Raskaus

Aamupahoinvointi ei voi olla niin kamalaa. Miten niin aamu!? Se tuntui siltä kuin olisi istunut täydessä bussissa takapenkillä lukien kirjaa. Pahoinvointi oli n. viiden viikon ajan jatkuva olotila. Oloa helpotti suuresti pahoinvointirannekkeet, joita ilman en ollut hereillä sen perästä kun ne apteekista ostin. 

Kummalliset mielihalut. Menu suunniteltiin niin, että sitä syötiin, mikä kaikista vähiten aiheutti pahaa oloa. Minun turvaruoka oli appelsiinit. Halutti jotain raikasta ja silloin en tiennyt mitään niin raikasta ja ihanaa kuin appelsiinit. Niitä sitten kannettiin kaupasta kilotolkulla ja Aimélla alkoi inhottaa pelkkä hajukin. Sellaista pakottavaa tarvetta syödä jotakin tiettyä juuri sillä hetkellä en ikinä tuntenut, enkä vieläkään osaa kuvitella miten sellainen on edes mahdollista. 

Kiellettyjen listalla raaka kala ja homejuustot. Voi helekatti sitä kiellettyjen ruokien ja tekemisten listaa! Se oli raskaudessa kaikista ärsyttävintä. Raakaa kalaa en syönyt, mutta kyllä, söin välillä lakua ja salmiakkia. Pieniä määriä, tuskin ollenkaan. Mutta hitto että se tympäsi, kun ravintolassa ei voi tilata mitään alkuruokaa kun yhdessä on raakaa kalaa, toisessa brie juustoa ja kolmannessa majoneesia. Piti monesti googlettaa yksittäisiä ruoka-aineita, kuten katkaravut. Ei saa jumpata, mutta pitää jumpata. Ei saa pyöräillä, mutta pitää liikkua. Ei saa ripustaa verhoja tai napanuora pyörähtää vauvan kaulan ympäri. Mitä näitä nyt on.

Neuvoja tuppaa tuleen joka puolelta. Pyöräilin vatsan kanssa töihin ja voi kuulkaas, kun eräs kolleega kauhisteli asiaa ja käski minun siirtyä bussiin. Eihän sitä niin vain sulateltu. Minähän pyöräilin justiin niin pitkään kun maha alkoi myöden ja ihan vielä vähän sen jälkeenkin polvet sivuilla mentiin. Muita neuvoja en muista kuulleeni, eli aika kivasti säästyin. 

Raskauskiloja kertyy ja ne sitten jää ikuisiksi ajoiksi. Niitähän kertyi aika standardien mukaisesti, mutta ei minulla ikinä ollut järkyttävän iso olo. Synnytyksen jälkeen sitä lyyhistyi aivan silmissä. 

Ihmiset tunkeilee liian lähelle ja heittää typeriä kommentteja- Tällaista en kokenut kertaakaan. Minua ei haitannut, jos joku työkaveri tai muu silloin tällöin kyseli laskettua aikaa tai kommentoi, kuinka masu on taas suurentunut. 

On vain se maha ja siinähän se kulkee mukana. Keskivaiheen selkäkipu meinasi viedä järjen, mutta onneksi apu löytyi heti kerralla kiropraktikon vastaanotolta. Ihan pieni vatsa täytyy piilottaa, puolivaiheen vatsa on ihan super ihana ja kaikki vaatteet istuu ja olo on keveä ja mukava. Viimeisten viikkojen vatsa on jo niin iso, ettei kovin tiukkaa vaatetta kehtaa sivellisyyden nimissä enää pukea päälle. Myös sisuskalujen linttautuminen keuhkojen alle oli todella epämukavaa ja muistan hieroneeni kylkiluiden alapuolta siellä tuntemani paineen vuoksi. Portaat olivat ylitsepääsemättömän raskaat niin äkkiä lisääntyneen elopainon ansiosta.

Mielialavaihtelut. Minä olen ilmeisesti niin viilipytty mielialojeni kanssa, ettei raskauskaan sitä paljoa hetkauttanut. Aimé pääsi vähän liiankin helpolla raskausajan, sillä oudot mielihalut ja mielialavaihtelut loistivat poissaolollaan. Toki aivan viimeiset viikot hän sai nostaa minut meidän super matalalta sohvalta ylös.

Synnytys

Aivan kamalaa, en halua ikinä synnyttää. Alkuraskauden aikana en halunnut edes ajatella koko asiaa, sillä se tuntui niin kaukaiselta. Yhtään ei auttanut ne kauhutarinat, joita oli tapahtunut kavereiden kavereille ja keskustelupalstojen naisille. 

Ei se voi niin kamalaa olla. Puolen välin jälkeen asiaan osasi suhtautua järkevästi ja ymmärsin, että se on joskus tehtävä. Aloin ottaa asioista selvää.

Luomuna vaan. Katsoin loppuraskauden aikana aika paljon sellaisia luomusynnytysvideoita youtubesta ja niiden perusteella olin valmis itsekin samaan. Näytti niin helpolta niissä videoissa se homma.

Kyllä se hyvin menee. Itse synnytysoperaatio oli semmosta hommaa, ettemme ole Aimén kanssa siitä vieläkään selvinneet. Aivan järkyttävä kipu yllätti synnyttäjän ja uuvutti vauvan isän. Kuume nousi, tuloaukkoa suurennettiin ja pihdeillä autettiin. 

Osastolla on sitten mukavaa, tutustun muihin äiteihin ja lepään. Hoitajat oli niin kiireisiä ja äkäisiäkin välillä, että aivan meinasi heikompaa hirvittää. Aika itsekseen siellä sitten sitä pikkuihmistä sitten yritettii hoitaa ja syöttää. Siellä pienessä tilassa verhojen sisäpuolella eleltiin pari yötä ja välillä poistuttiin vaappuen vessaan.

Koko kroppa menee ihan pilalle, lopullisesti. No ei mennyt, thank god! 

Vauvavuosi

Tunnistan vauvan eri itkut. Edelleenkään en ymmärrä kaikkea, mitä puhumaton lapsi yrittää minulle viestiä erilaisilla äännähdyksillään. Yksikin yö syötin ja syötin kun ei meinannut itkusta tulla loppua ja vasta aamulla huomasin juuri puhjenneen hampaan. Tajusin kyllä, että nyt kyllä on joku, mutta ei muka tajuttu, että hammashan se totta kai. 

Äidin vaisto kertoo kaiken. On päiviä, jolloin neiti nukahtaa pari tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa ja sitten mietin pääni puhki, että herätänkö vai annanko nukkua. Meneekö sitten kaikki rytmit sekaisin jos annan toisen nukkua. Äidin vaisto ei minulle kertonut oikeaa tapaa toimia.

Kalliiksi tulee. Kuin ihmeen kaupalla meille ilmaantui vauvakampetta ja tavaraa ovista ja ikkunoista. Melkeimpä kaikki tarvikkeet vaunuja ja turvaistuinta lukuun ottamatta saimme työkavereilta ja kavereilta. Myös vaatteitta saimme pussitolokulla ja todella vähän on tarvinnut itse niitä ostella. Irlannin hintatasokin on pihille vanhemmille oikein sopiva. Suomessa käydessä vaatteiden hintalaput aiheuttaa silmien pyörityksiä ja heikotusta. Eli ei tullut yhtään kalliiksi.

Kotona olo on ihanaa ja koti on aina tip top, sillä olenhan siellä jatkuvasti. Mitä enempi olimme kotona, sitä sotkuisempaa siellä oli. Päivät menivät nopeasti vauvan tarpeet edellä ja hyvänä kakkosena omat päiväuneni. Eipä siinä paljoa puunattu ja laiteltu ruokaa valmiiksi, ennen kuin mies olikin jo kotona.

Unettomat yöt aiheuttavat riitoja, hiusten lähtöä ja suurta tuskaa. Tätä pelkäsin kaikista eniten. Minulle uni on kaikki kaikessa. Voisin nukkua vaikka koko ajan missä tahansa. Vuoden verran ollaan nyt heräilty joka yö, ja siitä huolimatta olemme aivan onnellisia ja hiuksetkin ovat pysyneet päässä.

Käyn sitten lounailla ja kahvilla muiden äitien ja vauvojen kanssa. No en käynyt. Kertaakaan. Kovasti yritin aina hymyillä muille vaunuja työnteleville äideille, mutta kavereiksi asti ei niitä kyllä päätynyt. 

Tutustun kaupunkiin paremmin. Kaiken spesiaalin aktiviteetin halusin säästää viikonlopulle, että voimme sitten koko perhe lähteä yhdessä. Päivät puuhailtiin kotona ja iltapäivät odoteltiin, että Aimé tulee töistä kotiin.

Matkustan. No nyt täytyy sanoa, että matkustimme neidin kanssa enempi kuin osasin odottaa. Kolmesti Suomessa ja lisäksi Teneriffalla ja Itävallassa. 

Harrastamme vauvan kanssa kaikkea kivaa yhdessä. Tarjolla olisi ollut vaikka mitä askartelukerhoa, mutta sijaintinsa puolesta meille aika epäkäytännöllisissä paikoissa. Musikkileikkikoulu osoittautui täydelliseksi aktiviteetiksi lauantaisin ja sitä jatkamme ehdottomasti sitten syksyllä. 

Millaisia oletuksia teillä oli ja vastasiko ne todellisuutta?