Jouluhöpötyksiä / Kun mies joulukalenterista innostui

Mainitsinkin jo aiemmin meidän pariskuntajoulukalenterista, jonka toteutamme tänä vuonna. Pikkuneiti kun ei mitään kalentereista vielä ymmärrä, niin pääsimme hemmottelemaan Aimén kanssa toisiamme pikkuisilla lahjoilla pitkin joulukuuta. 

 

IMG_5109new.JPG

Ideana on, että hankimme kumpikin 12 pientä lahjaa toisillemme ja avaisimme niitä sitten vuorotellen. 

IMG_5110new.JPG

Itsehän aloitin projektin jo lokakuun puolella listaamalla Aimélle mieleisiä ja tarpeellisia asioita. Sukkia ja boxereita aina tarvii. Muuta pientä tarpeellista löytyi tietenkin Penneysiltä. Helppoa, ajattelin. Paketoin innoissani pienet paketit, joissa oli mm. niitä sukkia, supermies kalvosinnapit, kuorintahanskat ja tulisia pähkinöitä. 

 

IMG_5112new.JPG

Aimé innostui ideasta toden teolla ja listaili myöskin lahjaideoita muistivihkoonsa. Kertoi ideasta työkavereilleen ja he kateellisina kuuntelivat Aimén koleempiakin koleimpia lahjaideoita. Eilen hän niitä sitten paketoi keittiössä, sillä täksi aamuksi oli saatava ensimmäinen minun avattavaksi. Innoissaan hän esitteli paketteja, joissa oli muistilapulle raapustettu pieni viesti vihjaten paketin sisällöstä. En kestä miten liikuttavaa!

 

IMG_5119new.JPG

Ensimmäisen luukun sai Aimé avata ja sieltä löytyi ne pienet, miehisen tummat kosmetiikkapullot matkoja varten. Oli onnistunut valinta ja lahjojen hankinnan mestari hyväksyi ensimmäisen lahjan 😀 

ea642539-83fd-49d8-999e-a1675d6979c4new.jpg

Tänä aamuna sain minä vuorostaan avata luukun 2 paketin ja sieltä paljastui suloiset pieni kalenteri ja magneettikirjanmerkki <3 

Tästä kuukaudesta tulee varmasti ihana!

Kommentit (4)
  1. Ihana idea 🙂 Onpa kiva lukea sinun blogiasi ja katsella kuvia sieltä Dublinista! Tytötkin kohta tulevat sinne teidän luo vierailemaan. Oikein mukavaa joulun odotusta teille!

    1. Kiitos Leena, tosi kiva kuulla 🙂 En malttaisi odottaa Helmikuuta! Mukavaa joulun aikaa teillekin 🙂

  2. Huippuidis! Ootte kyllä niiiiin ihania ❤️ ☺️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *