Viikonloppu Corkissa

Vietimme viime viikonlopun Corkissa, Etelä-Irlannissa. Otimme allemme Aircoach bussin suoraan Corkkiin ja maksoimme edestakaisista lipuista yhteensä 44€. Bussimatka yhteen suuntaan kestää n. 3 tuntia, mutta perjantaina alkuillasta oli niin paljon ruuhkaa, että se kesti odotettua kauemmin. Matka meni sutjakasti ja saavuimme perille ennen yhdeksää. 

Aimén ystävä David, meidän viikonlopun ”isäntä” oli meitä vastassa ja seuraan lyöttäytyi myös Corkkiin viikonlopuksi matkustanut Lunga. Ilta venähti pitkäksi jutustellessa ja nextflix-sarjoja katsellessa. Olin saanut käskyn nukkua pitkään seuraavana aamuna poikien hoitaessa aamiaisen pöytään. Ei tarvitse kahdesti kehottaa, ajattelin. Talon isäntä oli valmistanut minulle salaatin ja olivat kaupasta hakeneet hieman tummempaa leipääkin. Aika ihanaa!

IMG_9565uus.jpg

IMG_9566uus.jpg

IMG_9567uus.jpg

IMG_9575uus.jpg

Runsaan aamiaisen jälkeen lähdimme liikenteeseen tällaiselta asuinalueelta. Illan hämärässä en edes ollut tajunnut kuinka kivalla paikalla Davidin asunto sijaitseekaan. 

IMG_9590uus.jpg

Lähdimme Douglas -nimiselle alueelle, jossa järjestetään lauantaisin pienet ruokamarkkinat. Earl grey cake popsit olivat aivan mielettömän hyviä.

IMG_9591uus.jpg

IMG_9594uus.jpg

Ostin maistiaiseksi myös muutaman raakakakun. Niitä tulee täällä Irlannissa niin harvoin vastaan, että oli pakko ostaa kun kerrankin oli tarjolla. Olihan ne varmasti hyviä raakakakuiksi, mutta olen kai tottunut liian hyvälle leivonnaisten suhteen (tarkoitan sellaisia rasva, sokeri, venhäjauho juttuja niin kuin silloin ennen vanhaan oli tapana leipoa) ja raaka-asioihin tarvitsee vielä hieman totutella. 

IMG_9597uus.jpg

On mieletöntä nähdä kuinka Aimé, Lunga ja David seitsemän vuoden erossa olon jälkeen ovat kuin mitään taukoa näkemisessä ei olisi ollutkaan. Mukavia tyyppejä!

IMG_9612uus.jpg

IMG_9615uus.jpg

IMG_9622uus.jpg

Matka jatkui Corkin keskustaan, jossa tapasin entisen kolleegani Lauran ja hänen tyttäystävänsä poikien mennessä vahtaamaan jalkapallo-ottelua toiseen pubiin. Siitäkin oli kerennyt kulua jo puoli vuotta kun Laura muutti pois Dublinista ja olemme viimeksi nähneet.

IMG_9623uus.jpg

Lounastelimme Soho -nimisessä paikassa. Hyvää pubiruokaa ja mukava tunnelma. Näyttävät urheilua monesta eri televisiosta, tarjoavat lounasta, illallista ja taittuupa paikka myös yökerhoksikin asti

IMG_9628uus.jpg

Treffasin keskustassa tätä pikkumiestä ja toista entistä kolleegaani Riikkaa ja suuntasimme yhdessä heille iltaa viettämään. Vauvahöpinöiksihän se meni tietysti. Riikasta onkin tullut minulle sellainen raskaustukihenkilö, jos niin voi sanoa. On helpottavaa kuulla ja nähdä kuinka raskaus ja lapsen saanti täällä Irlannissa voi sujua ongelmitta. Onhan se helpompi kysyä mieltä askarruttavia asioita ystävältä ennen kuin soittaa sairaalalle. Ilta meni rattoisasti höpötellen ja korvapuusteja syöden. Laskiaissunnuntaita odotellessa, sillä ajattelin silloin leipaista parit puustit ja pullat itsekin. 

IMG_9642uus.jpg

Sunnuntaina suuntasimme Baby marketeille eli vauvakirpparille, jonka vuoksi alunperin olin tämän matkan tähdännyt juuri tälle viikonlopulle. Myynnissä oli käytettyjä lastenvaunuja, vaatteita, tarvikkeita ja leluja edulliseen hintaan. Pöytien äärellä oli äitejä, isiä myymässä tarpeettomia juttuja sekä lisäksi käsityöihmisiä myymässä omia tuotoksiaan. Näitä järjestetään eri kaupungeissa Irlannissa, mutta jostain syystä ei Dublinissa. Olin yllättynyt, että Aimén lisäsi mukaan lähtivät myös David ja Lunga. Maailman suloisinta kun miehet kiertelivät yhdessä minun ja Riikan kierrellessä omaa tahtia pöytien luona. Itsehän en moiseen tapahtumaan lähtisi, jos ei olisi itselle tulossa vauvaa ja tällainen tavara tulisi todella tarpeeseen. Hyvä pojat! Tämän ylläolevan kuvan nappasin kun kuulin Aimén innokkaan huudahduksen Ghost busters -paidasta. Kuulemma coolein t-paita ikinä 😀

Kirppistelyn jälkeen haimme vähän sapuskaa mukaan ja lähdimme pakkaamaan ja syömään ennen kotiin lähtöä. Cork teki kyllä positiivisen vaikutuksen minuun, vaikka maisemia vain nopeasti ehdin vilkaista siinä paikasta toiseen rientäessä. Se on jollain tavalla suloinen kaupunki. Dubliniin verrattuna siellä on värikkäämpiä rakennuksia, maasto on vaihtelevampaa ja tunnelma kotoisampi. Ehkä joku päivä Aimén haave toteutuu ja muutamme sinne asumaan. Katsotaan, katsotaan. Olen vaikuttunut. 

Kommentit (2)
  1. Ai vitsit, miten ihana postaus! Kyllä teistä tulee niin hyvät vanhemmat pikkuselle <3 Ja mahtavaa, että sieltä löytyy sulta tuollainen tärkeä tukihenkilö! Kyllä se onnistuu varmasti se vauva-arki siellä :3

    1. Toivotaan näin 🙂 Eiköhän kaikki suju aivan hyvin! On tukijoukot kunnossa sekä täällä, että siellä ni kyllähän sitä pärjää 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *