Kurkistus meidän kotiin Dublinissa / Makuuhuone

Tervetuloa kurkkaamaan näin virtuaalisesti, miltä meidän kodin päämakkarissa näyttää. Tämä on kotimme ehdottomasti suosikkipaikkani, koska siellä ei ole liikaa tavaraa näkösällä ja värimaailma on mukavan rauhallinen. 

Kalusteista vaatekomerot, yöpöydät ja sänky kuuluvat vuokraan, emmekä ole niiden valintaan asukkaina vaikuttaneet millään tavalla.

Kerrottakoon vielä, että tämä meidän tämänhetkinen koti tuskin tulee olemaan meidän asuttavana enää pitkään, joten monet ratkaisut ovat vain väliaikaisia. Tältä siellä kuitenkin tällä hetkellä näyttää.

IMG_1998new.JPG

IMG_2000new.JPG

Meidän sänky on kokoa Double, mutta peitto kokoa King. Olin jo sanomassa, että tämä kombinaatio toimii oikein hyvin, kunnes muistin, että todella usein herään aamuisin 10cm leveältä alueelta niin, että vain puolet vartalostani on saanut peittoa päälleen. Pikkuneidin jalat löytyvät niskani takaa tyynyltäni. 

Lakanat olen hankkinut Penneysiltä, sillä kostean sisäilman vuoksi mitkään tekstiilit eivät säily pitkään hyvänä. Miksipä siis tuhlata rahojaan laatuun, kun halvemmallakin saa aivan kivan näköistä, eikä niistä luopuninen tunnu sitten niin pahalta. 

Neelan pinnasänky on saatu meidän kolleegalta, jonka lapselle se oli käynyt pieneksi. Neiti nukkuu siellä yleensä puolet yöstä, jonka jälkeen siirtyy meidän keskelle jatkamaan uniaan ja pyörimään kellon viisarin tavoin meidän välissä. 

 

IMG_2001new.JPG

Lipaston hankimme kolleegan tyttöystävältä heidän muutettua Irlannista muualle. Lipasto toimi ensin myös hoitopöytänä, mutta jatkoi sitten pelkästään neidin vaatteiden säilytyspaikkana. 

Sen yläpuolella on hyödynnetty seinästä valmiiksi löytyvät naulat ja ripustettu pari valokuvaa ja Tigeristä löytynyttä hyllyä. Meidän makuuhuone kun toimii tällä hetkellä myös neidin makuuhuoneena, on siellä pari tulevaan lastenhuoneeseen tarkoitettua elementtiä. 

IMG_3108new.JPG

Pentikin lampun olen raahannut Suomesta asti tänne aivan itse ja se on minun suosikki-sisustusesineeni. Se ihan todella kaunis ja ajaton. 

IMG_3107new.JPG

Makuuhuoneestamme on käynti kakkos-kylpyhuoneeseen, josta löytyy suihku, pönttö ja allas. Nurkassa roikkuu Lindexiltä löytynyt mobile, joka sekin odottaa pääsyä siihen tulevaisuuden lastenhuoneeseen.

Oikealla on Aimén vaatekomero ja huoneen vastakkaisella puolella puolestaan minun komeroni. Minun komerosta löytyvät myös matkalaukut ja liinavaatteet. 

Kommentoi tai tykkää, mikäli haluat nähdä lisää kuvia meidän kodista täällä blogissa 🙂 

koti sisustus

Päivän asu / Lappufarkut

Sain tässä jokin aika sitten ajatuksen, että tarvitsen mustat lappufarkut. No, etsiskelin niitä sitten sieltä sun täältä, mutta sopivia ei oikein tuntunut edes nettikaupoista osuvan kohdalle. Enkä ole kyllä ikinä uskaltanut tilata netistä vaatteita, sillä ne on parasta kokeilla päälle ennen ostamista. 

lappufarkut5.JPG

Viime viikonloppuna olimme shoppailemassa lähinnä Aimélle t-paitaa ja muuta hänen Kongon matkaa varten. H&M:n lastenpuolella on miesten sovituskoppi, jonka edessä hengailtuani silmiini osui jotain etsimääni! Siinä ne olivat! Etsimäni mustat lappufarkut! Alta aikayksikön nappasin lastenpuolen suurimman koon mukaani ja kävin sovittamassa. Olivat todella joustavat, joten uskaltauduin sovittamaan yhtä kokoa pienempää, joka taisi olla sitten 13-14years eli 164cm. Istuivat aivan todella hyvin ja tuntuivat ihan super mukavalta päällä. Sain hyväksynnän myös Aimélta ja ostopäätös oli tehty.

lappufarkut2.JPG

Mietin, että minkä kanssa näitä sitten oikein käytetään ja ensimmäisenä tuli mieleen valkoinen t-paita ja converset. Nämä kuitenkin saattavat päästää väriä ennen pesua, joten valkoista kokeillaan sitten myöhemmin. Näin aluksi tällainen ujo musta mustaa vasten toimi aika kivasti myös. 

lappufarkut3.JPG

Näissä oli ihan super mukava olla, vaikka näyttävätkin tiukoilta. Joustava materiaali antoi hyvin myöden. 

IMG_3141new.JPG

Minulla oli aikaa panostaa myös hiuksiini tällä kertaa ja väänsin vähän kampauksen tynkää muuten niin vähälle huomiolle päässeet kutrini. Lappufarkuissa ja tässä kampauksessa olo oli kuin 12-vuotiaalla teinitytöllä, mutta mitäpä pienistä.

IMG_3138new.JPG

 

muoti paivan-tyyli