Outsider

Kätilö oli suositellut tätä kerran viikossa järjestettävää imetystukiryhmää. Olin jo monena maanantaina tuumannut mennä, mutta päätynyt nukkumaan pitkiä päiväunia, keksinyt muita asioita hoidettavaksi tai säätiedotus on luvannut sadetta. 

Eilen päätin toteuttaa monen viikon aikomukseni ja lähteä tutustumaan muihin äiteihin ja vauvoihin. Tämä paikka sijaitsee meiltä aika kaukana, joten varasin paljon aikaa matkustamiseen. Oli mentävä kahdella bussilla tai junalla. Junan mennessä sinne vain kerran tunnissa, olisin ollut paikalla joko aivan liian aikaisin tai liian myöhään, joten päädyin bussiin. 

Saavuin paikalle hyvissä ajoin ja paikalla ei näkynyt ketään. Tekstasin Aimélle, että halusin vain saada uusia kavereita eikä minulla edes ole imetyksen kanssa mitään ongelmaa. Tilanne vaikutti aika heikolta. Kaksi minuuttia alkamisajan jälkeen saapui yksi äiti bugaboo-vaunuja lykäillen ja hän vaikutti oikein mukavalta (ja olihan hänellä hyvä vaunumaku). Vaihdoimme siinä pari sanaa kun paikalle saapui pari muutakin äitiä vauvoineen. Olivat oikein mukavan oloisia tyyppejä, irkkuja kaikki. 

Pienessä salissa oli aseteltu tuoleja ympyrään kuin AA-kerhossa konsanaan. Vauvat alkoivat heräillä ja omani nälkäisenä tietysti. Istuin alas ja aloin syöttää pikkuista. Kerhon vetäjä, isokokoinen kolmen lapsen imettänyt kätilö, saapui vihdoin paikalle n. 15min myöhässä. Esittelykierros alkoi, neljä muuta äitiä esittelivät itsensä kun kätilö alkoi koota lattialle pehmeää alustaa palapelin näköisistä paloista. Palat koottuaan antoi kätilö vihdoin minunkin esitellä itseni ja vauvani. 

Siinä me sitten ringissä imetettiin ja juteltiin. Ilmoille lenteli paljon kysymyksiä ja tässä muutama esimerkki kysymyksistä ja vastauksista.

Kysymys äidiltä: ”Milloin voin alkaa antamaan vettä vauvalleni?”

Vastaus kätilöltä: ”Ihan milloin sinusta tuntuu, että on sopiva aika.”

K: ”Milloin voin alkaa antamaan muutakin ruokaa kuin maitoa?”

V: ”Ihan milloin sinusta tuntuu, joskus siinä neljän kuukauden ikäisenä aikaisintaan voi aloittaa. Voit sekoittaa ruokaan omaa maitoasi, vettä ja sitten myöhemmin lehmän maitoa.”

K:”Millaista ruokaa suosittelet? Valmiita soseita vai esim. pinaattia ja banaania itse blendattuna?”

V: ”Valmiit soseet käyvät aivan hyvin, mutta itse tekeminenkään ei ole vaikeaa. Muistat vain esitellä aina vain yhtä uutta ruokaa kerralla.”

Keskustelimme valmissoseista ja sormiruokailusta. Olen lukenut paljon juttua valmisruoasta, jossa vitamiinit ja hivenaineet ovat jääneet sen kaiken tehdasprosessin jalkoihin, jolloin soseeseen on pitänyt lisätä vitskut ja muut jälkikäteen. Totesin ryhmälle, että on kai paras, jos vain on aikaa ja energiaa, tehdä soseet itse, jotta tietää mitä ne sisältävät. Sain pienen nyökkäyksen vastaukseksi. En tiedä, tulenko itse tekemään poikkeuksetta kaikki ruoat lapselleni, mutta olisihan se ihanteellista. Muistan myös nähneeni taulukon, jossa on suosituksia ruokalajeista eri ikäisille vauvoille. Tästä ei kätilö maininnut mitään. 

Äidit alkoivat pikkuhiljaa lähteä, kun pari heistä päätti jäädä vielä teelle paikan kahvilaan. Jäin seuraksi, eihän meillä ollut mihinkään kiire. Sitten saapui paikalle nuori äiti vaunujen kanssa, irkku hänkin. Hän selosti kahdelle muulle seurassani olleelle äidille kiireestään, joka selitti punaiset ja hikiset kasvot. He olivat tavanneet toisensa jo viime kerralla. Nuori äiti kyseli toiselta, miten ristiäiset olivat menneet ja oltiinko kouluihin jo laitettu hakemuksia. Yritin hakea tämän leidin katsekontaktia tervehtiäkseni, mutta en sitä koko aikana löytänyt. Se mukava bugaboo-äiti vaihtoi vielä pari sanaa kanssani. Huomasin olevani porukan ainoa ulkomaalainen, joka ei ymmärtänyt kaikkia sanoja, saatikka sitten paikallisten koulujen eroja. Minulle juteltiin, mutta olin ulkopuolinen. 

Bussini oli tulossa pian, lähdimme paikalta ja sanoin heipat. Kolmesta äidistä kahdelta sain vastauksen takaisin. 

Päivällistä syödessä kysyin Aiméltä, mikäli tämä oli se tunne, joka hänellä oli joka kerta paikallisen jalkapallojoukkueen harkkojen jälkeen. Sinulle jutellaan kyllä, mutta jätetään kuitenkin sellainen hajurako. Hän nyökkäsi. Juuri tämä oli se tunne, joka ajaa sinut takaisin muiden ulkomaalaisten joukkoon. Mikäli kerhossa olisi ollut edes yksi muu ulkomaalainen, olisin aivan varmasti tullut hänen kanssaan juttuun paremmin kuin paikallisten kanssa. 

Harmittaa, mutta tämä oli vasta ensimmäinen kerta. Ehkä päädyn menemään sinne vielä seuraavankin kerran ja jää parempi mieli. 

Kommentit (3)
  1. Moi ja kiitos kommentistasi! Harmi, mutta helpottava kuulla että löytyy kohtalotovereita. 

    Hassua kuinka tämä miehesi työkaverin vaimo ihmetteli asiaa niin kovasti ja kuitenkin käyttäytyi itse samalla lailla. 

    Ei se äitiys (tai koiran omistaminenkaan) näköjään yhdistäkään ihmisiä niin helposti vaikka niin kuvittelisi. 

  2. Hei, tervetuloa kokemaan sitä samaa, mitä minä ulkomaalaisena koen Suomessa. Ainoa keino mitä siihen keksin on olla vielä aktivisempi ja hakea koko aikaa kontaktia. Se vain vie hirveasti voimia. M.

    1. Hei ja kiitos kommentista. Ei se Suomikaan näköjään esimerkillinen maa tässä asiassa ole. Mutta totta puhuen ei tainnut minullakaan ulkomaalaisia kavereita Suomessa asuessani olla. Jos olisin ollut yliopistossa ja siellä tutor-toiminnassa, ehkä tilanne olisi toinen, vaikea sanoa. 

      Totta puhut, että kannattaa vain olla aktiivinen. Eipä kukaan kotoa tule hakemaan. Varmasti tulee olemaan raskasta, mutta jospa asenne pelastaisi edes vähän 🙂 

      Tsemppiä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *