Anoppi tuli kylään ja vauva oppi vaikka mitä

Meillä oli täällä Aimén äiti kylässä viikon verran. Mitään sellaista kummempaa ohjelmaa meillä ei ollut. Yhdessä hengailtiin vain. 

Neiti pääsi ensimmäistä kertaa puistoon keinumaan. Ei ollut hurjan otettu tästä mahdollisuudesta, mutta uskon, että hän vielä innostuu siitä myöhemmin. Toisella puistokäynnillä keinumista kivempaa oli seurata puistossa temmeltävän pojan touhuja. 

 

Juoksimme Aimén kanssa pienen puistohölkän anopin pitäessä neidille seuraa. Parin kierroksen jälkeen oli neidillä iskenyt tylsyys ja hän saikin kuninkaallisen kyydityksen kotiin anopin kainalossa.  

Kävimme meidän kylän afrikkakaupassa ostamassa hieman tarvikkeita, jotta anoppi voi kokkailla meille kaikille bravuureitaan ja Aimén lapsuuden herkkuja. Kuvan annoksessa on oikeaa sweet potato eli makeaa perunaa, jonka koostumus on perunan kaltainen, mutta maku bataatin kaltainen. Täysjyväriisin kaverina oli papukastiketta, jonka keittely alkoi jo edellisenä päivänä. 

Ja olipa se vain hyvä, että anoppi otti vähän tuota keittiötä haltuun, sillä hän todella tekee, ei vain maukasta, mutta suuria annoksia ruokaa. Minulta sellainen ei onnistu, vaikka kuinka yritän. Syöjiäkin saapui kokkauksille odotettua enempi, joten onneksi sitä riitti. 

Papukastikkeen lisäksi saimme maistella keitettyjä plantaineita, eli niitä banaanin näköisiä juttuja, ngai-ngaita, makrellia ja pondua. 

Sain myös kunnian letittää maman tukkaa. Hän oli erittäin vakuuttunut taidoistani, mikä oli tosi hienoa kuulla, sillä hänkin on ollut aiemmin kampaajayrittäjä. Siinä letityksen ohella höpöttelimme kaikenlaisia tyttöjen juttuja. 

Anopin vierailu toi taloon jonkilaista taikaa, sillä neiti oppi viikon aikana seisomaan sohvaa vasten ja juomaan itse nokkamukistaan. Anopin lähtöpäivänä puhkesi neidille ensimmäinen hammaskin. Liekö maman rukoukset tehneet tehtävänsä. Tiedä häntä.