My Tuesday / Kuuden aamujen viikko

Postaustahti on juuri tätä, että keskiviikkona kerrotaan viime viikon tiistaista. Väliäkö hällä, tervetuloa mukaan!

IMG_3869new.JPG

4:45 Herätyskello soi. On aivan liian aikaista nousta, mutta nyt ei ole aikaa torkutteluun. Neelakin kuuluu heräävän huoneessaan. Tiukka aikatauluni ei anna myöden omilta valmisteluilta, joten Aimén on noustava valmistamaan aamiaista Neelalle ja itselleen. Meikkaan, vaihdan vaatteet ja kipitän keittiöön.

IMG_3872new.JPG

05:05 Keittiössä paistuu munakokkeli ja valmistan pikaisesti itselleni paahtikset, jotka käärin folioon. Pakkaan Neelan pikkuiseen reppuun sisätossut ja varavaatteet ja asettelen hänen ulkovaatteet valmiiksi rattaisiin, jotta kiireisenä lähdön hetkenä pipo tai muu lämmike ei unohtuisi. Itsehän vein kerran neidin hoitoon pelkissä sisätossuissa ja huomasin sen vasta kun pääsimme päiväkotiin. Kengät löytyivät sitten kotoa aseteltuna valmiiksi, mutta lähtöhässäkässä jääneet siihen.

05:25 Taksikyyti odottaa pihalla ja pari suomalaista kolleegaa onkin jo napattu matkaan. Kuuden aamuina pääsemme taksilla töihin, sillä silloin ei kulje vielä julkiset, eikä ole kovin turvallista pyöräillä pimeillä, tyhjillä kaduilla. Todella luksusta!

IMG_3873new.JPG

05:50 Saavumme työpaikalle, minä ja kolme muuta suomalaista. Toimisto on aika hiljainen tähän aikaan aamusta. Edes ilmastointi ei ole vielä päällä. Avaan foliokääreistä lohileivät ja tietokoneen käynnistyessä syön ensimmäisen aamiaisen. 

IMG_3855new.JPG

08:30 On ensimmäisen tauon aika. Aamiainen nro 2 on tänään puuroa kanelilla ja hunajalla. Kanttiinista ostin ja yhden euron maksoi. Pikku jälkkäriksi minulla on Pandan minttulakupatukka mukana. Aamiaisen syön Even seurassa. Hän keittelee lounasta whatsapp puhelun päässä Keski-Pohjanmaalla ja vaihdamme viimeisimmät kuulumiset tältä päivältä.

12:30 Lounasaika. Yleensä tuon lounaan mukanani kotoa, mutta työpaikan kanttiinistakin saa monipuolista lounasta aika edullisesti tarvittaessa. Olenkin miettinyt, että kumpi tulee oikeasti halvemmaksi, tuoda omat eväät vai ostaa lounas 3-5 eurolla. 

IMG_3875new.JPG

14:30 Työpäivä toimistossa on ohi. Taksikyyti on tarjolla vain aamuisin, ja pyörän puuttuessa matkasta on bussilla päästävä kotiin. Edellisenä päivänä kävelin koko matkan ja sehän kesti pienen ikuisuuden eli puolitoista tuntia. Tänään menen bussilla osan matkasta ja loppumatkan kävelen. 

 

 

IMG_3863new.JPG

15:20 Bussi jättää minut pysäkille, joka on lähin mahdollinen. Kävelyä on enää alle 1km. Ilma on aika mukava. Joillekin näköjään t-paitakeli ja minulle villakangastakkikeli.

IMG_3877new.JPG

15:30 Vihdoin kotona. Tossut jalkaan, ettei varpaat jäädy kylmällä lattialla. Hihat heilumaan, sillä haluan tehdä ruoan mahdollisimman valmiiksi ennen kuin haen Neelan hoidosta. Nälkäinen pikkuneiti ei mielellään odottele perunoiden kypsyttelyä koko iltapäivää kotiin saavuttuaan.

IMG_3878new.JPG

16:00 Lohikastike perunamuussilla valmistuu onneksi nopeasti. Kastike valmistuu sillä aikaa kun perunat kiehuu ja muussin voi surrauttaa valmiiksi päiväkotikeikan jälkeen.

IMG_3881new.JPG

16:15 Neiti kipittää iloisena minua taaperohuoneen ovelle vastaan halaukseen, mutta käy vielä tekemässä kunniakierroksen pikkuisen ruokapöydän äärellä. Pari muuta lasta tulee tervehtimään ja eräs tyttö muistaa aina kertoa kuinka hänen isänsä tulee häntä sitten myöhemmin hakemaan. Hoitotäti kiikuttaa Neelan ulkovaatteet minulle ja menemme eteiseen pukemaan ne päälle. Neela heiluttaa tädille heipat ja lähdemme kotia kohti.

IMG_3884new.JPG

16:30 Syömme päivällisen, jonka jälkeen hengailemme olkkarin lattialla halaillen ja matkien eläinten ääniä. Olen yllättynyt kuinka hienosti Neela osasi matkia leijonaa, ampiaista, koiraa, kissaa (miau = niinoo), ankkaa ja vaikka mitä eläintä. Luemme kirjoja, teemme palapeliä ja rakennamme torneja kunnes on aika lähteä iltapesulle. 

18:10 Potalle, kylpyyn, hampaiden pesulle ja rasvauksen kautta pyjamaan ja omaan sänkyyn nukkumaan. Halit, pusut ja hyvät yöt. Huikkaan vielä kauniit unet ovelta ja pieni käsi vain näkyy heiluttavan peiton uumenista. Olen niin onnellinen, että imetys ja nukutusvaihe on ohi ja neiti nukahtaa omaan sänkyynsä aivan itse. 

18:30 Aimé tulee kotiin ja ehtii vielä antaa halit ja pusut Neelalle ennen kuin hän nukahtaa.

19:00 Pikkuinen nukahtaa viimeistään seitsemän aikoihin, mikä tarkoittaa sitä, että meille aikuisille jää vielä iltaan aikaa rentoutua tiskata, pyykätä, kerätä lelut, käydä suihkussa, pakata seuraavan päivän laukut valmiiksi. 

20:00 Höpöttelemme vielä hetken Aimén kanssa päivän kuulumiset ja pian onkin jo alettava nukkua, että jaksaa tehdä saman huomenna uudestaan.

 

 

Perhe Vanhemmuus Työ

Linnassa juhlissa

Joillekin saattaa tulla sellainen käsitys, että täällä sitä vain juostaan juhlista toisiin, spa hotellista linnaan, vaikka aivan tavallista arkeahan sitä täällä elellään. Nyt vain sattui kahdet ihan mielettömät juhlat samalle syksylle. Nämä juhlat pidettiin Aimén futisjoukkueen managerin terveyden kunniaksi, sillä hän selätti syövän vuosi sitten samaan aikaan. 

Olin jo menettänyt toivoni, sillä näytti siltä, että ainoa lastenhoitajamme olisi viikonlopun muualla ja jäisin katsomaan Uutta päivää ja Vain elämää jaksoja itsekseni illaksi Neelan mentyä unten maille. Onneksemme ystävämme pääsikin Neelan hoitajaksi ja Aimé sai minut mukaansa linnan juhliin.

dinnerNeww.jpg

Juhlat pidetiin Luttrelstown linnassa, jossa vaatimattomasti on pidetty myös David ja Victoria Beckhamin häät. Taksikyydistä noustessa vastassa oli sateenvarjolla varustautunut mies, jonka saattamana pääsimme sisään linnaan, jossa vastassa oli tarjoilijoita erilaisten juomavaihtoehtojen kanssa. Valkoviinilasit kädessä astelimme peremmälle ja eräs työntekijöistä haki takkini narikkaan talteen. Kabinetissa siemailimme viiniä ja ihastelimme linnaa. 

tytötNew.jpg

Aimén joukkukavereita tyttöystävineen saapui myös paikalle ja ihastelimme puitteita yhdessä. Molemmat naiset ovat irlantilaisia ja lupasivat kertoa, mikäli bongaisivat julkkiksia juhlissa. Itsehän en sellaisia tunnistaisi. Ilmeisesti sellaisia ei kuitenkaan juhliin saapunut, vaan vieraat koostui sankarin ystävistä, kolleegoista ja jalkapallojoukkueesta. 

IMG_3804new.JPG

Kävimme tietty vähän tutkimassa linnaa pitkine käytävinee ja erillisine kirjasto- ja olohuoneineen. Seinillä oli upeita maalauksia ja huonekalut kuin nukkekodista. Oli oikasti aika hiton siistiä päästä kokemaan jotain tällaista! 

 

IMG_3814new.JPG

Asuksi valitsin viime vuonna TKmaxxista löytämäni mekko, jota jouluaattona pidin viimeksi. Päätin olla hankkimatta uusia mekkoja mihinkään juhliin vähään aikaan ja selviytyä olemassa olevilla. Mekko itsessään ei ole super juhlava, mutta siitä sai sellaisen kiinnittämällä huomiota kaikkeen sen ympärillä olevaan. En ollut ainoa punaisessa mekossa juhliva nainen, mutta olin niin otettu erään hienon rouvan kehuessa mekkoani ja kertoessa sen kiinnittäneen huomion hyvällä istuvuudellaan hänen astuessaan juhlatilaan. 

IMG_3827new.JPG

IMG_3829new.JPG

IMG_3830new.JPG

Juhlatilasta avautuivat ovet kauniiseen ruokasaliin, jossa illallistimme kolmen ruokalajin menun. 

linnan dinneri.jpg

Ruoka oli super herkullista, mitäpä muutakaan. Alkupalaksi oli ankkaa, pääruoaksi kalaa tai pihviä sekä jälkiruoaksi suklaaleivos jäätelöllä.  Sisäinen wannabe-vegaani väistyi tieltä ja nautti illallisesta täysin siemauksin!

IMG_3838new.JPG

Juhlat jatkuivat tanssilattialla bändin soittaessa klassikoita ja tyylikkäimpiä uutuuksia. Aimén kanssa kävimme totta kai laittamassa jalalla koreasti, sillä liian usein ei tällaista tilaisuutta tule vastaan. Aimé sanoikin, että meidän pitäisi tanssia vähän useammin, onhan se niin hauskaa. 

IMG_3840new.JPG

Oli aika jättää linna ja hienoudet taakse ja palata takaisin kotiin. Harmi, että linna ja sen ympäristö oli pimeyden ja sateen peitossa koko illan, eikä nähty koko komeutta päivänvalossa. Kotiin palasi kaksi onnellista, mutta väsynyttä vanhempaa. Kaikki oli mennyt kotonakin oikein hyvin, mikä oli ilahduttavaa kuulla. 

Muoti Ystävät ja perhe Päivän tyyli