Kirkko ja valtio, erotkaa jo!

Ruotsissa nuo mainiot Ruotsidemokraatit protestoivat moniuskontoista (Onkohan sellainen sana? Johdin suoraan monikulttuurisesta, sopi jotenkin kontekstiin.) valtiopäivien avausjumalanpalvelusta vastaan. Taas. Viime vuonna pidettiin ekumeeninen avausjumalanpalvelus, ja ne marssivat ulos kirkosta, kun piispa alkoi puhua rasismista.

Tänä vuonna tarkoitus on siis pitää Suurkirkossa jumalanpalvelus, jossa puhuvat sekä pappi, rabbi että imaami. Puoluejohtaja Jimmie Åkesson kirjoitti vastalauseensa Svenska Dagbladetiin:

Kristinusko on ohittamaton osa arvomaailmaamme ja elintapojamme – ja tarkoitan tällä myös meitä, jotka emme varsinaisesti ole uskonnollisia. Kristinusko ja sen arvot ovat yhteiskuntamme perusta, vaikka se tuntuu olevan monille vaikeaa hyväksyä.

Siksi en pidä siitä, että jälleen on päätetty politisoida jumalanpalvelus valtiopäivien avajaisten yhteydessä antamalla myös imaamin ja rabbin saarnata seurakunnalle. Kannatan uskontojen vuoropuhelua, myös erimielisten ryhmien vuoropuhelua, mutta mielestäni valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus ei ole sopiva tilaisuus sellaiselle.

Olen Jimmie Åkessonin kanssa yllättäen samaa mieltä siitä, että jumalanpalvelusta ei sovi politisoida. Tosin minusta ei ole politisointia kutsua kristilliseen jumalanpalvelukseen juutalainen ja islamilainen saarnaaja. Politisointia sen sijaan on, kun Jimmie Åkesson tekee siitä poliittisen kysymyksen.

Mutta edelleen, olen Jimmie Åkessonin kanssa samaa mieltä siitä, että huonosti sopivat uskonto ja politiikka yhteen. Onko oikeasti hyvä idea viedä valtiopäivät jumalanpalvelukseen? Kun on tämä uskonnonvapaus ja demokratia ja kirkon ja valtion ero. En vastusta joulupyhiä tahi muita alunperin kristillisiä, sittemmin maallistuneita perinteitä, mutta jumalanpalvelushan on ihan silkkaa kristinuskoa, johon vaikkapa Ruotsissa uskoo (paperilla) noin 70 prosenttia väestöstä.

Ihan huomaavaista, että rabbi ja imaamikin saavat puhua, ja toki sitä nyt aikuinen ihminen kestää vahingoittumatta tunnin verran vääräuskoisten messussa. Mutta parhaiten sopisi pohjoismaiseen yhteiskuntamalliin, että vietäisiin uskonto niin kauas politiikasta kuin ikinä mahdollista.

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta

Ruska

Tässä nopea ja helppo resepti toimivaan ruskarentoutukseen. Et tarvitse kuin yhden tavallisen viikonlopun syyskuun alkupuolella!

1. Hanki liput Kolarin yöjunaan, meno perjantai-lauantai, paluu sunnuntai-maanantai. Jo pelkkä yöjuna on aivan ihana. Minusta Kolarin-juniin voisi alkaa myydä samanlaisia risteilyjä kuin ruotsinlaivoille. Kyllähän puksutuksessa paremmin nukkuu kuin merisairaana. Ja ravintolavaunu, aivan parasta viihdettä!

2. Pakkaa rinkkaan makuupussi ja -alusta, sadevaatteet ja tuulipuku, vaelluskengät (tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä teen), pussikeittoja ja -pastoja, murukahvia, suklaata ja vettä.

3. Suuntaa tunturiin. Ei tarvitse olla pro, reitit on hyvin merkitty ja tuohon aikaan suhteellisen vilkkaita.

ruska2.jpg

4. Älä mene tonne Aakenukselle, jos on yhtään taipumusta kipeisiin polviin (meitä oli kolme polvileikattua, tuorein leikkaus toukokuussa). Aakenuksella on kivirakkaa eli tätä:

ruska5.jpg

5. Yövy autiotuvassa. Kannattaa olla ajoissa, että mahtuu sisään. Tai sitten näyttää niin hölmöltä amatööriltä, että aiemmin tulleet vapaaehtoisesti vaihtavat paikkaa säälistä tai pystyttävät teltan. Huom! Autiotuvassa saattaa olla hiiriä, jotka rapistelevat koko yön. Niitä ei kai tarvitsisi pelätä.

ruska7.jpg

6. Kokeile Tervaneva-harjoittelua! Luimme vähän väärin karttaa ja päädyimme tokana päivänä keskelle Molosjänkkää. Voihan molo! Se oli tavallaan ihan hauskaa rämpimistä, jos nyt ei olisi koko ajan vähän pelottanut, että ollaanko eksyksissä ja onko täällä karhuja. Ja jos nyt hyväksyi, että jalat on polveen asti märät.

ruska6.jpg

7. Nauti ihanasta, järjettömän kauniista luonnosta. Unohda kaikki, mikä jäi perjantaina ja mikä palaa maanantaina. Sunnuntai-iltana polvet kipeänä, nilkat hyttysen syöminä, hartiat mustelmilla ja posket punaisina nouse junaan. Nuku aivan ihanasti VR:n lakanoissa. Herää 5.30 ja vaihda junaa Tampereella, niin ehdit töihin.

 

Hyvinvointi Liikunta Matkat Ajattelin tänään