Tuijottelin tuntikausia kattoon ja tatskaaja kävi puolen tunnin välein tupakalla, ja sillä aikaa minä vuosin verta ja kudosnestettä kalliolaisessa kaksiossa. Kuvan kasvaessa minäkin tunsin kasvavani, tulin ehjemmäksi, tuntui vähemmän vaikealta olla kalpeana ja alastomana muovitetulla pöydällä. Aloin puhua politiikkaa ja tunnesoopaa. Ehkä pääni sekosi pitkällisestä kipukokemuksesta ja sen vapauttamista endorfiineista, mutta paransimme tatuoimisen lomassa pipopään kanssa koko maailman. Tatskaaja sai sievoisen summan säästöistäni, ja minä aavistuksen lisää suojakilpeä maailmaa vastaan.
