17 Ulkosuomalaisen huomiota Suomesta

Edellisestä Suomen lomasta oli melkein puolitoista vuotta aikaa. Kirjoittelin vähän muistiinpanoja pitkin lomaa ja keräsin ne tähän yhteen postaukseen. Eroavaisuuksia Suomen ja Irlannin välillä. Sellaisia, jotka huomaa vasta, kun on ollut Suomesta hieman kesälomareissua pidemmän ajan. Pieniä juttuja, pieniä juttuja. 

P1010198new.JPG

  1. Tuulipukuja ja muita sään mukaisia varustuksia. 
  2. Pyykkejä kuivatetaan kodin kosteimmassa tilassa, mutta siitä huolimatta ne kuivuvat. Irlannissa jopa helteessä kuivattelu kestää vähintään yhden vuorokauden. 

P1010263.JPG

3. Taksissa keskustellaan taksiuudistuksista, jotka vaikuttivat olevan enempi huono kuin hyvä juttu.

4. Vessan vetäminen ei vie kymmeniä litroja vettä. 

P1010244new.JPG

5. Oltermannijuustolle on oma muovikansi. Löytyy taloudesta jos toisestakin.

6. Maitoa, jogurttia, rahkaa, jäätelöä….. Ja leipää!

P1010262new.JPG

7. Choicen jädet on parasta! Maistoin melkein kaikkia ne oli kaikki ihan parhaita.

8. Näen tutut kasvot kaupassa, mutta en muista, että ollaanko tervehtiviä tuttuja toisillemme vai emme. Kiusallista. 

P1010235new.JPG

9. Muoviaaaa!!

10. Löydän itseni Lindexiltä jo neljättä kertaa.

P1010156.JPG

11. En voi maksaa käteisellä, vaikka haluaisin. Irlannissa tämä on täysin päinvastoin.

12. Helsingissä on ihan todella paljon pyöräilijöitä ja ne voi olla vaarallisia kävelijöille, jotka eivät hahmota pyörätien ja kävelytien eroa. Etenkin liikennevaloissa saa olla varovainen. 

P1010164new.JPG

13. Minusta ei ole vieläkään kuoriutunut saunojatyyppiä. Istuin mielelläni siellä alalauteilla meidän 2-vuotiaan kanssa. 

14. Kaikilla on niin ihana koti. 

P1010210new.JPG

15. Vaipat ovat kaksi kertaa kalliimpia, kuin Irlannissa. 

16. Ihanan puhdas ja raikas ilma!

17. Vesi tulee hanasta suorastaan vaahdon lailla. Irlannissa se tulee joko tiputellen tai todella rytinällä. Meidän kotona ollaan totuttu tuohon jälkimmäiseen. 

P1010223new.JPG

 

Ps. Oli sittenkin aika hyvä idea viettää kesälomaa syksyn puolella. Nyt syksy ei tunnu enää yhtään niin pitkältä. 

 

Kommentit (2)
  1. ihania kuvia ! mielenkiintoisia havaintoja, hauskoja:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *