Tilanne on nyt se, että minun töihin paluu lähestyy uhkaavasti. Alunperin olimme ajatelleet, että jäisin kotiin neidin kanssa ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. No, ynnäsimme yhteen tuloja ja vähensimme niistä menoja ja tulimme siihen tulokseen, että elämä on kallista DNA halpa. Eli töitä on tehtävä, kun ei tässä miljonäärejä olla. 

Ajatuksena neidin hoitoon vieminen tuntui aluksi aivan äärettömän kamalalta. Että jättäisin 11kk vanhan vauvan koko päiväksi hoitoon ihmisille, joita en yhtään tunne. Olisin alle vuoden ikäisestä lapsestani erossa kokonaisen työpäivän ajan viitenä päivänä viikossa. Itse tekemieni terveellisten ruokien sijaan hänelle syötettäisiin fish&chips annoksia aina perjantaisin ja mikäli ulkoilua joskus harvoin tapahtuisi, niin sinne mentäisiin takki auki ja pää paljaana. Täkäläisen hoidon tasosta minulla ei ole faktatietoa, saatika omakohtaista kokemusta, ainoastaan paljon ennakkoluuloja.

Olin niin valmis jäämään kotiäidiksi. Minusta tuntui tärkeämmältä olla kotona lapsen kanssa kuin töissä odottamassa, että pääsee kotiin lapsen kanssa. Ajattelin, että töitä ehtii tehdä myöhemminkin. 

Alkujärkytyksestä toivuttuani aloin miettiä niitä asian positiivisia puolia (tai ainakin niitä asioita, jotka eivät ole niin kamalia). Onhan se kiva, että neiti saa ikäistään seuraa ja paljon enempi virikkeitä kuin kotona. Monet vauvat viedään täällä hoitoon jopa puolivuotiaina tai nuorempina, niin 11kk ei tunnu siihen verrattuna niin pahalta, vaikka neiti silloin vielä pieni onkin. Töihin palattuani saan myös itse ikäistäni seuraa ja sosiaalinen elämä rikastuu. Pääsemme mahdollisesti hieman enempi sisälle täkäläisten piireihin ja sitä kautta sisäpiiritietoa parhaista autovakuutuksista tai vaikkapa vaippatarjouksista. Tähän asti tuttavapiirimme koostuu lähinnä kansainvälisistä työkavereista ja Aimén futiskavereista. 

Huomaan, että käsittelen tällaisia uusia ja jännittäviä asioita aina listojen kautta. On tehtävä kaikenlaisia valmisteluita neidin hoitoa varten ja minun töihin paluuta varten. On hankintoja ja aikatauluttamista. On muistikirjassa jo pari ostoslistaa ja pari to-do-listaa kirjoitettuna. Oma pää pysyy paremmin mukana, kun se ei ole täynnä kaikenlaisia muistettavia asioita. 

Eilen kävin koputtelemassa yhden läheisen hoitopaikan ovelle, jospa heillä olisi Huhtikuussa tilaa yhdelle pikkuneidille. Siitä ovenpielestä hoitotäti lateli hinnat ja muut faktat pikaisesti ja kutsui kierrokselle tänään iltapäivällä. Sijainti olisi hyvä, sillä se on aivan parin minuutin kävelymatkan päässä meidän kodista. Hinta on kallis, kuten kaikissa hoitopaikoissa täällä. Heillä olisi tilaa silloin kun me sitä tarvitsemme. 

Visiitti sujui mukavasti. Paikan omistaja näytti eri osastot ja kertoi päivän aktiviteeteista ja muista käytänteistä. Paikka näytti aivan siistiltä ja turvalliselta. Hoitajilla näytti olevan homma hanskassa ja lapset istuivat kiltisti tekemässä mitä tehdä piti. Omistaja oli mukava nainen, jonka omakin lapsi oli siellä hoidossa. Hän kertoi lasten ulkoilevan vähintään kerran, joskus jopa kahdestikin päivässä. Tämä oli iloinen uutinen, sillä olen kuullut, joissakin paikoissa ulkoiltavan vain joskus kesällä jos on oikein hyvä ilma. 

Tästä paikasta jäi yleisesti ottaen hyvä fiilis ja jäi sellainen olo, että vanhempien toiveita noudatetaan. Päätähuimaavaan kuukausihintaan on aivan kiva kuulla, että näin tehdään. 

Tällä viikolla on aikomukseni muskariin osallistumisesta toteutumassa. Lauantaina on ensimmäinen tunti, jota odotan innolla. Vaikka tunnit ovatkin aika hintavia, niin minusta on kiva, että saamme jonkin mieleisen aktiviteetin meidän viikkoja rytmittämään. Jospa siellä olisi mukavia äitejä samoilta nurkilta ja neidille leikkikavereita.