Yksinäisyydestä

Olen aina ollut todella herkkä ihminen. Itken herkästi, loukkaannun herkästi ja ahdistun herkästi asioista. Nyt raskauden aikana olen muutamia kertoja huomannut, että, jos mahdollista, itken herkemmin kuin aikaisemmin. Viime viikolla itkin, kun tulin kotiin töistä, autossa oli ollut aivan järkyttävän kuuma ja tuntui etten jaksa enää. Eilen itkin, kun suunnittelimme alustavasti häiden istumajärjestystä ja huomasin että minun puolelta kutsuttuja vieraita on noin kolmasosa vähemmän kuin miehen puolen kutsuttuja. Harmistuin entistä enemmän kun tajusin, että osa minun vieraistani ei edes välttämättä tule, mutta miehen puolella suurin osa on sellaisia jotka todellakin tulevat häihin. 

Eilinen itkukohtaus toki nosti pinnalle myös sen, mikä on jo monta vuotta minua harmittanut. Jotenkin tuo häiden istumapaikkojen miettiminen sai korostumaan sen, kuinka vähän minulla on ystäviä ja kavereita. Olen toki onnellinen siitä, että minulla on kolme ihanaa ystävää, jotka ovat vielä tarpeeksi hulluja että ovat suostuneet kaasoikseni. Mutta kyllä välillä harmittaa ja paljon, että siinä ne minun ystävät ja kaverit onkin. Ystävien puutetta arkipäivissä korostaa myös se, että lähin ystäväni asuu 70km päässä ja muut kaksi n. 100km päässä. Tapaamiset jäävät siis aika harvoiksi, vaikka toki työpaikkakunnallani pystyn heitä joskus töiden jälkeen näkemään. 

Mietin myös paljon sitä, että kuinka paljon tuleva lapsemme vaikuttaa ystävyyssuhteisiini. Tiedostan sen, että kolme sinkkuystävääni eivät välttämättä jaksa kuunnella päivittäistä puhelua kakkavaipoista ja muista vauvaan liittyvistä jutuista. Ja kun työnteko jää, myös välimatka korostuu, kun en enää päivittäin kulje töihin 70km päähän, vaan olen kotona kaukana ystävistä. Ahdistaa.

Nytkin alkaa itkettää, kun ajattelen kuinka vähän minulla ystäviä on. Koen ajoittain tästä syystä yksinäisyyttä. Tiedän sen, että suurin osa tästä ystäväkadostani johtuu itsestäni. Olin nuorempana huono pitämään yhteyttä kehenkään, ajattelin että en halua vaivata ihmisiä soittamalla heille ”tuskin ne minusta haluaa kuulla”. Ja moni ystävyys jäikin sen takia. 

Miehen kavereiden kanssa toki olen tutustunut näiden vuosien aikana, mutta ainoastaan yhden kanssa tuntuu jollain tapaa synkkaavan. Muiden kanssa tuntuu että olemme aivan eri maailmoista. Näin aikuisiällä uusia ystäviä on vaikea löytää, ainakin tällaisen ujon ihmisen. En edes tiedä mistä niitä uusia ystäviä voisi löytyä. Vinkkejä otetaan vastaan.