Äh. Kyllä. Takit puristavat ja farkut kiristävät. Takkikaupoilla enää tuo koko 42 ei näyttänyt hyvältä päälläni ja olisi pitänyt siirtyä kokoon 44. 44?! Saasta, en kyllä ala!! Tuon kokeilukerran jälkeen poistuin kaupasta jättäen kaikki takit sinne. Nuo olivat merkkejä siitä, jotka pakottivat minut menemään vaa’alle ja mittanauhan ääreen. Tulokset olivat lievästi sanottuna shokkeeravia. Olin lihonut. En ainoastaan kiloa tai kahta, vaan viisi! Viisi kiloa, sitten kesän. Eli muutamassa kuukaudessa. Miten joku voi lihoa muutamassa kuukaudessa viittä kiloa?! Olen niin kateellinen niille ketkä eivät liho vaikka söisivät mitä…… Ennen tuota viittä kiloakin paino on ollut lähes siinä tasolla, mitä se oli raskauden jälkeen. Suoraan sanottuna, olin sillä hetkellä itselleni todella vihainen. Miten hemmetissä olen saattanut päästää itseni tähän?? En ole ikinä painanut näin paljoa, lukuunottamatta LOPPURASKAUTTA. Niin, painan nyt siis niin paljon.. En kestä, enkä kestäkään. Tämä loppuu nyt tähän. 

Tämä kuva herätti myös osaltaan. Hmm, voinko sanoa kuvottavaa.

Vaatekaappini on täynnä ennen raskautta olevia vaatteita, joita en ole raaskinut hävittää, koska ”kyllähän minä niihin tulen vielä mahtumaan”. Muutamaan otteeseen olen erehtynyt sovittamaan lempifarkkujani ja… Pursuaa tuolta ja tuolta ja tuolta.. Ei hyvä, en tykkää, en sitten laisinkaan. Itsetuntokin tässä jo kärsii. 

Tällä menolla toive vanhoihin vaatteisiin mahtumisesta ei tule ikinä toteutumaan. Nyt siis vaaditaan tekoja, radikaaleja tekoja. Peilistä katsoo tällä hetkellä nainen ketä en tunnista itsekseni. Kysymys onkin, kuinkas tästä nyt sitten etenisin? Aina kun olen aloittanut vastaavanlaisen urakan, olen muuttanut ruokavalioni herkkuvapaaksi ja höttöhiilarit ovat jääneet pois. Liikunta on myöskin tullut tällöin heti mukaan kuvioihin. Tällä kertaa olen kuitenkin päättänyt lähestyä pitkää matkaani aloittamalla sen hieman järkevämmin. Eli ensiksi jumppaan ruokavalioni kuntoon, jonka jälkeen vasta otan liikunnan mukaan. Liikuntaahan on jo nyt toki kerran viikossa koripallon perässä juoksemista ja kerran viikossa itsensä taivuttamista erimoisiin jooga- asentoihin. Mutta jatkossa se ei tule riittämään.

No mitä tuo ruokavalio sitten sisältää? Se sisältää kuituja, täysjyvää, kasviksia, hedelmiä, kanaa, kalaa, vähäisissä määrin lihaa, valkoisen jauhon välttämistä.. Ja vettä! (Miten voikaan vedenjuonti olla niin hankalaa!!)

Tällä hetkellä tilanne on tämä, että olen noudattanut uutta ruokavaliota nyt viikon ja kaikki tuntuu oikealta. Kilojakin on karissut, mutta tosin se on ollut vain nestettä, joka on toisaalta helpottavaa, mutta toisaalta turhauttavaa. Mieli ja silmät tottuu näkemään suuria pudotuksia näin alussa , mutta sitten loppupeleissä viikkopudotukset tulevat olemaan kuitenkin muutaman sadan gramman luokkaa, välillä ei välttämättä sitäkään. Tuleva projekti tulee olemaan pitkä ja raskas täynnä mielitekoja, koska eihän tuo mies nyt omia ruokailutottumuksiaan muuta, vaikka itse muutankin. Eli hänhän kiikuttaa oman nenänsä ja minun nenähajusensoireitteni ääreen roskaruokaa ja erimoisia herkkuja; kebabeja, hamppareita yms. Mutta ne tulee vain sivuuttaa, ja kyllä se onnistuu. Suklaalle olen niin perso, että sen välttäminen jatkossakin tulee olemaan hankalaa 😀

No kunhan saan tämän ruokavalion kunnolla rullaamaan ja selvästi osaksi elämää, tulee mukaan ottaa liikuntaa. En ole niinkään sali ihmisiä ja aikani ei riitä enää aikataulutettuihin liikuntamenoihin, joten liikuntaa tulee olemaan ulkona tai uimahallissa suoritettavaa omatoimista liikkumista. Saa nähdä kuinka se vain onnistuu…. Ja kuinka saan itseni revittyä ulos ja uimahallille. Onhan tuo sohvannurkka nimittäin varsin houkutteleva vaihtoehto.

Mutta tällaista tänne. Ehkä tämä tästä joskus taas, ja pääsisin takaisin siihen painoon ja niihin mittoihin mitä olin ennen raskautta ja ennen repsahduksiani. Toivossa on hyvä elää.