Yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni, Noora, saapui ensimmäistä kertaa Dubliniin vierailulle pari viikkoa sitten. Tätä oltiin pitkään odotettu, sillä Nooran kanssa emme näe toisiamme turhan usein. Hän on kiertänyt maailmalla matkaoppaana jo usean vuoden ajan ja Suomessa olemme törmänneet hyvin harvoin. Eräänä kesänä kävin hänen luonaan Kreikassa ja tällä kertaa hän tuli sitten tapaamaan minua tänne Dubliniin, huikeaa!

Aika vähän mitään ohjelmaa organiseerasin meille, sillä on kiva jättää aikaa yhdessä oleskeluun eikä paikasta toiseen kiirehtimiseen. Suunnittelemattomuus osoittautuikin erittäin fiksuksi, sillä jo Nooran saapuessa kentälle, oli tilanne aika kaoottinen. Aimé lähti näyttämään Neelaa lääkärille ja soittikin perään, että lastensairaala on seuraava pysäkki. Ystäväni olisi mielellään jäänyt meille hengailemaan Netflixin kanssa meidän lähtiessä sairaalaan, mutta minut ajettiin kyydistä takaisin kotiin ja kerrottiin, että aivan hyvin daddy:kin voi hoitaa tämän reissun Neelan kanssa ja voin viettää aikaa ystäväni kanssa. Hyvinhän he siellä pärjäsivätkin eikä neidillä ollut suurta hätää. Keikka kuitenkin osoittautui illan sijaan koko yön kestävään reissuun ja aamulla lähdimme hakemaan väsyneitä reppanoita takaisin kotiin. 

Päästimme Aimén tuulettumaan jalkapallopeliin, jossa hän oli pelastanut joukkueen voittoon ja me tytöt jäimme hengailemaan kotiin. No okei, käväsimme vähän sushilla meidän lähikylässä uudessa ravintolassa, jota en ollut itsekään vielä kerennyt testaamaan.

Illalla oli meidän pitkään odotetut frenditreffit, jotka jo melkein jäivät välistä väsymyksen yllättäessä reilu parikymppiset likat. Pääsimme kuin pääsimmekin sohvalta ylös ja pienen kampailun jälkeen suuntasimme meidän kylän ainoaan pubiin. Autenttista irkkupubi-meininkiä paikka ei kuitenkaan tarjonnut, sen ollessa yllättävänkin moderni, mutta maukkaat burgerit ja viinilasilliset maistuivat oikein hyvältä. Parannettiin maailmaa ja höpöttelimme tyttöjen juttuja siellä. Sellaista olin niin kovasti ikävöinyt ja kyllä teki vain niin hyvää!

Sunnuntaina lähdimme käymään pienellä junareissulla, missäs muuallakaan kuin, Dun Laoghairessa Dublinin etelärannikolla. Se on niin kaunis pieni kylä, jonne mielellään lähtee käymään hyvän sään sattuessa kohdalle. Sieltä nämä kaikki kuvatkin ovat.

Dun laoghairesta junailimme itsemme keskustaan, Penneysille ja Forever21:iin. 

Maanantaina olinkin töissä, jolloin Noora lähti järjestetylle turistikierrokselle Wicklow mountainsille. Maailman paras opas sai nyt olla itse matkustajan roolissa, mutta joutui valitettavasti pettymään kohdalle osuessa se maailman huonoin opas. Sää oli ollut sateinen ja kylmä, ja oppaan huonot vitsit ja faktojen puute eivät lämmittäneet tunnelmaa, eikä varpaita. Opas ei myöskään ollut katsonut koko elokuvaa, jonka maisemissa ajeltiin, ja jonka vuoksi ystävänikin oli tälle kierrokselle niin kovasti halajanut mennä. Ps. rakastan sinua -elokuva ei varmaan ollut sen melkein eläkeikäisen miehen lauantai-iltojen elokuvavalinta, mutta sen vuoksi niin monet turistit näillä reissuilla juuri ovat! Mälsä juttu. Ystäväni ei onneksi pienestä pimahda ja oli loppujen lopuksi aivan onnellinen käytyään tämän reissun ja nähtyään kauniit maisemat.

Kylmä sää koitui tiistain ohjelman kohtaloksi ja flunssaisen ystävän kanssa päätimme jäädä sohvalle puiston sijaan. Kävimme hakemassa vähän lääkettä ja pullaa kylältä ja otimme viimeisestä yhteisestä päivästä ilon irti. Nukuimme siis oikein makiat päiväunet ja  höpöttelimme loppupäivän. Lähtöaamuna letitin vielä Nooran hiuksiin kolme pientä sivulettiä ja halasimme heipat. Seuraavaan kertaan sitten, ihana kun tulit <3