Riitumaria odottaa

Vuosi 2015 on nyt taputeltu ja nokka suuntaa kohti tulevaa. Tämä vuosi tulee olemaan varmasti tähän astisen elämäni ihmeellisintä aikaa, nimittäin masussani kasvaa pieni elämän alku, jonka laskettu aika sijoittuu toukokuulle. Onnellinen nuoripari täällä kuuntelee iltaisin Sibeliusta ja tunnustelee vauvan liikkeitä. Vatsan kasvu ja sen ajatuksen sisäistäminen, että meille tulee vauva, on välillä todella epätodellista ja välillä jopa itsestäänselvyydeltä tuntuva ajatus. 

20151212_105541uus.jpg

Kevät tuo tullessaan vauvan täyteisiä ajatuksia ja minunlainen organisaattori on kirjoittanut jo vaikka kuinka monta listaa tarvittavista hankinnoista ja to-do-listoja projekteista jotka olisi hyvä hoitaa alta pois ennen toukokuuta. 

20160123_135828uus.jpg

Voi kamala miten heikko kuvanlaatu mun kännykän kamerassa onkaan. Tämä on ainoa vauvamahakuva meistä yhdessä niin tällä mennään.

Kevään aikana saamme myös muutaman Suomen vieraan meille, ensimmäisenä pikkuveljeni. Vaikuttaa siltä, että kevät tulee menemään todella nopeasti. Hyvä niin, sillä täällä on ainakin kaksi malttamatonta odottamassa toukokuun koittavan pian 🙂

 

20151219_172410uus.jpg

20151219_172506uus.jpg

Ensimmäinen ostos tulevalle vauvalle oli tämä kirja, johon voi kirjoitella ja keräillä vauvavuoden juttuja. Minullakin on tällainen ja ehdottomasti halusin hankkia myös omalle pikkuiselle oman kirjan. 

 

 

Kommentit (2)
  1. Onnea odotukseen, ihania uutisia 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *