Eilen, tänään ja huomenna

Viime kuussa matkustimme Suomeen ja Itävaltaa sukulaisiin ja lämmöllä niitä matkoja muistelenkin.

Tässä kuussa olen syönyt enemmän kasvisruokaa kuin ikinä ennen. Jopa kieltäydyin ostamasta jauhelihaa miettien niiden nautaparkojen kohtaloa. Lautasella on ollut esimerkiksi sinirisottoa, kaalilaatikkoa sekä papu-kasviskastiketta. Olemme myös olleet ostamatta yhtään ainoaa vaatekappaletta kenellekään meidän perheen jäsenelle. 

 

 

385ba9b9-3bd1-48ae-ad6b-d7f9324db11cnew.jpg

a02fd560-dd14-42e1-91df-65d65a7370a8new.jpg

Viime viikolla tapasin monta suomalaista ystävää, mikä teki niiiiiin hyvvää! Parille toivotin turvallista matkaa Ausseihin, kolmannen tapasin ensimmäistä kertaa kasvotusten ja neljännen kanssa kahviteltiin ainakin puoli lauantaita. 

Söin kakkuöverit…

Neela käännettiin kantorepussa nokka kohti menosuuntaa ja tämäkös ilahduttikin neitiä niin, että kasvot tuulessa hän nauraa kikatteli! 

a49af4ae-ccc5-47fe-b57f-57311838262cnew.jpg

Viikonloppuna sain käyttää maailman söpöintä sadetakkia, tehdä pienen retken meidän pikkuisen perheen kanssa ja kuulla iloisia vauvauutisia Suomesta. 

Eilen jouduimme viemään neitiä taas rokotettavaksi. Se on aina yhtä kamalaa meille vanhemmille, mutta pikkuinen oli todella reipas ja odotettua kuumettakaan ei noussut. Mietin jo niitä tulevia rokotuskertoja kun hän muistaa ja tajuaa, mitä se rokotus oikein tarkoittaa. Olen valmis lahjomaan neitiä pienellä palkinnolla näinä päivinä, mutta en ikinä halua valehdella mihin olemme menossa. 

Eilen myös kokkailimme niin paljon ruokaa, ettei tarvi pariin päivään hellaa lämmitellä. 

Tänään aion käydä jokapäiväisen vaunulenkin, pestä vähän pyykkiä ja tilata vihdoin ne valokuvat. 

Huomenna bussit ovat vielä lakossa, joten vaihtoehtona on lähteä käymään kaupungilla junalla tai tsippailla tässä lähialueella jalkaisin vain. 

Tulevana viikonloppuna meidät on kutsuttu illalliselle ystäväpariskunnalle, joka muutti vasta saman katon alle. Heille ajattelin koota pienen tuparilahjakorin Tigerin valikoimasta. Koriin ajattelin kerätä kaikkea käytännöllistä, sillä meillä ei ole hajuakaan heidän sisustustyylistään. 

Ajattelimme myös tehdä retken Ikeaan sunnuntaina! Se tarkoittaa heräteostoksia ja kolme eri bussia suuntaansa. 

 

Suhteet Oma elämä

Sunnuntairetkellä rannikolla

  Sunnuntaina herätin Aimén näin: ”Honey, I have an idea!” Suoritimme aamutoimet sellaiseen leppoisaan sunnuntaitahtiin, pukeuduimme lämpimästi (haha, niinhän sitä luultiin) ja tepastelimme juna-asemalle. Nokkamme suuntasi kohti rannikkoa, Dun laoghairea. Sinne pääsee helposti paikallisjunalla ja 

Olimme viettäneet paljon aikaa kotona tämän viikon, joten raikas ilma ja uudet maisemat voisivat virkistää mukavasti. 

Pikkuneiti nukahti vaunuihin jo junassa. Näköjään hän pitää junalla matkustamisesta. 

IMG_4135new.JPG

 

Perillä meitä odotti pilvinen keli. Nälkä kurni jo vatsassa ja suuntasimme suoraan ruokamarkkinoille, jotka järjestetään joka sunnuntai. Sade yllätti meidät n. viiden minuutin välein ja street food annokset söimme seisten puun alla suojassa. Söin sushi-annoksen ja Aimén ranskiksia ja hampurilaista. Olin edelleen nälkäinen, joten hain vielä falafel lautasen mukaan. 

 

5c9d04f6-636b-472d-b096-ce83013ef9cb-001new.jpg

IMG_4131new.JPG

Eihän siellä markkinoilla voinut enää olla kun neljäs sade alkoi ja sormetkin olivat jo jäässä ja muutenkin paleli. Neela nukkui edelleen vaunuissa. Ilmeisesti sateen ropina ja liike rauhoitti kivasti. 

 

84447638-e0fd-4253-814b-872new.jpg

Astuimme sisään ensimmäiseen kahvilaan, joka vastaan tuli. Oli saatava kuumaa juotavaa. Kaakao ja kahvi lämmittivät mukavasti, mutta ajatus kotiin lähdöstä alkoi jo houkutella. 

Neiti heräsi vasta junassa n. kolmen tunnin unien jälkeen. Näköjään hän nukkuu vaunuissa niin kauan kun vain jaksan niitä lykkiä. 

Siitä huolimatta, että kastuimme ja palelimme sateessa, oli tämä pikkuinen reissu paikallaan. Ulkona sitä viettää oikeasti aikaa sen toisen kanssa, kun taas kotona se kännykkä tai läppäri on käytössä aivan huomaamatta pitkiäkin hetkiä. 

Illalla sain vielä kuulla ne ilahduttavat sanat: ”It was a good idea, honey.”

 

Hyvinvointi Mieli Matkat