Lainaamisen hienoudesta

Minulla on sellainen haave, että asuisin joskus sellaisella alueella/naapurustossa/taloyhtiössä, jossa olisi sellainen yhteinen (ja super hienosti järjestetty) varastotila, jossa olisi kaikkia tavaroita. Siellä olisi kaikkia sellaisia tavaroita joita tarvii harvoin, mutta aina silloin tällöin, kuten esim. lautapelejä, kakkukupu ja puutarhasakset. Tavarat olisivat kaikkien asukkaiden vapaasti käytettävissä ja sieltä aina voisi tarpeen tullen hakea ja palauttaa käytön jälkeen. Jotenkin järkyttää ajatus siitä, että meidänkin naapurustoon mahtuu ties kuinka monta sähkövatkainta, sahaa ja akkuporakonetta.

Toki sellainen digitaalinenkin lainavarasto voisi toimia. Naapuruston WhatsApp- tai Fb-ryhmässä voisi ilmoittaa mitä lainattavaa omista kaapeista löytyy jos joku tarvitsee ja samoin siellä voisi kysellä tarvittavan tavaran perään, ennen kuin säntää lähimarkettiin hankkimaan yhden käyttökerran vempaimia.

Tässä on ollut pieni ristiriita, sillä en ole aina itse mielellään antanut asioita lainaan. Tämä siksi, koska “ei se lainaamalla parane”. Harvoin asiat tulevat parempikuntoisena takaisin, jos tulevat ollenkaan. Tulikin mieleeni se kerta, kun lainasin esimieheltäni mittanauhaa, jonka mittaosuus ei sitten kelautunutkaan takaisin kotelonsa sisään. Olen toki petrannut tässä lainaksi antamisessa paljon minimalismin myötä ja ajatus on kääntynyt oikeastaan aivan päälaelleen. Tavara on kuitenkin vain tavaraa ja käyttöä varten. Lähes kaikki on korvattavissa, jos nyt jotain käy. Ostin esimerkiksi pari palapeliä, jotka toivat niin paljon iloa minulle kutakin tehdessä, mutta enpä minä niitä tee aivan jatkuvasti itse, joten annoin tätä tekemisen iloa lainaan myös ystävilleni.

Mitä iloa edes on tavaroista, jotka vain vievät arvokasta neliötilaa, mutta jotka eivät ole jatkuvassa käytössä?

Olisiko niille säilytykseen meneville neliöille käyttöä jollain muulla tavalla?

Kuinka paljon maksamme asumisesta per neliö? Kuinka monta neliötä olemme luovuttaneet erinäisille tavaroille sen sijaan, että se olisi ihan vain tilaa elämiselle?

Ansaitseeko tavarani todella ne kaikki maksamani neliöt paremmin kuin minä itse?

Miksi olemme valmiita hankkimaan aina vain isompaa kotia saadaksemme mahdutettua sen tavaramäärän sinne paremmin?

Tässä eräs perjantai mietin, että olisipa ihana paistaa vohveleita. Meillä ei tosin ole vohvelirautaa ja varmasti lähikaupasta sellainen olisi irronnut ihan parilla kympillä. Pohdin, että olisikohan kellään lainata. Heitin ajatuksen ilmoille ja ei aikaakaan, kun Aimé oli jo huikannut naapurin rouvalle, että oisko heillä vohvelirautaa ja kohta hän sitä jo kiikuttaa meille. Saimme pitää sitä koko viikonlopun ja parit setit sillä paistettiin ja vitsit miten paljon iloa se toikaan! Palautettiin rauta takaisin muutaman vohvelin kera ja naapuri kertoi vielä, että heiltä löytyy myös jäätelökone ja suklaaputous, jos joskus tulee sellaisille tarvetta. Huikea tällainen ”extended kitchen”, kun ei tarvitse kaikenmaailman hilavitkuttimia säilyttää omissa kaapeissa, mutta on mahdollista niitä silti käyttää, kun tarve vaatii.

Lainata voi vaikka mitä muutakin kuin keittiötarvikkeita ja työkaluja:

Asuntoa tai mökkiä lomailuun

Lasten vaatteita ja tarvikkeita

Kirjoja, elokuvia ja pelejä

Astioita juhliin

Juhlavaatteita

Retkeilyvarusteita

Autoa

Tai vaikka koiraa lenkkiseuraksi.