syömisen suhteen pettää ja krapulapäivä vasta mahdoton onkin. Silti lähdin taas. Oli isommat juhlat ja paljon tuttuja. Törmäsin yöelämässä A:han. Lieneekö parantuneesta itsetunnostani vai mistä, mutta jotenkin pystyn hyväksymään jo asian, ettei siitä mitään tullut. Minussa ei ole mitään vikaa, en vain ollut sitä mitä se halusi. Siinä ei ole mitään kummallista. Minunkin perässäni on tällä hetkellä tyyppejä, jotka olisivat valmiina heti juoksemaan mun oven taakse, jos vain haluaisin. Mutta mä en halua niistä ketään. Ei niissäkään ole mitään vikaa, yliopisto-opiskelijoita, mukavia ja varmasti ihan fiksuja, mutta kun ei vaan kiinnosta niin minkäs teet. Ei minunkaan kannata A:n takia vetää ranteita auki, sitä ei vaan napannut.

Eikä mua nappaa enää käydä viihteellä. Olen sinkkuaikanani kuluttanut ihan liikaa alkoholia. Se ei ole vienyt minua mihinkään. Päinvastoin, minusta on tullut juuri se baariprimadonna, jota vannoin ettei minusta koskaan tulisi. Saan miesten päät kääntymään. Voisin raahata joka ilta miehen kotiini, jos tahtoisin. Mutta en tahdo, haen jotain pysyvämpää. Ja olen lopultakin hyväksynyt faktan, ettei mitään pysyvämpää löydy baarista. Tärkeintä on keskittyä asioihin, jotka ovat itselleen tärkeitä ja jossain vaiheessa joku kiva tulee vastaan.

Parisuhteessa oli jotenkin niin helppoa. Oli aina syli, johon turvautua ja kaveri, jolle kertoa juttuja. Täytyy myöntää, että parisuhteeni aikana en oirehtinut ruuankaan kanssa. Ehkä se se johtui siitä turvallisuuden tunteesta. Ei tarvinnut kestää sitä ihmissuhteisiin liittyvää epävarmuutta, ahdistusta ja pettymyksiä. Mutta täytyy myöntää, etten vaihtaisi siitä huolimatta nykyistä olotilaani edelliseen suhteeseeni.

Olen sinkku, mutta elättelen toivoa, että löytäsin jonkun ihmisen jonka kanssa minulla olisi hyvä olla. En suostu suhteeseen kenenkään kanssa, joka on periatteessa ihan kiva. En kestä mitään ihan kivaa. Inhoan sitä.