Happy due date

Ystäväni otti näitä kuvia kuukausi sitten kun olivat Dublinissa lomailemassa. Kiitos vielä näistä Aino! Ovat vieläkin ajankohtaisia (paitsi pötsin koko on kasvanut), sillä vielä ollaan yhtenä kappaleena. 

IMG_2596new.JPG

Tänään on tosiaan laskettu aika, mutta minkäänlaisia merkkejä synnytyksestä ei ole havaittavissa. Täytyy siis jatkaa jumppapallolla pomppimista ja pieniä kävelylenkkejä edelleen, kuten kätilö suositteli. 

Huomenna on sitten aika synnytyssairaalalle tarkastukseen ja käsittääkseni pakettiin kuuluu myös ultraäänitutkimus (jee!!). Viimeisin ultra oli rakenneultra tammikuussa ja muuten vauvaa ollaan tutkittu vain sydänäänien ja vatsan koon perusteella. Näin täällä, mikäli kaikki sujuu normaalisti, eikä esimerkiksi vauvan liian suuri tai liian pieni koko huoleta kätilöitä. 

IMG_2575new.JPG

 

IMG_2579new.JPG

Vähän on sellainen hassu olo, kun tässä kerran tätä lasketun ajan päivää vietetään. Ihmeellisintä on, että minua ei jännitä ollenkaan. No okei, ehkä vähän on sellainen odottava tunnelma, mutta en kutsuisi sitä jännitykseksi. Olen elänyt aika lailla päivä ja hetki kerrallaan leipoen, siivoillen ja leväten. 

Ensimmäistä kertaa koin tylsyyden kaltaisia hetkiä vasta eilen. Olin katsonut kaikki seuraamieni suomalaisten sarjojen uusimmat jaksot, kämppä oli siisti ja pyykkiäkään ei ollut pestäväksi. Päivän kävelytkin oli kävelty. 

Odottavan aika tuntuu tällä hetkellä todella pitkältä.

 

 

IMG_2605newwww.JPG

 

 

IMG_2619new.JPG

 

IMG_2623new.JPG

Alankin selaamaan netflixiä, jospa sieltä löytyisi uusi sarja seurattavaksi… Ehdotuksia? 

Kommentit (2)
  1. Oi kiva kuulla, että muitakin odottajia lähes samalla lasketulla ajalla! Katsotaan kumpi pääsee synnyttämään ensin 😉 

    Outlander kuulosti jo lupaavalta, mutta ei löytynyt Irlannin Netflixin valikoimasta 🙁 

    Tsemppiä hurjasti sinulle viimeisiin päiviin 🙂 

  2. Hih täällä samanlaisia tuntemuksia ja laskettu aika huomenna 😀 Olo edelleen suhteellisen hyvä, ja oon jo luovuttanut sen suhteen, että vauva haluaisi ajallaan syntyä. Outlander oli ihan mukavaa hömppää, tuli tässä lomalla se jo katsottua. Yksi kausi löytyy Netflixistä 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *